04.08.2025 - Sadepäivän hämäryyttä

Tänään maanantaina

vetaisimme aamun vähän pitemmäksi. Heräsin vasta seitsemältä. Hädin tuskin ehdin aamu-uinnille päiväuinnin sijaan. Odotin, että Seppo heräisi ja lähtisi seurakseni ja kyllä hän heräsi ja tuli mukaan. Hän keräili tapansa mukaan roskia rannalta ja leluja laatikkoon. Vanhemmat eivät ensinkään huolehdi siitä, että lasten käyttämät tavarat palautettaisiin laatikkoon. Ei kai ihme, kun lehtien mukaan useat eivät välitä edes siitä, pysyykö lapsi hengissä vai hukkuuko. Ikävä sanoa näin, mutta lehtien kirjoittama on karua luettavaa.

Olipa hienoa,

että Seija kirjoitti lauantaiaamuna pitävänsä rukouspäivää, kuten kehotin viime kirjoituksessani. Sikälikin hienoa, että en herätessäni muistanut heti koko asiaa. Niinpä rukoilimme saman tien Sepon kanssa. Kello oli silloin vähän yli kuusi aamulla. Muut hetket muistin kyllä hyvin. Jaoin listan myös fb-sivullani. Olisi hauska tietää, kuinka moni oli mukana. Tärkeintä kuitenkin, että kirjanpito on ollut tarkkaa taivaassa. Kaikki rukoukset ja huokauksetkin ovat varmasti tulleet noteeratuksi siellä.

Viikonloppuna on ollut

 Lähetyshiippakunnan kesäjuhlat Loimaalla, kuudetta kertaa. Emme olleet mukana, mutta kuuntelimme eilen piispa Juhana Pohjolan tulevaisuuden visio -opetuksen. Ja ommellessani olen kuunnellut useita muitakin raamattutunteja päiviltä. Erityisen hyviä ovat olleet.

Kalle Väätäinen meni uskon ytimeen: me emme voi mitenkään tehdä mitään pelastuaksemme. Kaiken on Jumala jo tehnyt etukäteen tietäen, että moni ei ota vastaan eikä usko. Mutta ihan jokaiselle sanoma syntien anteeksiantamisesta on tarkoitettu ja valmistettu. Ota se vastaan, usko evankeliumi.

Toinen kuuntelemani opetus

oli Petri Hiltusen. Koska seurakuntamme ovat pieniä ja tiiviitä, syntyy helposti riitoja. Mottommehan on, että seurakunta on koti ihmisille, jotka sinne tulevat. Kun ollaan paljon lähekkäin ja yhdessä, on selvää, että napit osuvat vastakkain välillä.

Hyvin tärkeää oli kuulla ajatuksia siitä, millä keinoin voimme pyrkiä sopuun ja yhteyteen. Kevyiltä ja köppäisiltä kuulostavat syyt, minkä vuoksi ihmiset saattavat lähteä pois seurakunnasta. Jotkut saattavat mennä eri seurakuntaan, mutta liian moni jää ilman minkäänlaista seurakuntaa. 

Vielä on kuuntelematta 

monta opetusta, mutta ajan kanssa kuuntelen kyllä.

Tilaisuudessa julkaistiin kolme uutta kirjaa. Yksi on Jari Kekäleen, vaasalaislähtöisen papin, joka tekee perheterapiatyötä. Hän on kirjoittanut kirjan MIKSI RIITELEMME? Jari kertoi, että yleensä syy ei ole se, etteikö rakastaisi toista, vaan se, että toinen on yhtäkkiä paha, narsisti tai henkilökemiat ei toimi ja jotain muitakin syitä. Pariskuntien riitoja kuunnelleena Jari kertoo kuulemma kirjassaan syitä ja keinoja, että avioliitto voisi jatkua sen sijaan, että erotaan näkemättä todellisia syitä. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Olen ommellut lempifarkkukankaasta

kirkkolaukun, josta pidän kovasti. En tiedä, miksi kankaan kuosi heti veti minua puoleensa - se varmasti muistuttaa minua jostakin, ilmeisesti myönteisesti. Tein kassiin vuorin ja sisätaskun, johon voin laittaa kännykän tai kukkaron. Sinne mahtuvat molemmat virsikirjat, jotka tarvin mukaan silloin kun olen soittovuorossa messussa. Minulla on myös kolmet pienet lasten farkkushortsit, joista teen "käsilaukun", itselleni tai jollekin, joka sellaista kaipaa. Tekemisen into on kova, luovuus minussa vaatii toteuttamaan jotain kaunista ja mieluummin tarpeellista vielä.

