Kategoriat: Muu kirjoitus
Uskollisuus on harvinaista näinä aikoina. Uskollisuus ihmissuhteissa ja erityisesti myös aviosuhteissa. Jos ei voi luottaa toiseen ihmiseen, pohja on pois koko ihmissuhteelta.
Puhun nyt tavallisista keskivertoperheistä, joissa eletään tavallista keskivertoelämää ilman alkoholi- tms ongelmia. Käydään ehkä työssä, elämä on hyvin tavallista. Vanhemmat eivät kenties ymmärrä että silloin kun se on tavallista, silloin se on hyvää.
Aikamme rummuttaa kokemuksia, elämyksiä, jotain uutta. Tavallinen ei riitä. Niinpä vaihtelua haetaan avioliiton ulkopuolisista suhteista, ja kun sille tielle lähdetään, jatko sujuu samaa rataa. Lapset hylätään, puoliso jätetään. Kun synnistä ja syyllisyydestä ei saa enää puhua eikä kirjoittaa, on myös synnintunto hävinnyt tältä sukupolvelta. Ihmisillä on vaikeaa eikä heitä saa syyllistää lisää. Täytyy vain puhua rakkaudesta, ja siloitella ja ymmärtää. Mutta ilman paiseen puhkaisemista ei myöskään elämä puhdistu.
Jumala ei siunaa synnin päälle. Niin ei tule meidänkään tehdä. Väärä on väärää, vaikka miten ymmärrettäisiin. Malakian kirjassa - siis Raamatussa - sanotaan: "Minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Valvokaa siis itseänne älkääkä olko uskottomia."
Lasta ei tee onnelliseksi tavara, oma talo, näkyvät puitteet. Lapsi tarvitsee kodin, jossa on turvallista, ja jossa häntä rakastetaan laittamalla rajat ja hyväksymällä hänet. Rahan antaminen ajan sijaan ei tuo onnea eikä paranna lapsen ja vanhemman välejä. Tarvitaan aikaa. Ei mitään erikoista tai kallista. Riittää yhdessä viihtyvät vanhemmat, jotka rakastavat toisiaan ja osoittavat sen. Silloin lapsi on onnellinen.
Oma puolisoni on vaikeasti vammautunut MS-taudin myötä 20 vuodessa, mutta se ei estä meitä olemasta onnellisia. Olemme löytäneet vakaan pohjan jalkojemme alle Jumalan Sanasta. Suosittelen!
Paula Hakkola, VAASA