Kategoriat: Muu kirjoitus
Kun yksi lapsistamme oli päiväkodissa, hän valitti joskus kun piti lähteä kotiin "liian aikaisin", kun työaikani loppui. Vastaavasti välillä hänen piti olla liian pitkään - suoraan verrannollinen kaverien paikalla oloon. Tein pian selväksi, että kun sanon: nyt mennään kotiin, niin asia on sillä selvä. Lapsen mielipide vaihtelee aina mistä tuulee.
Lapselle on turvallista kun hän tietää että vanhempi tietää paremmin. Ja vaikka lapsen mielestä ei niin olisikaan, hänelle on hyväksi että aikuinen sanoo miten toimitaan. Kun kerran kotiin on mentävä päiväkodista, ei sitä kannata siirrellä sen mukaan mitä lapsi sattuu keksimään. Aikuisella on aikuisen vastuu omasta työstään, perheen huolenpidosta ym. eikä ole tarpeen heilua sinne tänne lapsen oikkujen mukaan.
On turhauttavaa seurata, kun vanhempi yrittää saada lasta lähtemään kotiin: menisimmekö jo kotiin, eikö jo mentäisi. Ja lapsi huutaa: anna lisää vauhtia! - eikä ole kuulevinaan mitä vanhempi sanoo. Ei puhettakaan että aikuinen olisi auktoriteetti jota lapsi kunnioittaa. Päinvastoin. Aikuinen on menettämässä pelin jos hän ei saa alle kouluikäistä lasta tottelemaan. Itsetutkistelun ja perheneuvolan paikka!
Lasten kasvatus on kovaa työtä. Varsinkin omien. Hetkellisesti pääsee ehkä helpommalla, kun antaa periksi. Aina joskus meille itse kullekin käy niin: ei jaksa taistella kovatahtoista lasta vastaan, antaa periksi. Mutta jos aikuinen jaksaa pitää rajat, ohjata lasta kotitöihin ja vastuuseen, ajan mittaan molemmat ovat tyytyväisiä. Lapsesta joka kiukuttelee jatkuvasti, on vaikea pitää. Marinaa ei tarvitse kuunnella, jos ei siihen ole aihetta. Eikä lapsen saa antaa lyödä vanhempaa, vaikka se tuntuisi hauskalta leikiltä, kun lapsi on pieni.
Kaikkea tarpeellista en ole tullut itsekään opettaneeksi lapsilleni. Nimittäin että päiväkodista ei saa karata. Eikä ainakaan ottaa kavereita mukaan. Mutta näinkin voi käydä. Kaikkea ei osaa ennakoida. Ei meistä täydellisiä tule kasvattajinakaan, mutta kysyvä ei tieltä eksy.
Paula Hakkola