Kirjoittanut: Kilpeläinen, Irja
Julkaistu: 1999
Arvostelut yhteensä: 1 kpl
Kirja kertoo 80v. sairaalasielunhoitajan pieniä elämän kommelluksia. Siinä on myös viisaita neuvoja meille nuoremmille: nelikymppisten pitäisi yrittää päästä katkeruudesta ettei se jää jäytämään ja tekemään tuhoaan hänen elämässään. Vanhuksena on enää mahdotonta muuttaa ajatuksia toisiksi kuin mihin ne ovat jämähtäneet. Siis hyvä neuvo!
Kirja oli selkeästi suunnattu vanhemmille kuin minä, mutta se oli terveellistä luettavaa, että osaisi ottaa huomioon mitä kohti on itse menossa. Ja että ihminen on sisimmältään sama vanhana kuin nuorempana: suree kun unohdetaan ja hylätään. Suositeltava, helppolukuinen pienine kertomuksineen.(marrask.)