Kirjoittanut: Viitanen, Miina
Julkaistu: 2007
Sivuja: 100
Arvostelut yhteensä: 2 kpl
Miinan lähetyskokemuksia seitsemän vuoden ajalta; ennen lähtöä ja sen jälkeen. Oikein mukava ja helppolukuinen kirja.
Jumala puhui tai vahvisti itselleni erään asian tämän kirjan kautta, mutta kerron sen ajankohtaisessa, kun ja jos ehdin.
Suosittelen! Muistetaan Miinaa esirukouksin ja hänen tulevaa kenttäänsä!
Käteeni tarttui toistamiseen Viitasen ensimmäinen kirja. Toivon näet, että hän kirjoittaa vielä toisenkin, kun jatkaa lähetystyössä eri paikassa Venäjällä.
Sisintäni kosketti tällä kertaa erityisesti seuraavat kohdat:
" ... ulkopuolisuuden tunne. - - en pysty välttämättä samastumaan ihmisten kiinnostuksen tai murheen aiheisiin. Jotkut asiat ovat Suomessa muuttuneet, mutta vielä enemmän - minä itse.
"Joskus olen kokenut oman elämäntapani olevan ihmisille niin vieras ja outo, että tuntuu kuin välillämme olisi kuilu.- - Elämäni on ollut niin erilaista kuin ikäiseni perussuomalaisen - -." s. 108
"On kuitenkin terveellistä kulua välillä vähän eri kohdista. Jos elämä hankaa jatkuvasti samaa paikkaa, on vaarana kulua puhki." s.111.