Ari on ollut kohtalaisessa kunnossa (helmikuuta). Ei kuumetta tai tulehduksia. Kitalaki on aika tulehtunut, ollut pitkään jo. Arilla on suu auki aina kun hän istuu. Mietin johtuuko se siitä, että hänellä ei ole voimia pitää sitä kiinni, sillä siihenkin tarvitaan voimia. Vai johtuuko se siitä, että kuten nielu on jotenkin lamaantunut tai halvaannuksissa, myös leuat ovat. Se vaikuttaisi loogiselta.
Se, että suu on auki koko ajan, tietysti kuivattaa suuta kovasti. Kitalakeen on laitettu jotain voidetta sairaalassa, mutta eihän se siellä pysy vaan valuu kurkkuun. Ehkä siitä johtuu, että Ari on ollut aika limainen viime aikoina. Hyvällä tuulella hän on silti jatkuvasti.
Vuoden alusta lähtien Ari on osallistunut kanssani paitsi klo 17 alkaviin kansanlähetyksen seuroihin, myös sitä ennen järjestämäämme rukoushetkeen klo 16 kirkolla. Laitan ruokapullon tiputtamaan joskus kirkon ikkunanpieleen, tai sitten liukuoven yläreunaan; riippuen missä kirkossa olemme. Ari saattaa nukahtaa hetkeksi, tai sitten hän vain pitää silmiä kiinni. Hänestä on mukava olla toisten seurassa, ja minusta on mukava kun hän on kanssani siellä.
Arihan istuu/makaa tuolissaan koko sen ajan, kun hänet pistetään sairaalassa tuoliin. Ts. klo 13.30 paikkeilla tuoliin, ja siitä pois klo 19 maissa. Jos itse istuisi viitisen tuntia samassa asennossa, olisi vaikeuksia! Sen takia minäkin kippaan Arin tuolia, ja päätä pitää aika usein käännellä. Ari ilmaisee huonon asennon lähinnä silmiä räpäyttämällä. Kyselen tämän tästä, onko jokin huonosti, ja kun on, niin ensin kysyn, onko pää huonosti. Arihan ei voi itse sanoa mitään, joten kaikki on kiinni, huomaanko minä. Eilen kirkossa kahdesti vaihdoin käsien asentoa. Jalkoja on vaikea liikutella muuta kuin tuolia kippaamalla, jolloin painopiste vähän muuttuu. Päätä kääntelin usein.
Henkitorveen vetämistä tapahtuu onneksi aika harvoin nykyisin. Ja kun Ari yskii, hän saa aika hyvin niellyksi. Joinakin aikoina aiemmin hän ei kerta kaikkiaan jaksanut edes yskiä. Vieläkin hengitys on kai jotenkin pinnallista, sillä välillä hän vetää henkeä pitkäääääään. Varmaan minuutin pari. Ja välillä aika äänekkäästi. Keuhkot täytyy saada tyhjäksi ja sitten voi taas vetää uutta ilmaa.
Seurasin kerran sairaalassa Arin hengitystä kun hän nukkui. Hän hengitti vähän pinnallisesti. Sitten hän oli pitkän aikaa hengittämättä. Vähän päästä hän puhalsi keuhkot tyhjiksi ja veti ilmaa.
Jumppari käynee pari kertaa viikossa kippaamassa Aria kippisängyssä eli nostetaan aika pystyyn, tuetaan päätä ja muutenkin hän on köytetty että pysyy siinä. Sitten taivutellaan käsiä, etteivät ne kangistu. Puoli tuntia on Arille kova jumppa, ja hän on hengästynyt ja väsynyt.
Kunhan kevät taas koittaa, alamme varmaan olla ulkona. Jos jaksan, menen taas lauantaisin Arin kanssa ulos. Viime viikkoina olen ollut lauantait kotona, kun olen tarvinnut lepoa. Sairaalassa olen käynyt ehkä kolmesti viikossa. Joskus olen pitkään, mutta joskus vain viisi minuuttia, jos tajuan, ettei minulla olekaan voimia. Keskiviikkona esim. Ari yski ja rohisi niin etten voinut puhuakaan. Luin sitten vain Herran siunauksen hänelle, ja häivyin. En kestänyt sitä tilannetta. Olin viime viikolla vähän enemmän töissä työkaverien sairauksien takia, ja heti huomasin, että se kostautuu suhteessa Ariin: voimia ei ole. Nyt pyrkii flunssakin päälle, mutta toivon ettei Ari saa sitä.
Minulta kysyttiin peg-letkusta, ja päätin kirjoittaa jotain tänne sivuillenikin, jos vaikka lukijoista joku tarvitsisi sellaista tietoa. Tulen mielelläni puhumaan myös omaishoitoyhdistyksiin asiasta sen mitä tiedän oman kokemuksen perusteella. Tai sitten aiheesta omaishoitajan jaksaminen, tai muuta aiheeseen liittyen.
Arilla oli jatkuva tulehdus ennen peg-letkun laittoa pitkän aikaa. Hän veti ruokaa, ja sylkeä henkitorveen, eikä sinne tarvitse paljon mennä, että tulehdus syntyy. Peg-letku on siis muoviletku, joka laitetaan mahanahan läpi suoraan vatsaonteloon. Siitä ei voi laittaa mitään tavallista ruokaa, vaan ruuan tulee olla valmiiksi "pureskeltua". Ari on saanut Nutrison standard –nimistä ruokaa nämä 10vuotta. Sitä on vielä jotain erityisvahvaa tai en muista nimeä, jota hän sai jonkin sairaalajakson yhteydessä. Lisäksi tavallista vettä.
Ruuan määrä oli alussa kai 1,5l/pv ja lisäksi vettä. Kun ruoka ei imeytynyt ja Ari laihtui, hän sai 2l/pv. Jossain vaiheessa se alkoi imeytyä, niin että Arin paino nousi varmaan 10-20kg. Hän oli aivan ähky ja pulautteli ruokaa. Kukaan henkilökunnasta ei tajunnut tilannetta. Yritin sanoa, että voisiko ruokaa vähentää, mutta kenenkään mielestä mitään ei tarvinnut tehdä.
Rukoilin asiaa epätoivossani ja viimein apu tuli. Ari joutui sairaalaan, en muista miksi, ja siellä eräs mieshoitaja sanoi, että onpa isäntä tuhtissa kunnossa. Tartuin heti asiaan, ja niin ravintoterapeutti pantiin asialle, ja ruokaa vähennettiin. Pulauttelu ja ähky olo jäi pois. Ruokaa vähennettiin vielä marraskuussa 2006, kun hoitajakin oli sitä mieltä, ja tällä hetkellä se on 1,5l/joka toinen pv ja 1l joka toinen pv. Arilla on liikaa painoa siihen nähden että hän on aina ollut hoikka. Kuitenkin lääkäri sanoi, että ruokaa ei voida antaa tuon vähempää, kun ehdotin, että sitä vielä vähennettäisiin.
Kun letku laitettiin 10v sitten, tuntui äätei kukaan tiedä, miten sitä pitää hoitaa. Sitä ei vaihdettu ennen kuin se hajosi. Nyt letku vaihdetaan 3kk välein. Joka viikko tarkistetaan (pitäisi ainakin!), että ballongissa on nestettä. Letkussa on siis ns. ilmapallo, joka asennettaessa jää mahan sisäpuolelle. Se täytetään nesteellä; olikohan sitä 10ml, en muista. Tämä ballonki pitää huolen, että letku pysyy mahassa. Letkun päässä on korkki, johon ruokapullon letku laitetaan. Lisäksi on toinen sivukorkki, josta ballongin vesi laitetaan, ja nesteen määrää tarkistetaan. Minäkään en vuosiin tiennyt, millainen tuo letku on!
Myöskään hoitohenkilökunta ei välttämättä tiennyt, miksi letkussa on kaksi korkkia (Apua; sijaiset tulevat taas: he eivät välttämättä tiedä asioista, ellei heitä ole riittävästi opastettu!), vaan joskus ruokaa saatettiin panna vääräänkin rööriin. Ballonki puhkesi tms.
Tuo Nutrison takaa sen, että potilas saa monipuolisen ja hyvän ruuan. Henkilökuntaa on vähän, ja hitaat syöjät voivat jäädä ilman ruokaa. Makuuhaavojakaan ei Arille ole tullut, ja se lienee osaksi ainakin ruuan ansiota. Siinä on riittävät vitamiinit.
Jossain vaiheessa, kun Arilla oli letku ollut toista vuotta, ja se alkoi oireilla, oltiin ihmeissään. Letkua ei suostuttu vaihtamaan. Letku ei saisi vuotaa yhtään. Reiän ympärys mahassa ei saisi tulehtua. Sitä pitää hoitaa huolella. Jos se vaihdetaan riittävän usein, tulehduksia ei pitäisi tulla, eikä Arille ole viime aikoina tullut.
Keuhkonkuumeet loppuivat kuten muutkin tulehdukset, kun Ari sai peg-letkun. Toinen ehdoton apu on imulaite. Siinä on siis letku jolla imaistaan kurkusta ja suusta limat pois sanan mukaisesti. Kun potilas makaa pääasiassa, hän ei pysty nielemään sitkeää limaa ja se tulehtuu. Hän ei saa limaa ylös eikä alas. Kamala tilanne. Letkun avulla ei tarvitse tukehtua!
Tosin letkukaan ei auta, jos ja kun potilas vetää sylkeä henkitorveen, niin kuin Arikin edelleen tekee. Nauraminen ja itkeminen, ainoat keinot purkaa hyvää ja pahaa mieltä, ovat tosi vaarallisia: silloin juuri sylkeä menee väärään osoitteeseen ja seurauksena on hengitysvaikeuksia, kun sylki tukkii hengityksen. Siinä voi yrittää takoa keuhkoja, tai vaihtaa asentoa. Joskus se tuntuu auttavan, joskus ei. Joskus pitää vain katsoa, alkaako ilma kiertää vai meneekö taju.
Suosittelen peg-letkua sellaiselle, jolle lääkäri sitä suosittelee, ja jos on usein keuhkonkuumetta ja henkitorveen vetoa. Sitä paitsi syömiseen menee energiaa heikolta potilaalta, ja nyt hän saa lepuuttaa suutaan ainakin, kun ruoka menee omia aikojaan.
