Minä ja elämäni
Elämänkertaa

Olen syntynyt Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla adventin aikaan 1959. Tyttönimeni on Vähäsöyrinki, vanhempani ovat paikkakuntalaisia, isäni kuoli 83-vuotiaana. Minulla on isoveli ja kaksi nuorempaa veljeä.

Lapsuus oli työntäyteinen. Meillä oli iso maatila, ja äidin kanssa kuljimme kesät lypsyllä niityillä ja heinäpellolla koko perhe. Veljet olivat miesten töissä, minä äidin kanssa. Lapsuudessani pellot salaojitettiin ja työmiehiä tarvittiin. Serkkupoikia oli joinain kesinä töissä.

Asuin mummun kamarissa vuoden pari mummun kanssa sen jälkeen, kun pappa kuoli. Olin silloin kymmenen paikkeilla. Mummun kanssa veisattiin virsiä iltaisin. Mummun päätä piti aina kammata ja letittää. Kun yksi mummun pojista oli kuollut 40-vuotiaana vaimon jäädessä odottamaan 10. lasta, mummun päähän oli tullut täitä paljosta suremisesta, vaikka mummu oli siisti ihminen. Mummun piirongissa oli ummehtunut tuoksu, kun hän sen iltaisin avasi ja otti hörpyt joka putelista. Kamferia siellä ainakin oli. Äitienpäiväkortteja oli myös, ja adresseja joita hänelle oli lähetetty papan kuoleman jälkeen.

Meille rakennettiin uusi tupa kun olin 12v. Joitakin vuosia sen jälkeen rakennettiin navetta, jossa kasvatimme lihakarjaa. Vanhoja rakennuksia purettiin. Lapsena pelotti juosta pimeällä hyyssiin. Pelotti, että nurkan takaa juoksee mörkö tai rosvo ja käy kimppuun. Juoksutaito oli arvossaan. Isoveli huiputti meitä nuorempia, ja minulle lankesi nuorempien veljien ammaaminen. Olin 5-vuotias, kun toinen veljeni syntyi ja kolmas siitä vuoden päästä.

Tallin päässä meillä kasvoi kesäisin kehäkukkia. Kerran maalasin niillä kärrynlavan. Äiti ei tainnut riemastua. En muista sainko selkääni... Talvella juoksimme avojaloin navetan yhteydessä olevaan saunaan.

Saunasin mummun kanssa, sittemmin kai äidin ja pikkuveljien, en oikein muista. Suurta herkkua oli, kun äiti laittoi kiukaalle lenkkimakkaran. Isä sai siitä suurimman osan. En tiedä jäikö äidille itselleen paljonkaan.

Naapurissa asui setäni, jolla oli ikäiseni kehitysvammainen poika, hän kuoli 54-vuotiaana. Olin häntä usein hoitamassa. Ihmettelin kun serkkuni tunnisti äänestä laulajat radiosta. Minulla ei ollut mitään käsitystä kuka lauloi. Kerran kesällä otin serkkuni reppuselkään ulkona, ja kaaduimme. Serkkuni kielestä tuli verta ja kieleen tuli haava. Ikävä mieli jäi siitä kanniskelusta, syyllinen olo. Lapsi olin silloin toki itsekin.

Helinän kanssa leikin ja välillä Anitan. Molemmat asuivat lähellä ja ovat pikkuserkkujani. Helinä oli nuoruusaikana läheisin ystäväni, jonka kanssa rilluttelimme, kunnes poikaystävät pilasivat koko hauskuuden.

Eräs tärkeä henkilö nuoruudessa oli Eve, joka on yksinelävä täti, isäni serkku, ja asui lähellä. Hänen luonaan vietimme monet lauantai-illat saunoen ja syöpötellen Even herkkuja. Välillä pidimme joululahjavalvojaisia. Lapsena mennessämme hiihtämään huikkasimme Evelle, että pane mehut lämpiämään, kohta me tullaan juomaan! Eve on 94-vuotias tänä vuonna, 2016.

Lähdin Alkio-opistolle vuodeksi yo-kirjoitusten jälkeen. Halusin opettajaksi, mutta seuraavana vuonna, kun hain myös lastentarhanopettajaopistoon Jyväskylään ja pääsin, muuttuivat suunnitelmani. Jyväskylässä meni sitten kaksi vuotta, jonka jälkeen lähdin Turkuun pariksi vuodeksi, mutta silloin olin jo Arin kelkassa!