03.09.2025 - Sataa, sataa ropisee

Keskiviikon uutisia

Kävin viikko sitten hierojalla. Oli aikakin, oli syytäkin. Sen illan pääni oli ilman sumua ja mössöä. Tuntui mahtavalle. Sen jälkeen on jatkuvasti pientä sumupilveä tai muuta mieltä mataloittavaa soudellut päänupissa. Unta on piisannut enemmän tai vähemmän. Viime yönä tosin valvoin neljä tuntia, mutta nukuinpa sitten aamulla yhdeksään.

Pari kertaa kuussa

teemme kaupunkiretken Sepon kanssa. Tänään oli sopiva päivä sille. Kävimme nuuskimassa muutamista marketeista sopivaa tavaraa Joulun Lapsi -paketteihin, ja löysimmekin kaipaamiani terottimia, tarjouspaitoja ynnä muuta. Ja kävimme kuppilassa syömässä. Sekin on mukavaa välillä.

Näin kaupoissa ja kuppilassa monta tuttua. Välillä juutuin juttelemaan. Yhden espanjankursseilla taannoin olleen tutun kanssa juttelimme. Samoin erään iäkkään hoitajan, joka oli yli 20 vuotta sitten Aria hoitamassa palvelutalossa. Hän oli ihan saman näköinen kuin silloinkin ja ilahtui kovasti, kun tartuin hihasta. Hän kävi vielä lähtiessään kaupasta toivottamassa hyvää syksyä. Mukavia tuollaiset kohtaamiset.

Uinti on ollut

tämän kesän hittijuttu minulla. Olen käynyt kesäkuun viimeisestä päivästä lähtien joka päivä uimassa. Tänään en ole vielä, mutta illalla aion mennä kävellen Sepon kanssa tai autolla, jos sataa kovasti. Muutaman kerran olen "joutunut" käymään auton kanssa, kun on satanut kaatamalla, mutta en ole malttanut jättää väliin. Vesi on edelleen tarpeeksi lämmintä, sopivaa minulle. Eilenkin arvelin, että uin ehkä vain Isämeidän -verran, tarkoittaa reilua minuuttia. Mutta sitten jatkoinkin vaan uimista. Jos on aallokkoa, uin paikallani tai hypin hyppynarua, ilman sitä narua tietenkin. Siinä lämpenee niin paljon, että voisin jatkaa vedessä olemista pitempäänkin, mutta kun olen laulanut mielessäni 3 x 5 raamattulaulua, niin aikaa on kulunut 15-19 minuuttia ja sitten nousen pois vedestä. Vähennän aikaa, kun vesi kylmenee tai jos en tarkene.

Taannoin olin matikkakurssilla,

ja se on ollut yksi tärkeimpiä kursseja, jolla olen ollut, sillä sen opit ovat käytössä jatkuvasti. Kun laulan viisi laulua, ne minun on helppo laskea päässäni. Sen jälkeen laulan lisää viisi laulua, ja sitten vielä viisi. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Viiteen on vielä helppo laskea niin etteivät laskut mene sekaisin.

Jos lasken kolehtia seurakunnassa, pinoan esim. euron rahat 3-5 rahan pinoihin. Samoin 2 euroiset, 20 senttiset jne. Näin pystyn silmäilemällä laskemaan, paljonko kutakin rahaa on. Ei tarvitse plärätä moneen kertaan, jos vaikkapa euron kolikoita on 10. Laitan vain kaksi 5 euron pinoa. Eikö ole helppoa!

Raamattulauluista 

olen todella kiitollinen! Olen laulanut niitä viime aikoina enemmän kuin pitkään aikaan. Opettelin jopa yhden uuden jakeen! Se on Psalmin 134 kolmas eli viimeinen jae. Toinen jae on minulla kertosäkeenä. Tässä koko laulu:

Katso, kiittäkää Herraa, kaikki te Herran palvelijat, jotka öisin seisotte Herran huoneessa.

Kohottakaa kätenne pyhäkköön päin, ja kiittäkää Herraa, kiittäkää Herraa.

Herra siunatkoon sinua Siionista, hän, joka on tehnyt taivaan ja maan.

Kohottakaa kätenne pyhäkköön päin, ja kiittäkää Herraa, kiittäkää Herraa.