Arilla oli mahakipua ja erilaisia ikäviä oireita syystä, ettei letkua vaihdettu (v.2001 – juttu ms-sivuilla), vaikka olisi pitänyt. Tällöin joku "viisas" keksi, että kun ruoka tiputetaan hitaasti, niin maha ei ole kipeä. Eikä se tosiaan ollut ainakaan niin kipeä, kun ruoka tippui hitaasti aamusta iltaan. Sitten kuitenkin joku ymmärsi, että eihän kukaan syö koko aikaa. Pitäähän elimistön levätä välillä syömisestä. Kyllä monenlaista kärsimystä Arillakin on ollut tietämättömyyden takia!
Tätä nykyä ruoka tiputetaan klo 8, 12 ja 16. Sen tippuminen kestää 1-2tuntia. Se lienee sopiva aika. Ruuan päälle aina vettä 200-500ml riippuen ruuan määrästä. Siis enemmän vettä jos ruokaa menee vähemmän, että nestettä menee riittävästi. Arin pöydällä on lappu, johon merkitään, koska ruoka on tiputettu. Ilman sitä olisi mahdoton tietää onko hän saanut mitään ja milloin on saanut. Joskus on merkkaamatta, ja se on johtunut siitä, ettei ruokaa tosiaan ole annettu.
Hiljattain kuulin eräästä oikeuden päätöksestä. Potilas kuoli nälkään, kun hänelle ei ollut tiputettu nestettä eikä mitään 3vrk:een. Listassa ei liioin ollut merkintää tietenkään mistään. Oikeus totesi, että virhettä ei voida osoittaa, koska mitään merkintää ei ole, että olisi tehty virhettä! Eli kun ei ole annettu ruokaa eikä siis tietenkään merkitty, ei voida syyttää että sitä ei ole annettu. Tosi järkyttävää. Näin ihmisiä voidaan tappaa laillisesti!
Edelleen tahdon rohkaista omaisia käymään potilaidensa luona. Kysykää ja odottakaa vastauksia. Siinä voi tuntea itsensä vaikeaksi tyypiksi yms. mutta se takaa, että rakkaamme hoidetaan paremmin tai yleensä hoidetaan, jos tilanne sairaalassa on kovin huono. Potilas, josta omaisetkin välittävät, on pakko hoitaa paremmin, koska omaiset voivat tulla paikalle ja näkevät mikä on tilanne. Siis ollaan vaikeita ja mennään ja kysytään jos kaikki ei ole hyvin. Tai ylipäänsä jos haluamme tietää.
Jos sinulla on kysyttävää tästä asiasta, ja minä voin auttaa, niin kysy. Voimia, omaishoitaja!
Seuraavassa ulkoilupäiväkirjaa.
Ensi kerran tänä keväänä Arin kanssa ulkoilemassa sairaalan pihassa. Klo 14 menin pukemaan Arin. Hän oli pyjama päällä. Hoitaja kysyi tarvitsenko apua mutta sanoin etten. Mietin kyllä olisiko pitänyt ottaa apu vastaan kun tarjottiin mutta päätin sitten selvitä itse.
Laitoin Arille "jalkapussin" eli sellaisen vyötäröstä alaspäin olevan systeemin joka pitää alaosan lämpimänä. Se olikin kätevä. Jännitin kyllä vähän, pysyykö Ari nostoliinoissa, kun ne tavallisesti laitetaan jalkojen välistä, niin ettei sieltä voi mitenkään pudota, mutta Ari pysyi kyydissä.
Villatakinkin onnistuin laittamaan, leukatuen, kaulahuivin ja pipon. Ari vaan naureskeli koko ajan. Imulaitetta käytin useaan kertaan ja yskin Arille malliksi, että häntä alkaisi naurattaa ja limat nousisivat ylös. Hyvin meni.
Olimme sairaalan edessä Ari selkä aurinkoon yli 1,5h. Luin Arille Raamattua ja erään profetian, rukoiltiin vähän ja minä join kahvia ja annoin Arin haistella. Aria nauratti sekin kovasti ja hän oli hyvällä mielellä.
Laitoin Arin takaisin sänkyynsä, kuivitin kuten lähtiessäkin. Siihenkin kuuluu meillä tietty "rituaali": minä paiskaan vaipan roskiin, ja Ari nauraa! Ilo irti aina kun voi, se on hyvä periaate.
Pistin ruuan tippumaan, radion auki ja katsoin että kaikki oli hyvin. Kerroin että huomenna tulen kolmen jälkeen kun menemme Palosaaren kirkolle invataksilla neljäksi rukoilemaan.
Ari oli tosi virkeä eikä edes nukahtanut hetkeksikään kuten tapaa yleensä. Oli oikein mukava hetki. Vielä kun tuli kaunis, aurinkoinen päivä. Lämmintä varmaan 5 astetta vaikka tuuli oli vähän raitis. Aamulla satoi räntää, joten näytti, ettei tule ulkoilupäivää, mutta tuli sittenkin. Minulla myös hyvä mieli.
Pilvinen päivä, ja sateli. Menimme kuitenkin ulos hyvän päätöksen mukaan. Olimme katoksessa sairaalan edessä hetken, sitten kävimme kahvilassa, kun en ehtinyt ottaa termaria mukaan. Ostin kupin kahvia; Ari sai haistella ja minä nautin sisällön.
Luin kirjaa ja kerroin kuulumisia. Niskatuki ei ole oikein hyvä, ja tarkoitus on saada parempi. Tämä ei tue niskaa, vaan painaa sitä alareunasta, ja yläosa jää tukematta. Heitin taas Arin punkkaan, jonne hän jäi hyvällä mielellä.
Aurinkoinen päivä, ja lämmintä on luvattu +12. Olimme Arin kanssa pari tuntia ulkona lammen vieressä. Lunta oli vielä ja kuraa mutta aurinko paistoi. Ari nukkui ja minä luin kirjaa. Petri tuli näyttämään auton uusia vanteita neljän maissa ja sitten menimmekin sisälle Arin kanssa.
Olin tosi iloinen, kun hoitajat olivat pukeneet Arin valmiiksi ulos menoa varten; olin jättänyt viestin että olemme menossa kahden maissa ulos.
Aurinkoinen päivä mutta jotenkin kylmä kuitenkin. Olimme noin tunnin ulkona. Arin kasvot varjoon päin mutta jalkoihin voi tulla kylmä, vaikka on peitto päällä. Arin sisko Heli kävi myös kun tulimme juuri ulos. Luin Arille Raamattua, ja join itse kahvia ja Ari sai taas vain aromit :(
Tulin suoraan Nivalasta, ja väsytti mahdottomasti ja tuntui etten tahdo jaksaa pukea Aria ulos, mutta hänelle oli onneksi jo pantu verkkarit, joten se auttoi asiaa. Monta kertaa sain kuitenkin kiertää sänkyä ennen kuin takki ja jalkapussi, sukat ym. olivat päällä. Ari on onneksi aina niin tyytyväinen ja iloinen.
Ari tuli kotiin kahden maissa. Pääsiäisen kunniaksi, pimeiden päivien jälkeen oli maa lumesta valkoisena taas, ja aurinko paistoi kirkkaasti. Jäimme Arin kanssa ulos puoli neljään asti. Välillä tarjoilija-Terhi toi kupin kahvia, jota Ari haisteli ja minä join. Luin Arille kirjaa Yhtä Kristuksen kanssa. Ari oli virkeä vaikka pitkänäperjantaina hänellä oli kuumetta n.+38. Ehkä allerginen reaktio, en tiedä. Nyt hän saa antihistamiinia.
Kurvasimme lenkin sisällä, ja sitten Huutoniemen kirkkoon neljäksi. Arille pullosta ruoka tippumaan oven yläreunasta narulla. Tunnin rukoushetki porukalla, jolloin Ari kipissä tuolissaan. Seurat ja kahvihetki, jonka jälkeen invataksi haki Arin varttia vaille seitsemän. Arin päätä pakotti, mutta muuten meni hyvin.
Kahdelta menin pukemaan Aria, joka oli virkeänä odottamassa. Suu on nyt paremmassa kunnossa, kun sokeriton puolukkamehu on otettu käyttöön: sillä penslataan kieltä, niin sammas lähtee! Sain neuvon sairaanhoitajaystävältäni. Oliiviöljyä töpötellään kitalakeen, joka on vereslihalla. Nämä luonnonaineet taitavat olla parhaat neuvot nyt.
Puoli kolmelta olimme ulkona seinän vierellä. Oli suojainen paikka, ja auringossa lähes kuuma, kun ei tuuli sattunut seinän viereen. Luin Arille, ja hän nukkui hyvät ajat. Laitoin kinttaan hänen pipoonsa auringonsuojaksi lepattamaan. Kun Ari makaa tuolissaan, on kasvot oltava lähes selin aurinkoon. Perinteiset kahvin aromit Arille, ja kahvi minulle. Olimme 16.10 asti ulkona, ja sitten Ari petiin. Olen onnellinen, ettei minun tarvitse odotella apujoukkoja, vaan selviän itse. Totta kai käy helpommin, jos joku auttaa, mutta saammepa olla kahden Arin kanssa!
Vähän ennen kahta olin pukenut Arin ulosmenoa varten. Piti rukoilla, että jaksoin. Nyt en laittanut jalkapussia, kun sää on mukavan lämmin. Olimme hetken seinän vieressä, sitten kävimme katsomassa taidenäyttelyn vanhainkodin aulassa, ja olimme vielä lammen rannalla pitkän aikaa. Lampi on jäässä, mutta rannat sulat. Sorsapari oli jo saapunut uiskentelemaan. Luin Arille, ja kahvi juotiin perinteisen tyylin mukaan.
Ari tuli kotiin kahdelta, ja olimme ulkona lähes neljään. Sää oli aurinkoinen ja keväisen lämmin. Toin radion ulos ja leikkasin Arin tukan. Pakko leikata sunnuntaina jos meinaa sen tehdä eli silloin kun Ari on kotona.
Seurat olivat Huutoniemen kirkossa, joten lykkäsin Arin sinne neljäksi. Olimme ensimmäiset paikalla. Arin ruoka tippui liukuoven yläreunasta, ja kippasin hänet. Puoli seitsemältä taksi tuli takaovelle, ja otti Arin kyytiin. Arin kasvot ovat saaneet enemmän rusketusta vaikka hän on ollut paljon vähemmän ulkona kuin minä! Aika lailla Aria yskitti; ei käytetty imulaitetta kotonakaan, mutta olisi varmaan ollut syytä.
Ari oli puettu kolmeksi, ja menimme ulos puoleksi tunniksi. Taksi tuoli puoli neljä, ja olimme ulkona Palosaaren kirkon vierellä puolisen tuntia, kunnes Mikael tuli taksilla, ja siirryimme sisälle rukoilemaan.
