Kategoriat: Ajankohtaista
Aurinkopäiviä on riittänyt mukavasti. Mieliala on ihan toinen kuin pilvisellä säällä. Kevät on tullut! Krookukset ja tulppaanit nostavat varttaan kukkapenkistä. Pelakuut olen hakenut kellarista ja vaihtanut mullat niihin: uudet lehdet kasvavat jo!
Talitintti tekee pesää pihapönttöön; juuri äsken heinätukko nokassaan pyörähti sisään kolosta ja saman tien ulos lisää hakemaan. Viikko sitten kuulin ensi kerran peipon laulun työstä tullessani. Olen kävellyt työmatkat, ja silloin ehtii kuullakin paremmin. Nimitin metsikön, jossa peipot laulavat, Peippolaaksoksi. Se on ihan tuossa parin sadan metrin päässä meiltä.
Kevät on ollut aika rankka, vaikka olen nauttinut siitä kovasti. Siivet on minulle annettu kantamaan, ja punnukset pitämään kiinni maassa. Molemmista kiitän!
Julkimoiden avioerojen keskellä, kaiken itselleni raskaan keskellä, iloitsen suunnattomasti omasta avioliitostani Arin kanssa. Käyn häntä joskus katsomassa työhön mennessäni; ihan vain sen takia, että saan katsella häntä vähän aikaa silmiin. Koko päivän on hyvä mieli. Eilen hänelle aloitettiin lääkekuuri, kun kuume on pari kertaa noussut illalla korkealle. Pari päivää sitten se oli yllättäen yli 39. Samalla tulevat hengitysvaikeudet, eikä yskiminen onnistu. Voin vain rukoilla ja luottaa. Murehtiminen ei auta, vaikkei huolta voi täysin kiertääkään.
Olin menossa pajupuskaan keräämään pajutöitä varten pitkiä oksia (löysin hyvän pajupaikan työmatkan varrelta!), ja menin, vaikka Ari makasi huonossa kunnossa. Ei kai pajupuska sen huonompi paikka ole kuin mikään muukaan rukoilla ja laulaa. Sitä paitsi "pitkässä juoksussa" ei voi kuin luottaa ja mennä eteenpäin. Jos jään miettimään liikaa, en uskalla elää ollenkaan. On PAKKO luottaa. En saa Arin pysymään hengissä vaikka mitä tekisin. On luotettava, että hoitaja menee hänen huoneeseen juuri oikealla hetkellä. Ja uskon että Herra Jeesus itse vartioi ja valvoo enkeliensä kanssa Arin sairasvuoteen vierellä.
Asiassa on myös puoli, että jaksaakseni itse, on tiedettävä rajani. Niin kauan kuin osaa nauraa ja itkeä on hyvä. Itken ja nauran usein ja paljon. Sen jälkeen voin paljon paremmin. Huomenna lähden jos Herra suo, Jyrkin kanssa kotiseudulleni käymään. Setäni leski haudataan. Hänellä on ollut pitkä, raskas ja rikas elämä. Uskossa Vapahtajaan hän sai lähteä Kotiin.
Nyt talitinttiparka toi liian suuren lastin. Ei mahdu pöntön reiästä sisään. No, viimein se onnistui, toisella yrityksellä. Osa heinistä jäi roikkumaan "kodin" ulkopuolelle, mutta ne kiskaistiin sisälle. Kodin rakentaminen on uutteraa puuhaa. Ei sitä kannata rikkoa liian köykäisesti, ei luovuttaa liian helposti.
Kun on kohdannut rakkauden lähteen, Jumalan, tietää mistä rakkautta voi ja saa pyytää jatkuvasti lisää. Oma sydämeni tulvii rakkautta Aria kohtaan. Näin eilen, kuinka kiitollinen hän oli jutellessani hoitajan kanssa. Sanoin, että soittavat minulle, jos Ari viedään keskussairaalaan. Haluan mennä mukaan. Lähtö sinne voi tulla, jos Ari ei saa hengitettyä, lima tukkii hengitystiet. Nämä ovat realiteetteja. Olemme päättäneet myös hengityskoneen käytöstä siinä tapauksessa.
Daavid sanoi jotain sellaista, että on vain ohut raja hänen ja kuoleman välillä. Niin se on minulla ja sinulla ja jokaisella. Moni on lähtenyt ennen Aria, vaikka on ollut paljon terveempi. Lähtöaikamme on Jumalan käsissä. Meidän tehtävämme on olla valmis. 10 neitsyttä olivat kaikki matkalla häihin, mutta lopulta vain puolet heistä oli valmiina, vaikka matkalla olivatkin.
Monet luopuvat näinä aikoina kun ahdistus lisääntyy. Oletko sinä vielä lähtenyt tälle tielle, vai oletko jo jäänyt tiepuoleen? Jeesus kutsuu seuraamaan tänäänkin: "Tulkaa minun luokseni kaikki työn rasittamat ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltä. Niin te saatte levon sielullenne. Minun ikeeni on näet sopiva ja minun kuormani on kevyt." Matt. 11:28-30