16.08.2025 - Sateen jälkeen aurinko paistaa!

Olipa kerran

eräs päivä, jolloin ylitin jälleen kerran voimani. Tuo päivä oli viime sunnuntai, nyt on seuraava LAUANTAI, jolloin olemme olleet kotona muutamia päiviä Nivalan reissun jälkeen. Aika lailla kanttuvei olen vielä tänäänkin.

Heräsin pyhäaamuna

neljältä ensi kerran, sitten kuuden jälkeen. Polkaisimme pyörillä Laivakadulle, jossa Mikaelin seurakunnan messut toimitetaan klo 10 sunnuntaisin. Sepolla oli suntiovuoro, minulla ei mitään virallista vastuuta, kunhan nyt auttelin vähän jossakin. Kirkosta palattuamme pakkasimme tavarat, järjestimme kodin lähtökuntoon ja laitoin ruuan. Päiväunia en ottanut, sillä en pystynyt rauhoittumaan, kun oli lähtö mielessä. Autoa hakiessani vein avaimet rakkaalle naapurille, joka lupasi jälleen kastella kukkani parvekkeella ja ulkona.

Klo 15 kurvasin auton pihaan,

pakkasimme ämpärit, kassit ja makuupussit poikineen autoon - naapuri kysyi, muutammeko, no emme, vain pikku reissu! Matkalla pysähdyimme kerran tankkaamaan ja syömään jotain. Kuuden maissa olimme mökillä.

Kun astuin autosta ulos,

haistoin välittömästi metsän ja MUSTIKAN tuoksun! Mikä ihana aistimus! Tavarat sisään, minä marjakamppeisiin ja sääskimyrkkyä pään tienoille ja metsään. Ooh, marjoja riitti! Poimin sangon täyteen reilussa tunnissa, oli ihanaa - lapsuus oli lähellä! Sääsket olivat pitäneet konserttiaan pääni ympärillä koko ajan, mutta syömään ne eivät minua ryhtyneet. Mutta tuo ininä tekee sen, ettei mustikan poiminnassa jäädä haaveilemaan vaan tehdään hommia niin että hiki valuu.

Onnellinen marjastaja

tuli miehensä ikuistamaksi ja painelin perkaamaan meille iltamarjat. Seppo oli hakannut säleitä sytytyspuiksi ja tehnyt muutakin. Oli aika uimisen: se oli taas kerran mitä parasta lääkettä kaikelle mahdolliselle. Uin ja kelluin. Mustikan väri lähti käsistä.

Kun olin lähdössä uimasta, alkoi sataa. Hetken kuluttua vettä tuli taivaan täydeltä, alkoi salamoida ja ukkostaa. Olipa sitten hauska olla vaan mökin lämpimässä, paistaa makkaraa takkatulella. Lue: Sepon paistaa makkaraa minullekin, kun minä lepäilin.

Seuraavana aamuna

kävin uimassa ennen seitsemää ja olin mielestäni ihan kunnossa. Kuitenkaan en lämmennyt ollenkaan, vaikka puin kaikki vaatteet ylleni. Lopulta kolme peittoa päälle ja Seppo sytytti kamiinaan tuletkin, vaikka mökki oli lämmin. Minulle oli noussut kuume. 

Sen päivän hampaani löivät loukkua, kun kävimme kylällä asioilla, olimme äitini luona ja muuta. Iltapäivän makasin ja yritin tulla kuntoon. Voin huonosti. Kun kunto alkoi palautua, alkoi migreeni, joka kesti seuraavan yön.

Pitkään aikaan 

en ole ollut tuossa kunnossa. Mietin elämää ja sen rajallisuutta. Omien voimien rajoja - ne tulevat vastaan ilmiselvästi. Emmekä voi verrata omia voimiamme toisten voimiin, sillä ne ovat jokaisella erilaiset. Heikot kohtamme ovat jokaisella. 

On hyvä, että mieheni ei ole sosiaalinen. Se rajoittaa meidän menojamme. Ja rajoittamista minä tarvitsen jos mitä. Lähetyshiippakunnan kesäjuhliin olisin tahtonut, sillä tunnen paljon ihmisiä ja rakastan ihmisten kohtaamista. Mutta se on minulle todella raskasta, minun terveydelleni. Mieleni kaipaa ihmisten kanssa olemista, mutta voimani eivät kestä sitä.