Ulkoa opettelu kävi yhtä työläästi ja samalla kaavalla kuin silloin, kun ensimmäisiä raamatunkohtia opettelin saatuani niihin sävelen. Joka sana suunnilleen on erikseen opeteltava. Välillä muistan jonkin kohdan ja toinen unohtuu. Teen muistisääntöjä. Esim. neljännestä rivistä muistisääntöni on HSSS. Ja jokin sävelkoukkaus auttaa myös muistamaan sanoja. Nämä ovat ihmeellisiä asioita, ja olen enemmän kuin kiitollinen Jumalalle, että voin ja saan laulaa Raamattua öisin, jos valvon tai uidessani tai pahalla mielellä ollessani tai kiitollisena.

Viime päivinä

olen ollut alakuloisella mielellä. Tänään kuitenkin olen takonut päähäni, että kaikki on ihan hyvin - niin kuin onkin. Turha jäädä muhimaan asioiden kanssa, jotka lopulta ovat toisarvoisia. Jumala rohkaisi tässä silläkin lailla, että eräs sisar soitti rukouspyynnön, ja niiden asioiden rinnalla haihtuivat omat turhat huoleni.

Minua rohkaisee myös

eräs saarnan opetus. Jumala on luvannut antaa meille iankaikkisen elämän ja synnit anteeksi. Se on asia, joka on täysin varma ja luovuttamaton. Mutta moni luulee, että Jumala kyllä parantaa meidät tässä ajassa, jos vaan tarpeeksi rukoilemme tai teemme jotain, jolla lepytämme Jumalaa, katumusharjoituksia tai muuta. Se on itsensä kiusaamista ja pettämistä.

Jumala antaa meille aina sitä, mikä on meille parasta ja hyväksi, niin kuin maallinen isäkin tekee. Tosin maalliset isät ovat vajavaisia ja tekevät virheitä, mutta Jumala ei tee. Saamme siis täysin turvallisella mielellä olla Jumalan lapsia sairaana tai terveinä, huolissamme tai huolta vailla. Meidän mielialamme ei vaikuta Jumalan hyvään suunnitelmaan kohdallamme. 

Saamme rukoilla paranemista ja kaikenlaista maallistakin apua, ja Jumala vastaa hyvän suunnitelmansa mukaan. Kuitenkin on hyvä muistaa, että

kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.

Iäkäs sukulaisemme sanoi hiljattain, että jos hänellä ei olisi ollut niin kauhea olo kolme viikkoa, kun hän ei kyennyt nukkumaan ollenkaan ja pahoja oireita tuli koko ajan lisää, hän ei jaksaisi nyt olla niin tyytyväinen kaikkine vaivoineen, kun hän kuitenkin pystyy nyt nukkumaan.

Itse ajattelin

samoin tänä aamuna. Ellei Herra olisi näyttänyt minulle Arin kuoleman jälkeen, että hän on kuljettanut minut pimeää tietä pitkin ilman että olen sortunut noina vuosina, en kykenisi niin hyvin luottamaan, että Herra kyllä pitää minusta huolen jatkossakin.

Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan. Niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.

Huomenna saamme 

pikkuisimman Levitiuksen meille hoitoon aamupäiväksi. Hän on oikein mukava veijari. Kun olin häntä nukuttamassa vaunuilla eräänä päivänä, hän piti jossain vaiheessa kovaa meteliä - meinasi vissiin uni tulla. Sen jälkeen pienet kädet heiluivat kuomun alta, sitten kuomun sivusta. Lopulta hän nukahti. Lenkin aluksi kävimme kuitenkin viemässä postiin eräälle pikkukoulululaiselle syntymäpäiväkortin Nivalaan ja Levitius sai pudottaa sen postiluukusta. -Tänään lähti esikoiselle syntymäpäiväkortti - 43v jo, voi tätä ajan kulua!

Nukkeja olen ommellut 

edelleen. Jostain syystä se on tuntunut yhä hauskalta ja mielekkäältä. Pakkaamispäiväkin lähenee, mutta vielä on pari kuukautta aikaa Romantikkojen ryhmämme koota tavaraa pakattavaksi. Myös Peräseinäjoen käsityöryhmä on rehkinyt koko kesäkauden ja kutonut paketteihimme kaikkea lämmintä ja kaunista. On ilo tehdä tätä työtä yhdessä muiden kanssa.

Olkoon syyskuusi valoisa ja siunattu, rakas lukijani!