Lauantaina oli kova myrskytuuli, ja kylmä kuin talvella. Olin menossa naisteniltapäivään puhumaan, joten en senkään takia olisi voinut mennä ulos Arin kanssa. Kurja sää ei siis meitä haitannut.
18.45 lähdimme taksilla taas sairaalaan. Kirkossa oli meitä sairaita tosi paljon. Vanhemmistoveljet voitelivat öljyllä sairaita ja rukoilivat Jaakobin kirjeen 5. luvun mukaan. Myös me menimme. Oli siunattu tilaisuus.
Arilla oli housut ja paita jo päällä kun menin kahdelta. Olin sanonut eräällä hoitajalle että kahdelta tulen ja menemme ulos. Olimme parissa paikassa ennen kuin löysin jonkinlaisen tuulen suojan kylmältä pohjoistuulelta. Olimme yli puoli viiteen eli reilut kaksi tuntia. Vieressä tohotti jokin ilmastointilaite, mutta kun se neljältä sammui, tuli melkein käsin kosketeltava hiljaisuus.
Olin aika synkällä ja raskaalla mielellä aluksi. Kerroin nimittäin Arille, mitä olen suunnitellut puhua pyhänä kirkossa todistuspuheessani. Ajattelin, että Arin on hyvä tietää, ettei siellä sitten ala itkeä. Mutta hänellä nousi tunteet niin pintaan, että hän alkoi itkeä. Meillä on paljon hyviä muistoja! En sitten voinutkaan kertoa. En voi välillä sanoa hyvää enkä pahaa, kun Ari itkee/nauraa molemmissa tapauksissa, ja sitten alkaa yskiä ja meinaa tukehtua. Ja minulla menee hermot, kun koen että tein niin tai näin, se on huono.
Mutta taas kerran tapahtui ihme. Muistin, että Raamattuhan se aina auttaa, ja kun Ari nyökkäsi, aloin lukea hänelle ääneen. Luettuani pari lukua, olin aivan muuttunut ihminen. Ja varmaan Arikin. Tapahtuu aivan kuin sisäinen mullistus, "mielen kääntö", Raamatun sanan ansiosta. Kaikki murheet ja huolet saavat uudet mittasuhteet, ja elämä jatkuu.
Vein sitten Arin sisälle, ja hoitelin sänkyyn. Hän jäi entistä päivettyneempänä silmät kirkkaana huilimaan, ja lupasin tulla pyhänä, kun menemme kirkkoon.
Kolmelta menimme ulos puoleksi tunniksi ja sitten invalla kirkon pihalle kaupunkiin. Siellä taas ulkona vähän aikaa ja sitten kirkkoon. Laitoin Arin nutrisonit tippumaan tällä kertaa lehterin portaitten kaiteista, ja istuimme eteisessä rukoilemassa neljästä viiteen Mikaelin ja Arin kanssa.
Puheeni ajan Ari naureskeli, ja Terhi oli hänen vieressään. Olin ehtoollista jakamassa, ja Terhi lykkäsi pyörätuolin portaiden eteen, ja Suomisen Raimo-papin kanssa toimme ehtoollisen Arille. Hän ei voi sitä syödä, ja otan sen myöhemmin pois Arin suusta. Se oli koskettava tilanne niin kuin aina.
Seitsemältä lähdimme taksille, ja Ari oli iloinen kun menin hänen mukanaan. Hyvä olikin, sillä hän olisi joutunut odottamaan varmasti ennen kuin iltapalaa jakavat muutamat hoitajat olisivat ehtineet tulla auttamaan hänet sänkyyn.
Kahdelta hain Arin ulos. Oli aika viileää, mutta menimme lammen rannalle. Muita ei ollut. Luin Arille Raamatusta Joh 14-17 luvut. Ne ovat Jeesuksen omia sanoja. Arin sisko Heli ja Rauli tulivat käymään, ja juttelimme hetken. Heitä alkoi palella, kun eivät olleet ulkoilutamineissa. Lähdimme Arin kanssa kahvilaan. Eino tuli myös. Hän on juuri täyttänyt 90v. Uskova veli. Käy 8h joka päivä vaimonsa luona, joka on sairaalassa. Rukoilevat yhdessä. Vaimon luona oleminen on Einon tehtävä, näin hän kokee. Ei ole muuta tärkeää eikä tarpeellista. -Ari nukkuu hetken.
Juttelen kahvilanpitäjän kanssa hänen saamistaan hoitoavuista. Hän on saanut apua homeopatiasta. Me emme siihen kajoa, koska Arin henki meinasi lähteä aikoinaan niitä kokeillessamme. Puoli viisi vein Arin petiin.
Ari tuli kolmen maissa kotiin. Ulkona oli lämmintä, ja jäimme talon päähän. Tero toi kahvia minulle, ja taas Arille aromit, minulle kahvit. Neljäksi menimme kirkolle kävellen. Siis minä lykkäsin Arin mäkeä ylös. Perinteisesti Arin tuoli kippiin, ruoka tippumaan, ja rukoilimme. Ensin kahdestaan, sitten alkoi tulla muita.
Kirkossa Ari oli rohinainen ja yskikin. Kippailin, ja muutin asentoa hänelle useita kertoja. Olisi pitänyt olla imu mukana, mutta selvisimme kyllä. Ari oli pirteä kun taksi haki ennen seitsemää. Pitkä aika istua samassa asennossa!
Eilen olin hautajaisissa, joten emme menneet ulos. Mutta sunnuntaina Ari tuli kotiin kahden jälkeen. Jäimme ulos talon päähän, jossa oli aika lämmintä auringossa. Luin Raamattua meille ja hain radion josta kuuntelimme ystäväpariskunnan hengellistä cd.tä ja esittelin Arille lempilauluni sieltä.
Vähän ennen neljää kurvasimme ylämäkeen Huutoniemen kirkolle. Ja perinteiset kuviot siellä. Rukoushetki, kirkkotilaisuus ja Ari taksille klo 19. Saimme seuraksemme erään sähkärikaverin kirkkoon. Hänellä on cp-vamma, joten puhe kävi laatuun kuvataulun kautta.
Ari ilostui, kun sanoin että tulen maanantaina käymään, ja niin myös tein.
Kahdesta neljään olimme Arin kanssa pihalla. Eräs omaishoitajaystävä istui puistossa kanssamme ja luin Raamattua meille ja rukoilimme ja juttelimme. Ari veteli henkeen moneen otteeseen. En tiedä johtuiko tuulesta vai mistä. Oli vähän raitista.
Kun laitoin Aria sänkyyn, onnistuin kippaamaan nostolaitteen, niin että Ari makasi poikkipäin sängyn päällä, ja kippilaite kumossa! Onnistuin soittamaan hoitajan apuun, ja saimme Arin oikein päin sänkyyn. Me vain nauroimme Arin kanssa. Epätasapaino syntyi, kun nostin Arin jalkoja sänkyyn, ja kippilaitteen jalat olivat turhan kapella.
Iloinen yllätys, kun hoitajat olivat laittaneet Arin jo tuoliin asti kun menin! Saimme lähteä ulos saman tien.
Taas oli kova tuuli, mutta nyt se oli lämmin. Istuimme puistossa lammen rannalla ja luin Arille ja rukoilimme. Kun tuuli kävi navakaksi, lähdimme kahville!
Perinteinen kuvio: Arille aromit, minulle kahvi. Istuimme kahvilan edessä, ja siinäkin tuuli, mutta vaatteet pysyivät sentään päällä, kun olivat tiukasti kiinni. Juttelin erään tädin kanssa, joka odotti taksia. Puolisonsa oli vanhainkodin osastolla. Toivotin Jumalan siunausta kun lähdimme.
Nyt sujui sänkyyn laitto sutjakkaasti. Juttelin hetken myös erään uudehkon potilaan kanssa Arin osastolla. Hän ei liene paljon Aria vanhempi, ja puhe ja järki olivat tallella. Tuntui, että jatkuvat puurot ja vellit eivät hänelle maistu. Laitosruoka ei ole kotiruokaa. Mutta velli-puuro -linja taitaa olla parhaiten alasmenevää hitaille syöjille. Makuaistin omaaville makua ei liene tarpeeksi.
Arin ongelma ei ole ruuan mauttomuus: hänhän ei ole syönyt suun kautta 10 vuoteen. Voi, miten aika kiitää nopeasti! Hyvä puoli asiassa on, että Arin nutrison on varmasti vitamiinit ja ravinteet sisältävää, ja hän saa sitä riittävästi. Ruokaa ei voida enää vähentää, sillä Ari saa minimimäärän. Se siis imeytyy hyvin. Se on kiitoksen aihe.
Ari tulee kotiin kahdelta, ja olemme ulkona pari tuntia ja sitten menemme kirkkoon, josta Ari haetaan klo 18.30.
Hain Arin yhdeltä ulos. Olimme hetken pihalla, ja hän oli tosi iloisella päällä. Puoli kahdelta menimme eräälle vanhainkodin osastolle, jonne meni eräs uskovien ryhmä laulamaan. Erityisesti Ari näytti pitävän Kristallivirta-laulusta; se onkin tosi ihana. Minä liityin vahvistamaan kuoroa, kun laulut olivat yhtä lukuunottamatta ihan tuttuja. Tervehdin ja rukoilin lyhyesti muutamien rakkaiden vanhusten kanssa, jotka ovat minulle tuttuja.
Tunteroisen olimme kahvilan aulassa; join kahvia ja luin Raamattua meille ja rukoilimme. Ulkona oli niin pilvistä, että emme olleet siis tällä kertaa ulkona paljon. Mutta Ari virkistyi ja myös väsähti tästä antoisasta ip-hetkestä.
Tänään olemme menossa kolmen aikaan ulos, invataksilla puoli neljä kaupunkiin ja neljäksi kaupungin kirkkoon. Siellä pidämme rukoushetken kaupunkimme ja filiamessun vastuunkantajien puolesta. Filiamessu alkaa viideltä. Siinä on myös ehtoollinen; sitähän messu tarkoittaa. Laitan Arin ruokapullon narusta roikkumaan eteisin portaikkoon rukoushetken ajaksi, jonka pidämme siinä eteisessä (kuoro harjoittelee kirkossa).
Arin suu on nyt paremmassa mallissa, kun sokerittomalla puolukkamehulla penslataan kieltä ja oliiviöljyllä kitalakea tai hampaiden sisäpuolta oikeastaan.
Eilen oli Terhin yo-juhlat mutta Ari ei ollut kotona silloin vaan nyt sunnuntaina hän tuli klo 14.30. Sää oli kesäinen ja olimme ulkona koko ajan. Kävi vielä vieraita ja Ari lähti klo 19. Hän voi hyvin, ei yskinyt tms. Ruuan tiputin normaalisti.
