Kirjoittanut: Hiltunen, Petri
Julkaistu: 2021
Julkaisija: Omakustanne, 2.painos
Sivuja: 371
Lisätiedot: Lisäksi runsas henkilö- ym. hakemisto ja paljon kuvia
Arvostelut yhteensä: 1 kpl
Seppo luki iltakirjana tämän meille. Kirja kertoo viipurilaisen Matilda Naakan suvun värikkäistä vaiheista. Kirja sisältää sekä Matildan (1896-1986) muistelmia sekä Impi Karhulan haastatteluja hänestä, jotka Petri Hiltunen on koonnut yhteen monien eri lähteiden lisäksi. Suku on Hiltusen äidin puoleisesta suvusta kertovaa ja sijoittuu Viipuriin sekä Amerikan mantereelle.
Kirja antaa näkökulmaa maamme sotien vaiheisiin yhden perhekunnan näkökulmasta ja tekee sen eläväksi. Kirja oli kuvien ja runsaiden viitteiden johdosta hiukan hajanainen, mutta erittäin mielenkiintoinen.
Suomenniemi oli minulle ihan vieras paikkakunta ja se onkin lakkautettu kunta ja kuuluu Mikkeliin. Naapurikuntia ovat Puumala, Savitaipale, Ristiina ja Mäntyharju.
Kirjasta käy ilmi, että vaikka suvussa oli vaiettuja asioita, kuitenkin ne heijastuivat lähipiiriin. On asioita, joista on vaikea puhua, mutta se olisi siitä huolimatta tarpeen.