Kategoriat: Muu kirjoitus
Olen seurannut keskustelua lasten hoitopaikka-asioista. Perheen merkitys on hämärtynyt. Vanhemmat eivät ymmärrä omaa tärkeyttään. Se on surullista ja vahingollista lapselle, ja myös vanhempi-lapsi -suhteelle.
Raamatussa kehotetaan kohottamaan valitushuuto yöllä, ja rukoilemaan pienten lastemme elämän puolesta, kun he nääntyvät nälkään kaikkien katujen kulmissa. Valitusvirsissä 2:19. Lapsilla ei ole meidän yhteiskunnassamme ruuan nälkä (voi olla sitäkin). Ennemmin on kyse aikuisen nälästä. Eräs eläkkeellä oleva rouva toimii lasten ja nuorten leireillä vapaaehtoisena, ja hän sanoi että näiden aikuisen tarve on huutava. Lapsi ja nuori tarvitsee aikuisen, joka kuuntelee, ja jolla on aikaa.
Jokin harrastus on hyvä olla lapsellakin, mutta sitä tärkeämpi on koti, jossa on turvallinen aikuinen. Pieni lapsi tarvitsee ennen kaikkea fyysistä turvaa, murrosikäinen kuuntelijaa ja ymmärtäjää.
Tärkein sosiaalinen verkosto jonka alle kouluikäinen lapsi tarvitsee, ovat vanhemmat, sisarukset ja ehkä isovanhemmat ja jotkut läheiset. Murrosikään asti vanhempien tulisi olla suurimmat vaikuttajat lapselleen. Luonnon laki on, että sen jälkeen kaveripiirin mielipiteet painavat enemmän kuin kodin. Pystymmekö me vanhemmat antamaan rajat, arvot yms., jotka nuori haluaa omaksua? Olemmeko itse sanamme mittaisia? Tärkeimpiä eivät ole sanalliset opetuksemme vaan asenteemme. Rakastammeko toisia ihmisiä?
Ammattiauttajilta voi etsiä apua, ja ystävien kanssa kannattaa keskustella. Samassa veneessä olemme ongelminemme.
Opettajien ja varhaiskasvattajien merkitystä ei voi väheksyä. Siitä huolimatta muistutan meitä vanhempia ottamaan vastuun lapsistamme. Meillä on avaimet lastemme hyvinvointiin (ja pahoinvointiin!) hyvin pitkälle.
Itselleni Jumalan apu rukouksen ja raamatun luvun kautta on välttämätöntä. Ilman näitä en selviäisi päivääkään.
Paula Hakkola. VAASA