Ihana kesähelle vaikka tuuli raikas sikäli kuin tuuli. Hain Arin ex tempore ulos klo 13.30 ja hän lähti mielellään. Hoitaja tuli mielellään auttamaan, ja olimme sitten puistossa kolmeen asti. Kiersimme lammen kahdesti tai kolmesti eri suuntiin ja luin Arille koko Efesolaiskirjeen kun istuimme. Ari makasi silmät kiinni mutta heti kun lopetin lukemisen, hän avasi silmät. Hän oli oikein virkeä . Hän oli jopa vain t-paita päällä kun oli niin lämmintä. Mukava päivä!
Arin kanssa ulkona klo 15-16.30. Hellettä! Suloinen tavin poikanen uiskenteli lammessa äitinsä lähellä. Ainakin oletan että se oli tavi!? Käänsin Arinkin ihailemaan sitä.
Ulkoilimme sairaalan puistossa klo 13.30-15.30. Kiersimme lampea pari kertaa, ja luin Arille ym. Hoitaja auttoi Arin tuoliin asti. Kiva. Palatessa ihmettelin, kun Ari ei meinannut nousta millään tuolista vaikka nosturi teki työtä. Sitten huomasin, että koko tuoli alkaa nousta ilmaan, kun tuolin vyö oli vielä kiinni. Hoh-hoijaa, Ari-parka saa välillä kaikenlaista kohtelua vaimonsa taholta, mutta minkäs teet!
Hain Arin kahdeksi ulos. Kaksi nuorta tyttöhoitajaa auttoi Arin tuoliin. Se helpottaa kovasti minua. Laitoin rasvaa Arinkin kasvoihin ja käsivarsiin, kun aurinko helotti niin. Ari nukkui melkein koko ajan. Välillä muuttelin vain pään asentoa ja nostin jalkatukia ja jalkoja eri asentoon. Vilttikin oli tarpeen, kun tuuli yltyi viileäksi.
Ari kotiin klo 14.30. Olimme ulkona ja kuuntelimme radiodeitä ja luin Raamattua. Viideksi kirkolle. Rukoushetki muutamien srk:laisten kanssa. Ennen kuuden seuroja rovasti ja illan puhuja rukoilivat Arin ja minun puolesta. Illan puheet ja laulut olivat hyviä. Klo 19 invataksi haki Arin. Lupasin mennä huomenna Arin kanssa ulos.
Olimme ulkona pari tuntia. Ihmettelin, onko Arille tullut seitti suupieleen, kun suu on auki. Se oli pajun kukka, joka oli pystyssä huulien välissä. Miten se pysyikin siinä? Mietin jälkeenpäin, että se olisi voinut pudota suuhun, ja kun Ari olisi vetäissyt sen henkitorveensa, olisi hengenlähtö ollut lähellä. Elämän ja kuoleman raja taitaa olla joskus lähempänä kuin arvaammekaan.
Ulkona pari tuntia 14-16. Arin ruokaletku oikkuilee näin kesällä. Niin se tekee muillakin. Erään kerran otin ruuan mukaan ja ripustin pullon puuhun, kun ruoka ei ollut tippunut ollenkaan. Tänäänkin se metkuili, mutta tippui kuitenkin. Ulkona oli toisaalta helle, toisaalta viileää kun tuuli. Lammessa ei näy enää tavia poikineen - ovatko lokit syöneet poikasen?
Olimme ulkona toista tuntia. Ari oli jotenkin väsähtänyt, ja tuulikin oli melkoinen. Otin viltin mukaan ja laitoin takkinikin vielä Arin tuulensuojaksi. Aurinko kuitenkin paistoi.
Jossain vaiheessa Ari vetaisi jotain henkitorveensa, ja oli taas rukoiltava Jeesuksen nimessä, kun keuhkoihin hakkaaminenkaan ei heti tuottanut tulosta. Yskiminen jatkui joten lähdimme sisälle. Päätin pitää la ulkoiluttoman päivän ja niin teinkin.
Ari tuli kahden jälkeen. Olimme poikkeuksellisesti ensin ulkona tunnin, kun pojat ja miniä olivat meillä, ja pojat tekivät venytyksiä ja jumppaohjelmiaan, ja me muut ihmettelimme, miten paljon he taipuvatkaan!
Kolmesta viiteen ulkona, ja ruoka tippui tikapuista. Peitto Arin päällä, kun kylmä tuuli. Sammasta alkaa olla taas kielessä. Laitoin vihkoon puolukkamehusta, mutta epäilen, että sitä ei kukaan lue sieltä, kuten sain huomatakin maanantaina.
Viidestä seitsemään kirkolla. Vähän alakulo olo, mutta Ari voi tavanomaisesti.
Ari odotti iloisena klo 13 kun olin luvannut mennä ulos hänen kanssaan. Hoitajat olivat pukeneet hänet valmiiksi.
Yllättäen Ari nukkui koko ajan kun olimme pihalla pari tuntia! Erikoista!
Sisällä hoitaja sanoi, että Ari on ollut kylvyssä ja on sen takia väsynyt varmasti, ja vanhempansakin olivat käyneet. Kuitenkin epäilytti tuo väsymys, käsien kylmyys, ja vanhempien viesti kylmistä jaloista. Kysyin onko hänen huono olo, ja hän nyökkäsi. Niinpä lykkäsin mittarin kainaloon, ja se näytti +37,3. Siis lämmönnousua kuitenkin. Jätin viestin hoitajalle, jonka tapasin ja lähdin kotiin.
Äsken soitin, ja siellä hän posket punaisina kuulemma on; +37,2. Mietin onko hän saanut liikaa aurinkoa, kylmää tms. Mutta en tiedä. Vaikea sanoa. Viltti oli tänäänkin päällä, kun tuuli oli raitis. Aamulla menen 9 jälkeen käymään kun haen kitaran hänen huoneestaan - vanhainkotikeikka. Näenpä sitten tilanteen. Sitä ennen taivaan Isän käteen koko mies.
Arin kuume meni sen tien. Mikä lie oli. Tänään hain hänet ulos klo 12.30. Sovin hoitajien kanssa, että menen huomenna klo 11 laulamaan sinne Arin osastolle ennen kuin on ruoka-aika.
Pistin Arin tuoliin, ja tein tosi emämöhlän. Tästä lähtien, kun tekee mieli moittia hoitajien huolimattomuutta tms. minun on syytä katsoa peiliin. Nimittäin kun Ari oli tuolissa, jokin oli huonosti. Selässä. Mä voin tehdä asialle jotain kuulemma. Kävin kuumana: mitä voin muka tehdä jos selkä on huonosti?! Aloin kuitenkin tutkia käsinojia. Sitten huomasin jotain kummallista pilkistävän Arin selän takaa. Voi ei!! Siellä oli nuottiteline! Olin laittanut sen itse siihen tuolille eilen, ja ajattelin, että sen voi sitten nostaa pois, kun laittaa Arin siihen. Että ei voi pönttökään olla huomaamatta. Hoh, hoijaa. Ari-parka saa kokea kovia vaimonsa taholta. On tukki omassa silmässä, kun tikkua kaivelen toisten silmistä. Ari vain nauroi. Minä olisin hänenä lähettänyt kipunoivia silmäyksiä mokoman torven suuntaan, mutta ei Ari. Tosi nöyryyttävää, vaikka ei voi kuin nauraa itselleen lopulta.
Joten olimme siis ulkona pari tuntia. Laitoin Arille tyynyliinasta abbedissa-päähineen estämään mahdollisia auringonpistoksia ja viltin, koska tuuli oli taas kummallisen raaka. Luin Raamattua monta lukua, ja Ari näytti nukkuvan. Paitsi silloin, kun lopetin, niin hän avasi heti silmät. Joten lukeminen jatkui.
Menin klo 11 ja Ari nukkui. Hänet oli puettu valmiiksi ja se oli kiva. Kun hän heräsi, ihmettelin, mikä punainen naarmu hänen nenänpielessään oli. Kävi ilmi, että hoitajat olivat nostaneet sänkyä eilen, ja se oli ollut liian lähellä seinää: tippateline oli pudottanut lampunsuojuksen Arin naamaan!!! Onneksi ei osunut silmään. No, eilisestä omasta möhlästäni käsin ajatellen mitä vain voi sattua kelle vain. Jos Jumala ei varjelisi, niin huonosti kävisi.
Näin viime yönä unta, että Ari oli kuollut. Nyt ymmärsin että molemmat asiat kuuluvat samaan kategoriaan: Jumalan vastustaja ei tykkää yhtään, että menen laulamaan hengellisiä lauluja Arin osastolle, ja se yrittää pelotella. Sanokoon kuka tahtoo, ettei paholaista ole olemassa: minä tiedän että on. Se on yhtä varmaa kuin Jumalan olemassaolo, kuten sekin, kuka on Voittaja ja sanoo viimeisen sanan!
Niinpä laulelin tunteroisen aulassa kiitolliselle yleisölle, nimittäin osaston potilaille.
Arin sisko miehineen tuli myös jossain vaiheessa paikalle, ja menimme porukalla ulos klo12. Vein Arin ruuan mukana, ja ripustin sen puuhun. Arin tuoli kippiin, viltti päälle ja tyynyliina auringonsuojaksi. Kun vieraat lähtivät, luin Arille Raamattua lähes tunnin.
Hyvä mieli. Kesäinen sää, ulkoilua Arin kanssa. Hiljaista oli: ei ulkoiluttajia talon puolesta, ja vain muutama sukulainen oli tullut ulos omaistensa kanssa.
Olen kiitollinen, että selviän Arin kanssa yksin ulos: muuten se olisi mahdotonta. Minulle ja Arille riittää tietysti se, että se on meistä mukavaa. Ja olen kiitollinen jos ja kun Ari on puettu valmiiksi, ja saan vain siirtää hänet tuoliin.
Yhden jälkeen menimme ulos Arin kanssa sairaalan lammen rantaan ja pari tuntia olimme. Oli kuuma päivä.
Ari tuli kotiin kahden maissa. Olimme ulkona takapihalla viiteen asti. Leikkasin Arin tukan. Tulee tehtyä pyhätöitä tuon tukan suhteen, kun Ari on vain pyhisin kotona. Pää on muuten uskomattoman raskas, kun toinen ei kannata sitä itse ollenkaan! Mietin, taittuisiko häneltä niska, jos otteeni lipsahtaisi?! Hurja ajatus. Otan niskatuen pois, ja sitten kaikensorttista luovuutta käyttäen leikkaan joka puolelta; tällä kertaa valitettavasti korvastakin vähän; alkuaikoina harrastin sitä enemmänkin, mutta onneksi vähemmän viime aikoina. Ari on oikein Arpi-Arska, kun nenässä on naarmu ja korvakin sai merkinnän.
