Kirjoittanut: McGregor, Elizabeth
Julkaistu: 2006
Julkaisija: Sitruuna Kustannus Oy
Sivuja: 302
Lisätiedot: Suomentanut Inka Parpola 2006
Arvostelut yhteensä: 1 kpl
Meinasin jo heittää kesken, kun kirjassa pompittiin ajasta ja henkilöstä toiseen, enkä meinannut päästä kärryille. Lopulta juoni oli kuitenkin looginen.
Nuori nainen joutui raiskatuksi, sillä hän oli autuaan tietämätön, miten herrahenkilöiden kanssa toimitaan tai ei toimita. Hän sai hermoromahduksen, sillä raiskaus jätti pahat traumat. Muutaman ajan kuluttua hän suostui itseään vanhemman miehen kosintaan ja he elivät 13 vuotta hyvää, tavallista arkea. Lapsia ei siunaantunut.
Sitten pariskunta lähti Sisiliaan tapaamaan miehen sotakaveria. Sillä reissulla tapahtui jotain, jonka jälkeen nainen alkoi odottaa lasta.
Myöhemmin tyttären elämässä tuli vaikea avio-ongelma, jonka avuksi tuli lopulta äidin sanat tyttärelle, näin minä ymmärsin: "Mutta muista, että minä rakastin sinun isääsi (kasvatusisääsi) enemmän."
Hyvä kirja, jos ei olisi ollut niin vaikeasti hahmoteltuna.