Kategoriat: Ajankohtaista
Ihminen on luotu kolminaisuudeksi; ruumis, sielu ja henki. Lukiessani äskettäin tekstiäni 8 vuoden takaa, huomaan, että en tiedosta sitä edelleenkään. Nimittäin välillä jonkin osuus näistä kolmesta nousee liian suureen arvoon, tai jokin osa ei saa huomiota riittävästi.
Eräs ihmissuhdekirjailija kirjoittaa, että joskus tapaa ihmisiä, joiden kanssa voi keskustella kauankin pääsemättä selvyyteen, mitä ko. henkilölle kuuluu. Tämä vastaa koko ajan raamatunlauseilla. Kun kysyy, miten voit, vastauksena voi olla vaikkapa `Herra on hyvä`. Muistan itsekin että 80-luvulla, kun olin tullut uskoon, tuollaista tyyliä oli paljonkin. Ei sen käyttö ollut minullekaan vierasta. Voi siirtää vastuun pois itsestä, kun antaa kaikelle hengellisen merkityksen. Varmaan sekin vaikuttaa, miten uskoon tulleen ihmisen lähipiiri toimii ja käyttäytyy: siitähän otetaan malli, miten uskossa eletään. Kuten pieni lapsi oppii elämisen mallit kotoa, vanhempien ja isompien sisarusten käytöksestä, samoin hengellisissä piireissä. Tietysti pyrimmekin omaksumaan hengellisen kotimme tavat; siten sopeudumme ryhmään. Alun perin valitsemme hengelliseksi kodiksi seurakunnan, joka vastaa meidän hengelliseen tapaamme ajatella ja uskoa, ja on ehkä tuttu lapsuudesta.
Enenevässä määrin alan käsittää, että ihminen on tiettyjen lainalaisuuksien alla, vaikka olisi uskossakin. Uskovana voimme ajatella, että meidän täytyy jaksaa enemmän kuin muiden. Meiltä jopa odotetaan enemmän. Jos on uskossa ei saa muka suuttua, vaikka tulisi väärinkohdelluksi. Kuitenkin Jumala on luonut ihmisen rajalliseksi, ja laittanut meihin puolustussysteemit, ettemme tuhoutuisi. Pelko, viha, väsymys, levottomuus, ahdistus - ne saattavat kaikki olla terveitä viestejä, jotka tulisi ottaa huomioon. Eivät ne välttämättä rukouksella mihinkään häviä. Jos on tehnyt syntiä, ja siitä tulee levoton tai ahdistunut olo, on tehtävä parannus, ja selvitettävä asia, niin olo korjaantuu. Rukous voi auttaa selvittämään mistä huono olo tulee, mutta usein se poistuu käytännön toiminnalla: on vähennettävä työtä, on sanouduttava irti sairastuttavista ihmissuhteista tms.
Joskus kielteiset tunteet voivat seurata meitä lapsuudesta asti, eikä niillä ole todellisuuspohjaa. Tarkoitan että voi olla esim. jatkuvasti syyllinen olo ilman että tunnistaisi mistä se tulee. Silloin on syytä terapiaan, itsetutkisteluun; tai ainakin syvälliseen sielunhoitoon tai ystävien kanssa keskusteluun. Suosittelen kirjasivuillani lukemiani kirjoja tästä aiheesta kiinnostuneille!
Hengellistäminen voi olla pakoa todellisuudesta. Pako voi johtua siitä, ettei uskalla kohdata totuutta itsestään. Totuus voi olla niin vaikea kohdata, että joku mieluummin oikeasti kuolee kuin kohtaa kipeän asian. Siksi joku voi ottaa keinoksi elää "hengessä", niin totuutta ei tarvitse kohdata. Laskeutuminen maan tasalle sieltä on ahdistavaa. Siksi moni mieluummin liitelee. Tietysti voi paeta mihin vain: tv-ohjelmiin, lukemiseen, syömiseen, juomiseen, työhön, urheiluun jne.
Sielullinen ilmapiiri hengellisissä tilaisuuksissa pyrkii siihen, että ihminen löytäisi itsestään jotain näkymättömiä ulottuvuuksia. Näitä ihminen sitten voi luulla Jumalalta tulleiksi, vaikka ne ovat ihmisen sielullisia tuntemuksia. Watchman Neen kirja: Sielun piilevä voima, kertoo juuri tuosta. Jumalan Henki ei koskaan yhdy sielulliseen touhuun, koska sielullinen tulee aina ihmisen lihasta, mutta Jumalan Henki tekee työtä ihmisen hengessä. Näin minä olen ymmärtänyt. Jumalan Henki ei voi käyttää ihmisen lihaa, koska se on läpeensä turmeltunut. Room. kirje 8 sanoo: "Turmeltuneen luontonsa hallitsemat eivät voi olla Jumalalle otollisia. Jos te elätte turmeltuneen luontonne mukaan, teidän on kuoltava. Mutta jos te Hengellä kuoletatte turmeltuneen luontonne teot, te saatte elää."
Tästä asiasta voisi kirjoittaa paljonkin, mutta koen että minä en kykene siihen. En ole raamatun opettaja. Kerron vain omista kokemuksistani uskon tiellä. Lukija voi itse tutkia Roomalaiskirjettä ja perehtyä W. Neen kirjaan josta mainitsin. Näissä selvitetään juuri em. asiaa.
Vierastan laulujen toistoa, tunnelman etsimistä tai muuta millä yritetään nostattaa tunteita. Koen paljon turvallisemmaksi olla jalat maassa. Jeesuksen maanpäällinen toiminta ei mielestäni tee oikeutusta millekään liitelylle, vaan se oli hyvin maanläheistä ja inhimillistä.
Jos hengellisessä tilaisuudessa tulee huono olo, vilpitön kristitty voi ajatella, että hänessä on jotain vikaa. Muut ehkä näyttävät tyytyväisiltä, ja ko. henkilö voi masentua, kun hän on näin outo, eikä pysty yhtymään siihen mitä kuulee. Itse ajattelen niin, että on parempi luottaa omaan sisäiseen tuntemukseensa, kuin yleiseen mielipiteeseen. Jos itse elän Jumalaa lähellä, luen raamattua päivittäin ja rukoilen, ja minulla tulee huono olo hengellisessä tilaisuudessa, uskon että sen aiheuttaa Pyhä Henki, joka ei yhdy sielulliseen, eikä raamatun vastaiseen toimintaan varsinkaan. Jeesus varoitti ihmisiä eksymisestä, joka seuraa, kun ei tunne Jumalan sanaa. Pyhä Henki on siellä missä Jumalan sanaa saarnataan, luetaan ja Jumalalle annetaan kunnia. Älkäämme eksykö tai antako eksyttää itseämme. Huono itsetunto voi tehdä sen, että uskomme mieluummin muita kuin sitä, mitä henkemme todistaa meille todeksi.
"Jumalan armahtavan laupeuden kautta minä kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi. Tämä on teidän järkevä, hengellinen jumalanpalveluksenne. Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta tutkimaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää, otollista ja täydellistä. Minulle annetun armon kautta sanon teille jokaiselle, ettei pidä ajatella itsestään enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut." Room. 12:1-3