Viidestä seitsemään olimme siis kirkossa. Kippailin Aria tarpeen mukaan eri asentoihin. Hän ei ole yskinyt viime aikoina, mutta muuten jalat ja pää lähinnä puutuvat kai. Jalkoihin auttaa oikeastaan vain tuolin kippaaminen tai jalkatukien nostaminen, mutta sitten pitää pohkeita jotenkin tukea yms.
Arin luo kahden jälkeen. Hoitajat tuli apuun ja Ari saatiin pikaisesti tuoliin. Kiva se yksi hoitaja erityisesti, jonka lasta olen muinoin hoitanut päiväkodissa. Näin hoidetaan vastavuoroisesti...
Ulkona oli kova tuuli, ja siemeniä ym lenteli koko ajan. 10 min sisällä Ari sai kaksi sellaista yskänkohtausta, kun veti jotain henkeensä, että piti hakata kunnolla ja rukoilla ja yrittää kaikenlaista, että tilanne oikeni. Vielä kolmaskin kerta tuli, mutta sitten tilanne rauhoittui. Ajattelin jo, että pitää lähteä sisälle saman tien.
Istuimme kahvilan edessä 1,5h ja osan aikaa pidin liinaa Arin kasvojen edessä puoliksi, kun arvelin että kaikki oravaa pienemmät lentää suuhun, mutta otin pois, kun ei hän ollut innostunut mokomasta näkösuojasta. Hän oli virkeä eikä edes nukahtanut. Viltti oli taas tarpeen, ja lopulta lähdettiin, kun alkoi pisarrella.
Arin kanssa kahden jälkeen ulos. Oli virkeä ja pirteä ja skarppi. Limainen kyllä jonkin verran, mutta muuten ok kunnossa. Olimme 1,5h lammen rannalla, ja luin Raamattua kun oli kahvit juotu entiseen puolueelliseen tyyliin - toiselle vain hajut, toiselle sisältö - Lopuksi lenkki lammen ympäri ja sisälle. Sänkyynlaitto-operaatio sujuu jo rutiinilla, ja Ari jäi tyytyväisenä sänkyynsä: ruoka tippumaan, radio auki, tyynyt jalkojen alla, pää vähän pystyasennossa. Huomenna ennen kymmentä menen hakemaan kitaran sieltä - vanhainkodille ja sitten Arin osastolle laulamaan.
Minulla aina tosi hyvä mieli, kun olen ollut ulkona Arin kanssa. Hänellä myös, kaikesta päätellen.
Eilen Ari oli pirteä kuin peipponen, kun olin laulamassa hänen osastollaan. Laitoin Arin pyörätuoliin, ja hän jaksoi hyvin naureskella siinä puolisen tuntia, vaikka oli ollut kylvyssä aamulla.
Tänään menin hakemaan Aria ulos, mutta ei onnistunut: hänellä oli ollut kuumetta 39,2 äskettäin; nyt oli alkanut laskea kun oli saanut kuumelääkettä.
Miksihän en muista ikinä, että kun olen lähdössä hengellisille kesäjuhlille tms. niin Joku yrittää estää sen iskemällä Arin tainnoksiin, syyllistämällä minua ym. Mutta Jeesuksen veren suojassa lähden, ja Aria ympäröivät ystävien rukoukset.
Tämä on toistunut niin lukuisia kertoja, että tuntuu tosi, tosi vanhalle vitsille!
Kävin eilen Aria katsomassa, kun tulin Ylistarosta (soittelin muutaman kerran viikonlopun aikana): Arin kuume ei noussut enää, kun minä lähdin reissuun! Tänään hän oli iloinen ja pirteä, mutta kuitenkin kun olimme olleet reilun tunnin ulkona, vein hänet sisälle. Hän oli jotenkin väsynyt, vaikka nukahti ulkonakin.
En oikein saanut tolkkua, oliko hänellä huono olo vai ei, mutta ilmeisesti ei. Mittasin lämmönkin varalta, mutta sitä ei ollut. Limaisempikin hän oli kuin tavallisesti. Ehkä perjantainen kuume kuitenkin verotti vielä voimia. Huomenna vien häntä taas ulos jossain vaiheessa, jos hän on siinä kunnossa.
Teron kuumeen kanssa valvoimme viime yön (39.8), ja Arillakin oli lämpöä 37.3 iltapäivällä. Vein häntä ulos puoleksi tunniksi viiden jälkeen, kun ehdin kotoa eikä ulkonakaan ollut enää niin kuumaa. Ari nukkui koko sen ajan, ja oli väsynyt ja limainen. Huoneessa oli kohtalaisen painostava ilma, mutta kun vetokaan ei ole hyväksi. Jätin hänet sinne ja tulin kotiin toteamaan, että Teron kuume nousussa.
Arin kanssa ulkona illansuussa toista tuntia, kun ei ollut enää niin kuuma. Olimme varjossa lammen vieressä. Hyvä hetki. Kiitos Jumalalle 26 yhteisestä vuodesta avioliitossa!
Hääpäivälahjaksi saimme kiitosaiheen Jumalalle: eräs nuori tuli uskoon! Mikäs sen parempi lahja; ei mikään!
Oli vähän touhua tänään, ja ehdin vasta puoli viisi Arin luo; mutta ulos menimme reiluksi puoleksi tunniksi lammen rannalle. Ari oli virkeämpi mielestäni tänään. Huomenna illansuussa taas ulos, ellei sada. Alkaa sujua mallikkaasti nuo ulosmenot nykyään.
En jaksanut Arin luo perjantaina vaikka aioin, vaan menin vasta lauantaina. Olimme tunteroisen kahvilan edessä. Ari olisi ollut kai kauemminkin, mutta meinasi alkaa sataa, joten lähdimme sisälle.
Sunnuntaina ei menty ulos, kun oli kova tuuli ja sateistakin, enkä jaksanut. Otin unet Arin vieressä, ja hän rohisi koko ajan. Nostin sitten sängyn niin, että hän oli hyvin pystyssä siinä, ja huomasin, että rohinat loppuivat! Eli istumaan pitäisi miestä saada! Kuka sen tekisi?!
Menin klo 18 Arin luo ja lähdimme tunniksi ulos. Sää oli painostava vieläkin kuten koko päivän, vähän pilvinen ja aurinkokin yritti kurkkia. Lakana ja peitto Arin päällä, kun en jaksanut laittaa hänelle takkia.
Arin luo kuuden jälkeen illalla. Naapurihuoneen mies oli odottanut pitkät ajat tuolissaan, että pääsisi sänkyynsä, ja sinne hän jäi odottamaan edelleen, kun laitoin Arin tuoliin ja menimme ulos. Säälitti, ja nolottikin, kun hän oli kauan odottanut, ja sitten minä käden käänteessä pistin Arin tuoliin ja häivyimme.
Olimme ensin hetken lammen rannalla, mutta kun alkoi pisarrella, siirryimme katoksen alle sairaalan eteen. En taaskaan jaksanut pukea takkia Arille, mutta lakana ja kaksi peittoa sekä lippalakki takasivat, että Ari pysyi lämpimänä. Vaihdoimme kuulumiset ts. minä kerroin, ja luin Raamattua ensin Arille, ja sitten itsekseni, kun Ari alkoi nukkua.
Olimme puoli kahdeksaan ulkona, ja sitten hoitelin Arin petiin. Jyrki oli laittanut käydessään Arin pääpuolen aika pystyyn, ja se oli niin kun minä menin. Hyvä niin.
Aurinkoinen sää pitkästä aikaa! Hain Arin ulos puoli neljä ja olimme pari tuntia puun alla puolivarjossa. Laitoin Arin ruuan tippumaan puusta. Ari ei ollut jostain syystä saanut vettä ollenkaan sinä päivänä listan mukaan, ja se vähän masensi mieltäni. Unohdus kaiketi?!
Olin aika poikki kun menin Arin luo, ja se teki heti sen, että Ari oli ihan allapäin. Niin suuri merkitys on sillä, että jaksaisin olla iloinen ja pirteä, mutta välillä se on mahdotonta. Kun pääsimme ulos, sanoin, että nyt aletaan kahville, ja niin teimme. Siis Arin ruoka tippui, ja minä join kahvia Arin haistellessa. Mielialamme nousi.
Luin Raamattua ja rukoilimme, ja kun Ari nukkui, luin itsekseni. Kerran Ari veti kunnolla henkitorveen jotain, ja rukoilin ettei hän tukehdu. Hohhoijaa...
Tänään Ari on tulossa jHs puoli neljältä vasta. Tarkoitukseni on mennä katsomaan Terhin peliä kahdelta. Olisipa kiva jos Arikin voisi tulla...
Ari tuli. Satoi hiukan, mutta olimme takapihan katoksen alla. Ruoka tippui, kuuntelimme musiikkia. Vähän surullisia olimme, mutta se ajaa taas rukoilemaan. Ja menimmekin viideksi kirkolle. Oli hyvä tilaisuus. Ari haettin klo 19.
Sekin synkisti mieltä, kun ruokaletkua ei ollut mukana, vaikka ruoka oli. Onneksi olin varautunut etukäteen, ja tuonut itse sitä varten, että jos ei Arin mukana ole niitä neljää asiaa, mitä tarvitaan. Vuosien mittaan olen oppinut varautumaan, lähes aina.
Vahvistui taas se, että pitää itse tehdä ja huolehtia kaikesta, varmuuden vuoksi. Valitettavan usein se on tarpeen. Onneksi Herra Jeesus kantaa suurimman taakan.
Töistä päästyäni menin neljän maissa Arin luo. Hänellä oli suu puolillaan limaa, eikä se meinannut loppua ollenkaan, kun imuroin sitä letkulla. Liekö jonkin siitepölyn aiheuttamaa?! No, ulos vaan! Aurinkoinen kaunis sää. Ruokapullo oli laitettu tippumaan, paitsi että se ei tippunut (lämpimällä säällä se tekee helposti sen; pitäisi usein tarkistaa). Otin ruoka- ja vesipullon mukaan Arille, sekä narun pullon puuhun laittamiseksi.
