Kategoriat: Muu kirjoitus
Jokaisessa aikuisessa asuu pieni lapsi. Kun sitten meistä tulee vanhempia, eikö ole ihanaa kun lapsi huutaa äitiä tai isää eikä kenenkään muun syli kelpaa tietyissä tilanteissa! Se lohduttaa kovasti sitä pientä lasta meissä. Näin tärkeä olen! Ja se on ihan tottakin.
Kun sitten pieni kullanmuru kasvaa uhma- ja murrosikään, muuttuu sävel. Lapsen täytyy irrotakseen vanhemmastaan kokeilla rajoja kasvaakseen itsenäiseksi ihmiseksi. Silloin vanhemman rooli onkin toinen: täytyy laittaa rajat jonka sisällä lapsella on turvallista. Vanhemman täytyy suostua olemaan typerys, joka ei ymmärrä kenties mitään lapsen mielestä, on täysin muinaisjäänne rajoittaessaan ja suorastaan estäessään lapsensa elämää. Olisi mukava olla edelleen lapsen hymyn kohde, ja moni vanhempi yrittääkin sitä epätoivoisesti antamalla periksi kaikessa. Näin vanhempi luulee saavansa lapsensa rakkauden ja hyväksynnän. Se on suuri erehdys. Vanhemman tehtävä on nimenomaan olla turva lapselle suojelemalla häntä rajojen muodossa, ja pitämällä myös nuo rajat.
Opettaja selitti koulussa, että kuri tarkoittaa alun perin sitä aitausta jota pitkin karja ajettiin turvallisesti laitumelle ja taas takaisin navettaan. Kurin tulisi olla tätä myös lapsillemme: rajat jotka suojelevat vaaroilta. Lapsia hankkiessaan ei tule ajatelleeksi miten paljon henkisiä voimia tarvitaan pitää nuo rajat. Kun antaa ohjeita murrosikäiselle roskapussin ja pyykin viemisestä ym. tarvitaan oikeasti sisäistä voimaa kestää se märännyt ilme (äitini käytti tuota ilmausta) mitä pitää kenties katsella. Mukavalta tuntuisi jos nuori hymyillen rientäisi täyttämään kehotuksia.
Se on harhaa että sallimalla kaiken mitä lapsi tai nuori haluaa, tämä arvostaisi tai olisi iloinen. Päinvastoin: rajaton lapsi ja nuori on hankala hoitopaikassa, koulussa ja missä tahansa. Hänestä on vaikea kenenkään pitää... Hän on turvaton ja kokee hylkäämistä, ja uhmaamalla kyselee eikö kukaan tule vastaan ja välitä minusta!
Pelkät rajat ilman rakkautta ja lapsen hyväksymistä ovat kovuutta. Rakkaus ja rajat kuuluvat yhteen. Otetaan ne kasvatusohjeiksi.
Paula Hakkola, lastentarhanopettaja, kahden murrosikäisen ja kahden jo aikuisen äiti, VAASA