Kategoriat: Ajankohtaista
Jouluaatto sujui meikäläisen suunnitelmien mukaan ( sen jälkeen ei mikään sujunutkaan ), noin päällisin puolin. Perheen kanssa tehtiin perinteiset kuviot. Perheenpääkin oli saatu kotiin ja siitä iloitsimme. Kuusi kannettiin makuuhuoneeseen sekä sohva. Mikäs meidän terveiden on järjestää olot niin että sairaskin saa olla keskellä tapahtumia. Järjestelykysymys. - Vain yksi asia varjosti aattopäiväämme: mieheni hengitys oli kuin kivireen vetoa, yhtä raskasta. Itse hän tapaansa totesi, ettei muuten mitään; ei vain henki tahdo kulkea?
Jouluyönä Maria valvoi synnytystuskissaan - niin minäkin valvoin ja rukoilin ihmettä. Mutta niin sitä vaan jouluaamuna kirkon asemesta köröteltiin ensiapuun, ja oikein ambulanssilla. Minä tosin menin omalla autolla toista kautta kuin ambulanssi. Oli kovin rauhallista, vain kirkon edessä oli runsaasi autoja. Minun jouluaamun saarnani oli kovin toisenlainen, vai oliko! Itse asiassa radiosta kuulemani teksti, että Jeesus syntyi keskelle arkea, oli hyvin lähelle tulevaa.
Ja toden totta: oli siellä muitakin ensiavussa. Miten sitä välillä luulee, että itse on jotenkin erityisen huono-onninen! Yritin heittää vähän joulutoivotusta siistijätädille, mutta hän totesi ilmeisesti etten ole "täysillä matkassa" kuten Etelä-Pohjanmaalla sanotaan. Matkalla röntgeniin sain toivottaa tutulle lääkärimiehelle hyvää siunattua joulua. Ja oli siellä röntgenissäkin joku puolituttu hoitaja, jolla on pienet lapset kotona. Joten arkea juhlan keskellä on muillakin.
Joulunpyhät menivät sitten miestä ajelutettaessa useaan otteeseen palvelutalon ja sairaalan väliä. Tulipahan ambulanssimiehet työllistettyä.
Tapaniajelun teimme lasten kanssa sairaalan. Mutta se olikin yllättävän kova reissu: poistuessamme sairaalasta luimme perheemme isälle Herran siunauksen ja toivomuksen että Jeesus hakisi iskän taivaaseen jos ei Hän paranna. Syvällistä keskustelua lasten kanssa kotona. Itkua. Kevennykseksi pelasimme lasten kanssa pelejä ja söimme kinkkua ja suklaata.
Kun joulunpyhät olivat ohi, oli kriisikin ohi: taas selvittiin hengissä tästä sodasta. Ja perinteeseen kuuluu, että kun mies on selvinnyt ylös, minä romahdan alas: enää ei tarvitse skarpata.
Olin jouluna oikein kiukkuinen kun meille tuli tällainen joulu. Mutta aloin ajatella että millä oikeudella minä kuvittelen että kaiken pitää olla iloista ja kuten minä haluan? On suurta armoa päästä syvempiin vesiin. Jos kaivaa syvän kaivon ja sieltä pimeydestä katsoo ylös, voi nähdä tähdet vaikka olisi keskipäivä. Kuopassa oloon liittyy siis jotakin salattua siunausta.
Uskon että tämän joulun muistamme. Yksi suurimpia asioita oli kun siellä sairaalassa saimme pyytää toisiltamme kaikki anteeksi. Ja sovimme että taistelu jatkukoon niin kauan kuin elämää riittää. Yksi ajaa pakoon vain tuhat mutta kaksi ajaa pakoon kymmenentuhatta!