Meillä on ollut muutaman kerran sama hyvä vakiopaikka puun alla. Nytkin viihdyimme siinä pari tuntia. Luin Arille Uutta Testamenttia ja sitten tein sudokua ja Ari vähän nukahtikin. Lakana oli nytkin päällä, sillä hänellä on helposti kylmät kädet ja jalat, kun ei niitä liikutella.
Oikein mukava reissu. Ari jäi iloisena petiinsä kun hänet sinne peittelin, ja lupasin mennä huomenna taas, jahka töistä ehdin.
Kuuden maissa Arin luo. Menimme ulos. Sellainen ilma, että kohta sataa. Lämmin ja hiostava. Lammen rannalla hetken, sitten valtavan vaahteran alla, kun alkoi pisarrella, ja lopulta katoksen alla. Juteltiin, rukoiltiin ja luin Raamattua. Ari veti kerran kunnolla henkitorveen ja yritti saada ilmaa leuka sinertävänä. Eipä siinä voi kuin rukoilla, ja yrittää takoa. Viimein ilma alkoi kiertää. Puoli kahdeksalta vein Arin petiin, radio päälle, ja hyvän yön toivotuksin vesisateeseen ja pyörällä kotiin. Hyvä reissu, hyvä mieli.
Ei mentykään ulos, vaikka meinasin. Ari oli kuumeisen näköinen ja hikinen. Lykkäsin mittarin kainaloon: 37,8. Peitto pois ja vilvoitusta. Enpä taas ihmettele toisaalta, kun on tullut häirittyä Jumalan vastustajan rauhaa, ja vietyä siltä saalista. Hyökkäykset ovat silloin odotettavissa.
Kitarani on Arin huoneessa ja laulelin, toivottavasti, hänen ilokseen ja törisytin välillä imulaitetta, kun limaa nousi suoraan verrannollisesti lämmönnousuun. Hoitajat vaihtoivat kuivan paidan ja muutenkin pyyhkivät Aria, ja hänen olonsa koheni. Lähtiessä mittari näytti enää 37,1.
Aamulla soitin osastolle eikä lämpöä ollut enää, eikä myöskään limaisuutta. Olen menossa pian käymään. Ulos ei arvaa vielä lähteä, ja sää on sateinen muutenkin.
Ari oli niin aurinkoinen ja hyvinvoiva eilen! Emme menneet kuitenkaan ulos, mutta viihdytin Aria soittelemalla ja lauleskellen. Treenaan vähän viikonloppua varten, kun on vastuita kirkolla.
Tänään sen sijaan menimme neljän jälkeen ulos, heti kun ehdin sairaalaan. Olimme kuuteen asti puun alla, ja ruoka tippui letkusta Arin mahaan - tosin huonosti. Piti tehdä kaikenlaisia temppuja, että se suostui valumaan. Arilla on hauskaa, kun minä keikun puussa ja yritän viritellä ruokailua toimivaksi. Tai no, puun juurella kuitenkin : )
Ari oli oikein virkeä ja tyytyväinen. Lupasin mennä huomenna taas. Sisällä ei jaksa olla, mutta kun saan hänet onneksi yksin tuoliin ja ulos, niin ei hätää.
Kolmelta Arin luo, Arin sisko miehineen siellä myös. Menimme ulos ja olimme kolmatta tuntia. Ari virkeä ja hyväntuulinen; kerran vetaisi henkitorveen, mutta ei mahdottoman pahasti.
Sinne hän jäi petiin tyytäväisenä huilaamaan, ja tulee huomenna jHs kirkkoon viideksi.
Eilen Ari tuli kirkkoon viideksi ja oli yli seitsemään siellä. Emme ehtineet paljon seurustella, kun minulla oli illasta vastuu, mutta hyvin Ari siellä pärjäili. Terhi vei hänet taksille.
Tänään menin neljän maissa, ja Ari oli iloisena kun ehdotin ulosmenoa. Ruoka oli pantu juuri tippumaan, mutta otimme sen taas mukaan ja menimme vakiopaikalle jonkun hopeapajun, vai mikä lienee, juurelle, ja pullo puuhun roikkumaan.
Olimme lähes kaksi tuntia. Ari veti kerran henkitorveen alettuaan hihitellä lukiessani 1 Kor 11:7 jakeen loppuosaa. Se oli käydä kohtalokkaaksi: kädet jäykkänä hän yritti saada henkeä. En ehdi edes hätääntyä tuollaisessa tilanteessa: laitan tuolia eri asentoon, yritän hakata keuhkoja ja rukoilen tietysti. Sitten helpottaa, kun hän saa yskäistyä. Sen jälkeen kestää vielä päästä tasapainoon. Muutamia lievempiä yskimisiä tuli myös. Kuitenkin ihan hyvä ulkoilu, ja mies taas petissä tyytyväisenä kun hänet sinne laitoin.
Varttia vaille kuusi painelimme taas pihalle retkeilemään. Päivän paras hetki meille molemmille; kahvihetki yhdessä. Entiseen malliin: toiselle hajut, toiselle sisältö. Miten mielelläni keittäisin Arille kahvit!!!
Kerran henkeen veto mutta ei niin paha kuin eilen. Ari virkeä ja iloinen. Kuusi lukua Markuksen evankeliumista ja rukousta ja juttelua. Lopuksi vaahteran alla, kun alkoi pisarrella, mutta sadetta ei tullutkaan. Lakana ja viltti Arin päällä, ja kädet pysyi lämpiminä. En jaksa laittaa hänelle takkia, se on suuritöinen. Vartin yli seitsemän hän jäi Herran siunauksen jälkeen sinne taas huilaamaan.
Sama aika kuin eilen ulkona. Ollut pilvistä, joten ulkona ei juuri muita. Aivan yksityinen retkeilyhetki siis. Olen niin rukoillut, että henkeenveto loppuisi! Tänään vain kerran se tapahtui, eikä onneksi pahasti. Ari virkeä ja tyytyväinen. Luimme Raamattua ja rukoilimme. Peruskuviot siis.
Huominen ulkoilu jää väliin, kun en ehdi Raamattupiirin ja työvuoron takia.
Eilen oli mahtava sää; olimmekin yli 2h ulkona Arin kanssa. Eikä Ari yskinyt yhtään - ei tuullut ja oli sopivan lämmintä.
Tänään sää vaihteeksi painostava ja vettä tuli monessa välissä. Menimme ulos reiluksi tunniksi illansuussa. Aria alkoi naurattaa eräs koira, joka tuli nuuskimaan laukkuani, ja sehän tiesi taas ankaraa henkeenvetoa. Siinä vaiheessa minulta meni kaikki puhti. Sain koottua jotenkin itseni, mutta alavire vaivasi.
Kun sitten peittelin Arin petiin, hän itki sumeilematta, ja minä tein samaa kotimatkan.
Muistin taas erään toistuvan uneni: Ari makaa arkussa, mutta kun minä tulen viereen, hän nousee istumaan. Kun otan askelia taaksepäin, hän kaatuu taas kuolleena alas. Näin tiivis on yhteistyömme ja hengissä pysymistaistelumme. Ilman Jumalan armoa olisimme jo menettäneet toivomme ja Ari henkensäkin, mutta tässä me vielä keikumme, ja eteenpäin olemme menossa. Itku tekee terää välillä: huomenna Ari on tulossa kotiin! Omia voimia ja luuloja vain riisutaan, ja se tuntuu tosi kenkulta...
Ari kotona kahden jälkeen. Olimme ulkona, ja ihan hyvin meni. Ei henkeenvetoja. Meni pyhätöiksi: leikkasin Arin tukan. Viideksi menimme kirkolle, ja seitsemän jälkeen Ari haettiin sieltä. Hän oli vähän väsyneen oloinen, mutta ilmakin oli painostava.
Ollut surkea viikko Arin ulkoilun ym. kannalta. Olen ollut ihan rätti, lähes koko ajan on satanut lisäksi. En ole jaksanut viedä Aria ulos ollenkaan. Hänkin on ollut aika väsynyt, mikä on jossain määrin seurausta minun väsymyksestäni. En tiedä aina mikä on minun ja mikä hänen väsymystään, mutta tänään en jaksanut käydä sairaalassa ollenkaan, vaikka olen kyllä lähes joka päivä käynyt muulloin.
Tänään pääsimme ulos 2,5 tunniksi Arin kanssa. Oli helteinen päivä. Ari voi hyvin ja oli iloinen. Luin hänelle löytämääni runokirjaa, jonka olin kirjoittanut silloiselle poikaystävälleni eli siis Arille 29v sitten. Samat tunteet Aria kohtaa silloin kuin nytkin!
Arin kanssa kotipihalla varjossa lähes 3 tuntia. Oli oikein leppoisaa. Sitten kirkossa pari tuntia. Eräs ystäväperheen vuoden ikäinen vesseli oli tosi innostunut Arin pyörätuolista, ja myös Arista. Hän ei voinut käsittää, mikä on tuo mies, joka makailee enimmäkseen silmät kiinni tuolissaan!
Pari tuntia vierähti puun alla Arin kanssa. Luin ja Ari makasi peiton alla helteestä huolimatta; kiusasinkin häntä villahoususankariksi. Aina kun lopetin lukemisen, silmät aukesivat; testasin nukkuuko vai ei. Onneksi ei mitään kammottavia henkeen vetoja nyt pariin päivään. Kun pistin Arin petiin, hän oli aika poikki ja alkoi varmaan nukkua.
Jälleen pari tuntia ulkona. Helle meinasi vaivata puun allakin. Tein oivalluksen Joh evankeliumista kun lukea posotin sitä Arille useita lukuja. Jeesus sanoi toistamiseen: Jos ette uskoa minua siksi joka minä olen, niin uskokaa tekojani. Kerron toisaalla kun ehdin lisää oivalluksesta.
Helle uuvuttaa tervettäkin, saati MS-tautia tms. sairastavaa. Muuten Ari ok.
Pari päivää olin reissussa, mutta tänään ampaistiin taas Arin kanssa ulos lähes pariksi tunniksi. Ari oli virkeä ja pirteä ja iloinen. Huomiseksi suunnittelemme mennä vihkiäisiin kirkkoon; mukavaa vaihtelua kesään! Ari ei muuten ole nyt muutamaan kertaan vetänyt mitään henkitorveen; se on iso ilo.
La menin Arin luo auttamaan pukemisessa ja menimme vihkiäisiin kaupungin kirkkoon. Oli juhlallista kun Suomi-neito asteli isänsä käsipuolessa Finlandia-hymnin soidessa kohtaamaan kiinalaisen miehensä.
Ari lähti takaisin sairaalaan kun me muut lähdimme hääjuhlaan. Voit vain kuvitella Arin ja omat tunteeni.
