Kategoriat: Muu kirjoitus

Kirjoitus on julkaistu ennen 19.04.2005 eikä tarkkaa julkaisuajankohtaa ole tallennettu.

Olen ollut pian puoli vuotta vuorotteluvapaalla. Em. sanahirviö tarkoittaa, että työntekijä on kokonaan pois työpaikalta ja tilalle palkataan saman alan puurtaja. Ko. vapaata voi ottaa neljännesvuoden, puoli vuotta tai vuoden. Monet käyttävät tätä mahdollisuutta saadakseen katkoa uraputkeensa.

Minun "uraputkeni" ei ole alkanutkaan, vaan olen käyttänyt kaikki mahdolliset osa-aikalisät hyväkseni.

Jos elämäntilanteesi on sellainen, että perheesi tarvitsee sinua tai itse tarvitset omaa aikaa, suosittelen lämpimästi jonkinlaista katkoa työelämästä. Kun on kotona, ei rahaa kulu niin paljon joihinkin asioihin, kuin silloin kun käy työssä. Ehtii itse laittaa sapuskaa ja lenkkeily lisääntyy tarjouksia jahdatessa. Ja ennen kaikkea elämä saa uutta kaivattua sisältöä.. Varsinkin jos työ uuvuttaa liikaa tai ei ole mielekästä.

Toisaalta ajattelen, että jos työ maistuu puulle, on syytä vaihtaa alaa. Se on varmaan helpommin sanottu kuin tehty tänä päivänä, mutta sellaista olen itsekin ajatellut. Jos ei voi sitoutua siihen mitä tekee, on vaikea saada siitä tyydytystä - turhautuu ja rasittuu.

Kuukauden kesäloma on liian lyhyt aika palautua, jos on uupunut, mutta jo kolmen kuukauden oma vapaa antaa ajatuksille tilaa ja voi miettiä elämänsä suuntaa: onko elämäni sitä mitä siltä odotin vai voisinko tehdä jotakin sen laadun parantamiseksi. Ei sitä muut ainakaan tee puolestani.

Mietintämyssyä kokeileva
Paula Hakkola 2/99