Hiljattain eräs kansanedustaja

sai aivoinfarktin. Miehen nimi alkaa Z:lla, hänen nimeään en osaa oikein kirjoittaa, joten en kirjoita. No, hänellä on hyvin vaikea migreeni. Infarkti voi olla minullakin edessä, sillä pääni on heikoin kohtani. Onneksi lääkäri hiljattain lisäsi minulle jotain lääkettä, joka vielä lisää parantaa huonon kolesterin määrää, vaikka se on normaalin tasoissa. Eräs tätini kuoli myös taannoin aivoinfarktiin ja hänellä oli ollut tia-oireita kuten minullakin oli 8 vuotta sitten pari kertaa, mutta ei sen jälkeen ole ollut. 

Kuitenkin elämämme

on Kristukseen kätkettynä, kun olemme häneen kastettuja. Mikään vaara ei meitä uhkaa. Kuoleman ei tarvitse pelottaa meitä, vaikka se vihollinen onkin. Tiedämmehän kukin, että lähtö meillä on edessä. Järjestystä vaan emme tiedä, mikä on hyvä asia.

Sairauspäivän jälkeen

toki poimin vielä lisää mustikoita heti kun onnistuin luikahtamaan metsään. Ja vadelmia ystävän luona. Ja viinimarjoja kotitilan puskista.

Leikkasin äitini hiukset. Äiti oli jälleen ihmeissään, kun hänen hiuksensa ovat yhtäkkiä muuttuneet valkoisiksi. Turhaan kerroin, että ovat olleet viimeiset vuosikymmenet jo. Ennen lähtöämme rukoilimme Seppo, äiti ja minä yhdessä. Saatoin äitin sohvalle nukkumaan ja sen jälkeen minulla oli hyvä mieli lähteä kotimatkalle, kun olin silittänyt hänen hiuksiaan ja kertonut, että hän on rakas ja hyvä äiti.

Tiesin, että äiti

nukahti saman tien. Koskaan emme tiedä viimeistä tapaamiskertaa.

Muistin jälleen viimeisen lähtöni Arin luota ennen kuin hänellä alkoi lähtölaskenta seuraavana yönä. Olin peitellyt hänen vuoteeseen sairaalassa, laittanut raamattua kuulumaan cd:ltä ja katsonut, että hänellä oli kaikki hyvin, on hyvä asento eikä mikään paina. Tuosta minulla on hyvä mieli.

https://phakkola.jurge.fi/blogi/2016/05/26/se-maa-jossa-jeesus/

Toivon ja rukoilen,

että jos elän niin vanhaksi, että dementoidun, häiritsen lähimmäisiäni ja hoitajiani laulamalla tai toistamalla Raamatun sanaa, aina kun suuni avaan. Sen takia laulelen nykyisin opettelemiani raamatun kohtia paljon. Ja luen etenkin Psalmeja. En haluaisi kiroilla ja kiukutella vanhuksena, vaikka me tiedämmekin, että dementoinut ihminen voi toimia niin sairauden takia.

HAASTE SINULLE, RAKAS LUKIJANI!

Reilu vuosi sitten aloin lukea Psalmit läpi kerran kuukaudessa. Noin 100 sivua, siis 3-4 sivua päivässä. Olen merkinnyt Raamattuni alareunaan nuolet ja numerot, niin pysyn aikataulussa. Kuunneltuani Markus Pöyryn opetuksen Psalmeista vuoden 2024 kesäjuhlissa, koin sellaisen elämyksen, että tätä minä tahdon: oppia vähitellen ulkoa Psalmeja avuksi tulevaan vanhuuteeni ja siunaukseksi, toivon mukaan muillekin. 

Kerro, jos otat haasteen vastaan! Minä haluaisin kuulla siitä! Joskus olen unohtanut tai ollut liian väsynyt lukeakseni päivän "annosta", mutta olen lukenut seuraavana päivänä sen sijaan. Turha antaa minkä unohduksen tai katkeaman pilata koko juttua.

Vielä kerron eräästä minua koskettavasta laulusta

Kesäjuhlia kuunnellessani laulu itkettää minua joka kerta. Sanoitus on Jari Kekäleen, ja se löytyy youtubesta nimellä Ainokainen. Jari on ilmeisesti tehnyt laulun äitinsä muistoksi. Hänen äitinsä kuoli 1.4.2020, ja oli vaasalainen kuten siis Jarikin lähtöään. Tuota laulua laulaa Maria Hietaharju, sävel on Pekka Salmen ja sovitus Antti Vuoren. Suosittelen kuuntelemaan. En usko, että laulu jättää ketään kylmäksi!

Jumala hoitakoon sinua armollaan tänään ja tulevina päivinä, rakas lukijani! 

jk. en kai osannut laittaa tuota linkkiä, jossa kerron Arin kuolemasta. Mutta tuosta kenties löytänet sen kirjoituksen, jossa kerron siitä ja ehkä osaat myös mennä sen sieltä lukemaan, jos haluat...