Su Ari tuli kotiin kahden jälkeen. Olimme kahden ja pidimme kunnon itkupäivän. Selvisimme sentään kirkkoon viideksi. Vettäkin satoi joten emme olleet ulkona. Ari sairaalaan 19.15 invataksilla kirkosta. Hän jaksoi ihmeen hyvin tilanteen huomioon ottaen.
Olimme ulkona 1,5 tuntia, vaikka Arilla oli vähän lämpöä, 37,4. En tiedä tekeekö helteinen sää sen, kun hänellä on lämmönvaihtelu jotenkin huonoa. Esim. kädet saattaa olla kylmät, vaikka ilma olisi lämmin, ja lähes joka helteessä pitää olla peitto päällä ulkonakin.
Muutenkin Ari oli limainen ja väsynyt, mutta ulkona ei tullut mitään yskimisiä tms. Ihan hyvä reissu, ja ulkona oli helpompi olla kuin sisällä hänenkin, luulisin.
Käväisin Arin luona viikolla, ja tänään olimme ulkona toista tuntia. Ari ei vetänyt henkitorveen yhtään, ja eräs ihmeellinen juttu sattui: hän sanoi ihan selvästi sanan "vähän", kun kysyin jotain! Tottahan hän jotain joskus vastaa siten, että arvaan mitä hän tarkoittaa, vaikka en mitään selvää varsinaisesti saakaan. Mutta nyt sain selvää. No, tämä on uskoakseni alkua vasta. Odotan Jumalalta suuria, ja niin odottaa Arikin : )
Arin luona maanantai-iltana pikainen käynti. Perjantaina eli eilen olimme reilun tunnin ulkona. Sää oli ihana.
Tänään puin Arin ulos neljän maissa ja olimme toista tuntia ulkona. Ari nukkui melkein koko ajan ja oli vetelä ja vaisu. Kun pääsimme sisälle lykkäsin mittarin kainaloon, ja aivan oikein: 37,7 lämpöä!
Huomenna on sukulaisia tulossa kaukaa, ja he haluavat tavata Arinkin. Muutin jo invataksiajankin lyhyemmäksi, mutta katsotaan pääseekö Ari kotiin huomenna pariksi tunniksi edes.
Ari tuli kuin tulikin kotiin pariksi tunniksi, ja sukulaiset saivat tavata häntä ensi kertaa. Ari oli ihmeen virkeä ja iloinen. Ehdimme olla ulkona puolisen tuntia. Minulle oli hyvä, että Ari pääsi kotona käymään; sukulaiset olivat minun sukuani.
Kävin viikolla kahdesti Arin luona, viisi minuuttia kykenin olemaan kerralla. Kun työ koululla on alkanut, (Terhin lähtö ulkomaille lisäksi,) niin ei eväät riitä sairaalaan.
Tänään menimme Arin kanssa ulos; oli hieno sääkin. Osastolla raskautin mieleni jo erään potilaan ahdistavan tilanteen takia. Kun sitten otin kahvin antaakseni Arin haistella, sanoin, että mahtaako edes tuoksua, kun tuli niin laihaa. Silloin Ari naurahti, ja vetaisi sylkeä tms. olematonta henkitorveen, ja meinasi tukehtua. Piti hakata Arin rintakehää, vaikka en tiedä onko siitä todellista hyötyä, jotain tehdäkseni.
Hermostuin niin että nakkasin kahvit kupista menemään. Vaikka hyvää tahtoo, toinen melkein tukehtuu sen takia. Ei saisi itkeä, ei nauraa. Luin pari lukua Raamatusta Arille, ja purin Jumalalle sisikunnan synkeydet.
Oli aika raskas reissu. Huomenna jos Jumala suo, Ari on tulossa pariksi tunniksi kirkkoon.
Töiden alettua ja säiden viilennyttyä emme ole ulkoilleet. Eilen tosin olimme tunteroisen korkeintaan ulkona kun Ari tuli kotiin. Leikkasin hänen tukkansa, kun se oli taas Jukolan Jussi -tyyliksi päässyt rehahtamaan.
Kun menimme sisälle, Ari oli niin limainen, että sain käytellä imulaitetta jatkuvasti. Sama jatkui kun menimme kirkkoon rukoushetkeen. Rukoilimme siellä, että Ari pystyy olemaan kirkossa. Ajattelin, että se on Jumalan asia hoitaa, minä en voi mitään.
Ja kas vain: Ari ei yskinyt eikä pärskinyt kirkossa yhtään, nukkui vähän ihan rauhallisesti, ja kun lähti kirkosta, oli virkeä, tyytäväinen ja hyvinvoiva.
Kaikki hyvin siis tällä hetkellä taas.
Eilen kävin Arin luona. Ensin meinasi alakulo iskeä: kello oli 19.30, ja pöydällä oli vesi joka annetaan klo 16 ruuan jälkeen. Arin paita oli märkä käsien alta jotka lepäsivät paidan päällä ja selän alta myös. Hoitaja neuvoi ystävällisesti, mistä löydän uuden paidan. Laitoin sen Arille. Kerroin kuulumiset ja luin Herran siunauksen.
Valonsäde oli yllättävä: Arin silmät, jotka tuikkivat valoa, iloa ja rauhaa! Ja suu joka vetäytyi poikamaiseen hymyyn, joka on niin suuri ilo minulle. Tajusin, että tämä on paljon enemmän kuin märät paidat tms. ja sain valtavat ilon itsekin. Iloisin mielin lähdin kotiin.
Lauantaina eli huomenna Ari on tulossa kirkolle Raamattutunteja kuuntelemaan kanssani.
En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne. Ei ole tapahtunut mitään erityistä: Ari on ollut joka pyhä kotona sikäli kuin se on hänestä riippunut. Tai sitten jos ei kotona, on oltu kirkossa kuitenkin.
Tänään hoitaja soitti töihin, että Arilla on ilmeisesti keuhkonkuume. Oli väsynyt, vaikea hengittää ja vetelä, kun oli kylpypäivä. Kuumettakin oli. Päivystävä lääkäri tsekkasi tilanteen, ja lääkekuuri aloitettiin heti. Sikäli on helpompaa tämä elämä, kun Ari on valmiiksi sairaalassa, joten ei tarvitse rahdata häntä edestakaisin, vaan apu on lähellä.
Leukosyytit olivat koholla, ja se kuulemma tarkoittaa bakteeritulehdusta. Crp ei ollut vielä noussut, koska se nousee viiveellä, mutta jos se on huomenna noussut, niin lääke annetaan suoneen.
Jätin avannon väliin, ja pyöräilin sairaalaan. Arilla oli kuume laskenut ja hän oli pirteä. Se tarkoittaa sitä, ettei vastassa ollut odottamani näky, että kieli roikkuu suusta suunnilleen ja mies on ihan "poissa". Hän sai lisähappea ja se varmaan on hyvä, koska limaa vissiin oli jossain, vaikkei hän oikeastan yskinyt tai muuten ollut poikkean huonon oloinen.
Kerroin että sunnuntain kirkkoreissu pitää jättää väliin; lääkäri oli ollut sitä mieltä. Näin, että Ari oli pettynyt: se on varmasti viikon kohokohta, kun pääsee ihmisten ilmoille ja kanssani liikenteeseen (en yli- tai aliarvioi osaani). Mutta lupasin huomenna mennä taas katsomaan.
Ulkoilut on jätetty tietysti syksyn tullen, mutta olen käynyt n. 3 krt/vk Arin luona ja hän sitten viikonloppuna kotona. Jouluksi on kyydit varattu, koska silloin on vaikea saada taksia enää. Ja sekin on jo kuukauden päästä! Kunhan nyt sitten kaikki on ok. Sen aika vain näyttää.
Arin luona päivällä. Eilisillan hoitajalta sain vähän vääriä tietoja, mutta joka tapauksessa Arille on aloitettu suun kautta antibiootti - eli siis letkun kautta, mutta ei suoraan suoneen - ja jostain syystä labrakokeita ei ollut tultukaan ottamaan tänään! Ari kuitenkin oli pirteä ja virkeä: oli nukkunut hyvin, ja nautiskeli kahvin tuoksusta kun otin mukaani ihan hajun vuoksi!
Luimme Raamattua ja rukoilimme. Olen kiitollinen, että kuulumme seurakuntaan, ympärillämme on ystäviä, jotka rukoilevat, ja sen kautta Jumalan antoi taas avun! Kiitos Jumalalle ja teille esirukoilijoille! Tarvitsemme teitä, ja kiitämme teistä!
Arin lääkekuuri loppui kai perjantaina, ja hän oli eilen kotona ja olimme kirkossa. Hän nukkui kirkossa melkein koko ajan, ihan rauhallisesti. Katsoin jopa, että hengittääkö hän! Ei mitään rohinaa tai yskimistä, paitsi ehkä kerran. Ajattelin vain että hän on väsynyt kuurin jälkeen, mutta vaikutti olevan kunnossa.
Aamulla hoitaja soitti, että on aloitettu uusi antibiootti. Tapasin lääkärin ja omahoitajan, ja tämä sanoi, että Arilla on ollut hengityskatkoksia yöllä, kuumetta ollut 38,4. Kovasti rohisi keuhkot lääkärin kuunnellessa.
Lääkäri kyseli, miten toimimme, jos hengitys loppuu. Vaikeita asioita! Viedäänkö keskussairaalan hengityskoneeseen? Toivon mukaan ei tarvitse.
Huomenna uudet verikokeet; nyt oli crp 40. Ehkä lääkettä suoneen, jos tulehdus nousee.
Mietteet ovat olleet monet tänään. Ystäväjoukko kantaa meitä rukouksin. Kiitän heistä, ja teistä!
Toissailtana kävin kahdesti Arin luona, ja hän vaikutti hyväkuntoiselta. Pitää siis ottaa huomioon, että muistan elävästi ne muutamat kerrat, jolloin hän on ollut henkitoreissaan. Nytkin hoitaja sanoi kyllä, että Ari oli lakannut hengittämästä maanantain vastaisena yönä, ollut sinertävä. Kovistelinkin häntä, että niin laiska ei saa olla, ettei viitsi hengittää; siinä käy köppäsesti aika vikkelästi.
Pakko heittää hurttia huumoria, kun riittävän vakavat paikat tulevat. Ei jaksa muuten.
Lääkäri oli asiallisen oloinen nuori mies, ja kuulin hänestä hyvää palautetta ystävältäni. Oli määrännyt sydäntutkimukseen jonkun aika pienten oireiden perusteella, ja tämä henkilö oli joutunut heti sydänleikkaukseen, ja pelastunut siten. Herättää luottamusta.
