27.08.2025 - Liivihameen tarina ja eräs muukin tarina

Ihanaa keskiviikkoa!

Se on ihana, sillä aurinko paistoi, kun heräsin yhdeksältä. Tätä edelsi toki yöllä valvominen migreenin takia, ja noin myöhään herätessäni minulla on valitettavasti melkein paniikki. Myöhästyn tästä päivästä, en ehdi tehdä kaikkea! Sellainen tunne minulla on ja sen rauhoittamiseen menee aikaa.

Söimme aamupalan

parvekkeella, ihan pakko, kun on kaunis aamu. Näitä ei loputtomiin kestä, ja esimerkiksi eilen satoi kaatamalla aamusta lähtien, joten parvekkeelle ei tehnyt mieli silloin, kun oli lisäksi koleaa.

Pyykit koneeseen,

ja aamulukuja lukemaan. Sen verran laistimme, että luimme vain Psalmin ja kaksi lukua Johanneksen evankeliumista ja rukoilimme. Max Lucadon kirja on Sepolla lukusalla meille, mutta se jäi nyt iltaan tai ehkä huomisaamuun, miten nyt sitten ilta menee.

Mutta liivihameesta

aioin kirjoittaa. Minulla on nyt sellainen - vai onko se lappuhaalari tai lappuhamonen? No, olkoon mikä on. Se on löytötavaraa, siis tuo yläosa.

Eräänä päivänä viikko, pari sitten joku oli kai yöpynyt talomme kattotasanteen alla penkillä. Ainakin vaihtanut vaatteensa siinä. Oli sukkahousut, paita, lappushortsit, iso hyvä pyyhe ja mikä lie peruukki tai lisäke, jonka kai tuuli vei päivien mittaan. Kukaan ei noutanut tai kaivannut noita vaatteita. Niinpä minä totesin, että saatan tarvita lappuhamoseen yläosaa. Loput roippeet kannoimme roskikseen, lappushortsit pesukoneeseen aluksi.

Seuraavaksi pyöräilimme

kirpparilla. Siellä oli sattumoisin kolmella eurolla pussillinen vaatetta valittavaksi. Minä hamusin mukaan useita farkkuja ja muuta, mitä arvelin hyödyntäväni jotenkin jossain vaiheessa.

Liivihamonen alkoi muotoutua. Piti lisätä napinreiät sivulle, että mahtuu minulle. Tein värikkäät taskut lempikankaastani, mutta en ollutkaan niihin tyytyväinen. Purin ne pois, Seppo purki toisen taskun minulle avuksi. Seuraavaksi irrotin farkkutaskun ja ompelin sen hamosen eteen. Hiukan työläs tuo on pukea ylle, mutta tarvinneeko sitä edestakaisin pukea tai riisua. Pidän päällä, kun puen ja riisun pois, kun en enää käytä. Aika näyttää, tuleeko tuosta käyttökapine vai vienkö kirpparille.

Toinen tarina

on veljeni kertoma ja koskee meidän pappaa. Pappa oli savotassa sodan jälkeen monia talvia, joskus joulunakin. Eräänä jouluna hän oli jäänyt pohjoiseen hevosia hoitamaan kahden muun miehen kanssa. Oli saunottu ja jouluaattoa vietetty. Pappa oli jo nukkumassa, kertoo tarina, kun toinen miehistä tuli saunasta ja pyysi pappaa apuun. Syntyi vähän riitaa saunassa ja tuli kumautettua kaveria kirveellä selkään. 

Niin lähdettiin -25 asteen pakkasessa kuljettamaan selkään puukotettua lääkärille Rovaniemelle hevoskyydillä, matkaa oli kai 30 km. Saatiin lääkäri hereille ja selkää tutkimaan. Oli kirves osunut sellaiseen kohtaan, että lapaluut ja selkäranka eivät saaneet osumaa, jälki oli siis pinnallinen ja sen lääkäri kursi kasaan.

Seuraavana päivänä miehet olivat jo kovasti kaveria ja kättä lyömässä. Kun toiset metsurit palasivat lomilta, nämä kolme pääsivät lomalle. Yksi miehistä kysyi pomolta, voisiko hän olla viikon pitempään lomalla, kun olisi asioita kotipuolessa hoidettavana. Kyllä se passasi. Kirveestä ei puhuttu mitään, saati tappelusta tai käräjille menosta. Ei taidettu lööpeissäkään asiasta mainita. - Olisi mielenkiintoista saada tällaiset tarinat kirjoihin ja kansiin.

Eilen meinasi jäädä

uinti väliin. Olin varannut ajan hierojalle iltapäiväksi, aamupäivän satoi kaatamalla ja arvelin, ettei uiminen ole hyväksi ennen hierontaa. Ei olisi haitannut kuulemma. Kävin siis hieronnassa ja illalla seitsemän maissa kävimme uimassa. Siis minä, ei Seppo, joka oli kyllä mukana lenkillämme. Pyrimme kävelemään taas enemmän, se olisi hyväksi. 

Tänään pyöräilin kaupungilla pankissa. Olin unohtanut, että pin-koodin lisäksi täytyy käyttää myös käyttäjätunnusta, jos aikoo omakantaan. Miten ihmeessä noiden tunnuslukujen kanssa tulee toimeen ollenkaan, kun ikää tulee vielä lisää? Nytkin on hankalaa. Asiani selvisi onneksi helposti tällä kertaa.

Illalla on naistenilta

seurakunnassamme. Se on neljänä keskiviikkona syksyn aikana. Odotan ja rukoilen, että Jeesus itse tulee meitä hoitamaan.

Olen pyytänyt

Psalmipuheenvuoron eräältä naiselta. Itselläni on kauniita kuvakortteja mukana, joista kukin voi valita jonkin ja kertoa itsestään, mitä tahtoo, jos tahtoo. Mikäli olet ikätovereitani, tunnet varmasti Joni Eareckson-Tadan nimen. Hän on nyt 75-vuotias, halvaantui nuorena sukellusonnettomuudessa kaulasta alaspäin. Sain hänen kirjansa kesällä ja aion lukea siitä erään tarinan tänä iltana. Keskustelemme ja rukoilemme. Jos olet täkäläisiä, tervetuloa mukaan klo 18!

Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni. Se on valo minun matkallani. 

Jumala, kuule minun huutoni, huomaa huokaukseni. Maan ääristä minä sinua huudan, kun sydämeni nääntyy, kun sydämeni nääntyy. Sinähän olet pakopaikkani, vahva turva vihollista vastaan. 

Noita raamatunkohtia laulelin aamuyöllä itsekseni, kun olin hereillä, ne vaan nousivat mieleeni. Jumalan sanaa lukiessa ja kuullessa kuulemme Jumalan puhuvan meille. Kunpa käsittäisimme sen syvemmin vielä mitä nyt käsitämme. Herra siihen meille viisautta antakoon!

Siunattua elokuun loppua, rakas lukijani! Nautitaan jokaisesta valon pilkahduksesta, auringon paistaessa tai sisällä sydämessämme vähintään!