Tämä lääkäri siis soitti, ja sanoi, että crp 64 kuten saattoi arvatakin, että on noussut vielä. Hänen mielestään jatketaan suun (siis letkun) kautta annettavalla antibiootilla, ja perjantaina kontrolloidaan taas tulehdusarvo. Olin kiitollinen, sillä itselleni oli tullut sama asia mieleen, siis ettei tarvitsisi antaa suoneen lääkettä.
Ari oli illansuussa väsynyt ja huonovointinen myös. Lima varmaan alkaa nousta, kun lääke vaikuttaa, ja se väsyttää, kun pitää yrittää yskiä. Kieltämättä itsekin taas voimat vähän herpaantuivat, kun kriisi ohi tältä erää.
Tosin yhdeltä heräsin (Pyhä Henki minussa ylisti Jumalaa), ja aloin miettiä, ja sitä kesti nelisen tuntia sitten : ( Pakko soittaa sairaalaan, kun mielikuvitus alkoi jyllätä. Ari kuulemma nukkui rauhallisesti, eikä ollut tarvinnut imeä, joten hyvä niin. Hoitaja kehotteli minuakin nukkumaan, ja olinhan minä jo nukkunutkin.
Olen menossa aamupäivällä katsomaan, kun menen vanhainkodille laulelemaan. Näkee taas, mikä tilanne.
Keskiviikkona päivällä tilanne oli hyvä, mutta illansuussa Ari oli väsynyt ja huonovointinen.
Eilen itsenäisyyspäivänä menin puolen päivän aikaa Arin luo, ja hänellä oli jo aamulla ollut hiukan lämpöä. Hän oli väsynyt, ja tuijotteli vain yhteen kohtaan, mikä ei ole hyvä juttu. Lämpö alkoi nousta, ja jäi 37.9 asteeseen. Yritin imeä limaa, ja kyllä sitä tulikin, mutta tilane ei kohentunut.
Rukouksin jätin hänet muutamaksi tunniksi, ja hoitajat antoivat kuumetta alentavaa lääkettä hänelle.
Menin takaisin viideltä, ja lämpöä oli 37.2, ja limaisuus jatkui. Yritin naurattaa Aria, että hän alkaisi yskiä ja iskin imun kanssa heti kimppuun. Onnistuin niin hyvin, että viimein hän oksensi. Se olikin ihan hyvä juttu, sillä toivon, että pahin tukos saatiin ulos. Vaatteiden vaihto hoitajan kanssa, ja jatkoimme linnan juhlien seuraamista. Olin kääntänyt sängyn sivuttain, ja tehnyt tuolista itselleni petin, ja meillä oli ihan lystiä. Pääni oli Arin tyynyllä, ja koivet suunnilleen lavuaarissa. Termospullossa kahvia.
Kun lähdin yhdeksän maissa, tilanne oli rauhoittunut. Ari ei rohissut eikä hengitys hinannut. Hyvillä mielin jätin hänet toivoen, että hän saisi nukkua yön levollisesti.
Soitin puoli viideltä ja yöhoitaja sanoi, että yö on mennyt hyvin: ei ole imuakaan käytetty, kun Ari on nukkunut rauhassa. Kiitos ennen kaikkea Jumalalle, ja teille esirukoilijat myös!
Klo 12 eli juuri äsken tulin Arin luota. Käänne on selvästi tapahtunut Hän itsekin tunsi sen, että nyt lima irtoaa paremmin, vaikka on se yskiminen silti hänelle täyttä työtä!
Ari oli puhdas ja hoidettu. Pöydällä oli klo 8 vesi, eli kun ruoka laitetaan silloin, sen päälle pitäisi laittaa vesi. Laitoin sen. Laitoin myös klo 12 ruuan ja veden sen kanssa; parittomina päivinä ruokaa laitetaan puoli pulloa johon voi laittaa veden sekaan (siis aamulla 500ml, kahdesti 250ml sen jälkeen). Mittasin kuumeen eikä sitä ollut, kuten voin hyvin nähdäkin.
Lähtiessä kävin kansiassa tai sen takana olevassa ruokailuhuoneessa, jossa oli kymmenisen hoitajaa. Verikokeen tuloksia ei ollut saatu vielä, kun kone temppuilee kuulemma sielläkin. Ilmoitin, että Ari voi paremmin syystä että eilen oksensi kunnolla limat pihalle. Hoitaja totesi "ai jaa". Tuli sellainen olo, että heitä vähät liikuttaa, voiko paremmin vai huonommin. Eräällä osastolla hoitaja sanoi kerran minulle, että hän on vain täällä töissä, kun ei tiennyt jotain kysymääni asiaa. Hyvä vitsi vissiin!
Voi olla niinkin, että nokkimisjärjestyksessä ykkönen saa puhua tilanteessa, jossa omainen tulee kysymään tai sanomaan jotain. Vaikka muilla olisi inhimillisiäkin ajatuksia, niitä ei voi sanoa. Vain ykkönen saa sanoa. Tällä lohdutan itseäni, kun toivon, että useimmilla olisi kuitenkin sydämen asia kohdata ja nähdä POTILAS eikä vain olla siellä työssä.
Joten omaiset: kysykää, käykää katsomassa, selvittäkää, vaatikaa jos on tarve! Monesti pahoittaa mielensä, mutta mitä siitä: meidän rakkaasta ihmisestä on kysymys.
Menen taas iltapäivällä Arin luo jos jaksan suinkin. Kävin luovuttamassa verta, ja hb olikin 141, joten puolukan syönti on tehonnut : )
Soitin aamulla sairaalaan viiden maissa, ja Ari on nukkunut yön. Illalla oli yskinyt, mutta limaa ei ollut noussut. Toivon, että keuhkoihin ei ole jäänyt. Illalla, kun olin Arin luona, hän oli aika väsynyt mutta sanoi ettei ole huono olo.
Nyt taas odotellaan maanantain verikokeita.
Olin Arin luona yhden maissa. Eilen ollut taas kuumetta, ja limaa aika lailla. Annettu lääkettä, että on helpompi hengittää, ja nyt oli happiviikset. Mies tuntui voivan hyvin kuitenkin.
Iskin taas imua kurkkuun, heti kun Ari uskalsi yskähtääkin. Toisaalta letku ärsyttää kurkkua, mutta toisaalta se pistää yskimään lisää. Limat pitäisi saada pois. Tilanne oli rauhallinen kun lähdin. Jätän Herran haltuun taas kaikki.
Eilen illalla Arin tilanne oli rauhallinen. Yski, mutta pääasiassa naureskeli hyväntuulisena. Kirjoittelin joulukortteja hänen vieressään ja yritin naurattaa eikä se vaikeaa ollutkaan. Kunhan kerroin omista möhläyksistäni ja niitähän riittää joka päivälle.
Aamulla soitin ennen kuutta, ja yö oli mennnyt hyvin; Ari oli ollut silmät auki hoitajan käydessä muutaman kerran. Miksi lie valvoi?
Päivällä selvinnee lisää.
Kävin Arin luona eilen päivällä, ja hän nukkui. Hengitys on pinnallista. Sitten hän yhtäkkiä on hengittämättä jonkin aikaa, kunnes sitten alkaa vetää henkeä kun ilma loppuu. Siihen hän heräsikin yskimään sitten.
Lääkäri soitti iltapäivällä: crp on 12 ( 10 tai alle sen on normaali), joten tilanne alkaa olla ok. Antibioottia jatketaan vielä torstaihin ettei tauti uusi kuten viimeksi. Rukoillaan ettei suolisto mene sekaisin pitkästä lääkityksestä. Lääkärikin oli noteerannut, että Arilla on juhlat tulossa. Kysyin, onko Ari saanut maitohappobakteeria, että maha pysyisi kunnossa. Hän ei tiennyt, mutta lupasi määrätä, jos ei saa sitä. Kysyin asiaa joltain hoitajalta kerran, mutta en jaksanut sitten jahdata kansliaan asti, että olisin saanut selvän selon asiasta. Asian pitäisi olla selviö ja jospa se onkin; minä vain turhaan epäilen, ettei mikään asia hoidu, ellen itse hoida sitä.
Arin kuuri lopetettu, ja hän vaikuttaa pirteältä. Kuitenkin limaa riittää aina vaan, ja hän sanoo, että keuhkoissa sitä on. Ajatukseni on nostaa hänet pyörätuoliin hetkeksi jonain päivänä, että lima pääsisi paremmin nousemaan, kun on enemmän pystyssä.
Nyt voimme vain rukoilla, että tauti pysyy loitolla. Syntymäpäiväjuhlat viikon päästä.
Eilen illalla Ari halusi nousta sängystä, kun sitä ehdotin. Olimme sitten käytävän päässä pyörätuolin kanssa vajaan tunnin. Välillä kävimme huoneessa imuhommissa, kun Ari yski, joten ylösnosto ei ollut turha. Ari sanoi, ettei keuhkoissa tuntuisi nyt olevan limaa, kun hän aiemmin on ollut sitä mieltä, että on. Jospa tilanne nyt rauhoittuisi.
Tällä viikolla vien puvun odottamaan sunnuntain juhlia : ) Pyhän jälkeen minulla on aviomies jo kuudennellakymmentä. Apua! ; )
Eilen Ari pirteä, mutta yskähteli. Huomaan, että itse jännitän hänen terveyttään. On alettava tsempata häntä syntymäpäivää varten: kerrottava kaikki tunteita koskettavat asiat, että hän voi käydä niitä etukäteen läpi. Eilen jo häntä itketti, kun luin saapuneita kortteja.
On Arille helpompaa, ja kenelle vain, jos tietää mitä odottaa. Henkisesti sunnuntai on hänelle(kin) rankka päivä. Tänään oli ilmoitus Vaasan Ikkunan kansanlähetyksen ohjelmassa Arin synttäreistä.
Viimeisenä vuoden päivänä voi todeta, että tähän asti on Herra auttanut. Keuhkonkuume meni onneksi menojaan. Olimme kirkossa su, ja Ari veti kunnolla henkitorveen. Se "kunnolla" vetäminen tarkoittaa, että hän ei saa henkeä, minä hakkaan ja rynkytän ja rukoilen. Ei siinä voi muuta. Sitten hän viimein sai vedetyksi ilmaa, ja yskien, silmät vuotaen alkoi hengittää vähitellen. Ja tuollainen tilanne tulee yks, kaks, ilman ennakkovaroitusta.
Uuteen vuoteen käymme toivon varassa. Kiitos kanssakulkijoille!