Virkkasin myös pikkulaukun,

johon mahtuu kännykkä - ja siihen olkaremmi. Nyt teen lisää samantyylisiä. Ehkä annan niitä lahjaksi. Minua ei ollenkaan huvita jakaa mitään ihmisille, jotka eivät tarvitse saati pidä niistä. Toivon, että löydän tekemilleni oikeat kohteet.

Suuri ilonaiheeni

on se, että lauantaina, kun olin aika alamaissa, sain revittyä itseni työhuoneen laatikoiden kimppuun. Vähitellen vetoketjuja ja kuminauhoja oli päätynyt neljään eri laatikoon. Sain järjestettyä ne kaikki uudelleen, pyyhittyä pari hyllykköä täällä työhuoneessa, jossa muuten kirjoitan nytkin. Ompelukoneen olen työntänyt vain kauemmas pöydällä, joten tässä on hyvä ja valoisa tila kirjoittaa. Myös kolme kangaslaatikkoani sain järjestetyksi uudelleen. Roskiin lähti iso laatikollinen tavaraa, mutta nyt taas hetken tiedän, mitä missäkin on. Olen todella iloinen. 

Pöllöilyt lisääntyvät päivä päivältä

Tässä tämän aamun esimerkki. Lähdin ennen Seppoa ulos mennäksemme uimaan, noudin pyöräni varastosta ja laitoin sen seinänvierelle odottamaan. Menin kesäkatokseen tervehtimään kukkiani, nyppimään niitä ja siirtelemään tarpeen mukaan. Kun Seppo tuli, menin pyörän luo ja totesin, voi ei, avaimia ei ole taskussa; pitää hakea ne kotoa. Seppo jäi odottamaan, minä kipaisin kotiin. Jo vara-avaimia ottaessani tajusin, että varsinainen avain on tietysti pyörässä, jonka talutin ulos varastosta... Hoh, hoijaa, niin tietysti oli asian laita.

Krassit voivat huonosti, 

kuten kirjoitin viimeksi. Niissä on ötököitä, jotka järsivät lehdet ja kukatkin. Mutta viime viikolla omenapuun alle viemiäni samettiruusuja on niitäkin yhtäkkiä järsitty, niin että jossakin oli vain lehtiruoti jäljellä! Se oli yllättävää, sillä koristeomenapuun juurella jo monta viikkoa olleeseen samettiruusuun ei ole tullut syömäreitä ja se on edelleen kaunis. Ehkä alan vähitellen kantamaan surkeimpia tapauksia biojätteisiin. Orvokit vetelevät myös viimeisiään, etenkin, jos tulee paljon sateisia päiviä. 

Aamulla

uimasta tultuamme istuimme parvekkeella aamupalalla. Minä villasukat jalassa ja villatakki päällä. Ulkona oli alkanut sataa, parvekkeen ikkunat olivat raollaan. Meillä oli hyvä keskustelu. On tärkeää saada puhua tärkeistä asioistaan, huolista, vaivoista, ahdistuksistakin, joihin Jumala ei ole kenties vielä antanut vastausta. On turvallista silloin tietää, että

asia on hänen edessään, odota häntä. 

Ja saamme pyytää kuten Raamatun rukoilija:

älä jätä kesken kättesi työtä.

Seppo on imuroinut huoneita

Hän on myös puhdistanut ilmastointilaitteen ja laittanut sen talvisäilöön. Hän on muutenkin hoitanut huoneistomme tuuletusta helteisten viikkojen ajan, mistä olen kiitollinen. Minä olen ommellut penaaleja enkä ole puuttunut hänen töihinsä. On tärkeää antaa kummankin tehdä töitään rauhassa, sen mukaan kuin on sovittu.

Muutaman tunnin päästä

menemme tapaamaan ystäviä kahvilaan. Seppo saa suntion avaimen ensi pyhää varten samalla. Käymme kirjastossa, sinne on tullut jokin varaamani kirja. Vien samalla pois muutaman kirjan. Ne olivat liian jännittäviä minulle. Miksi lukea jotain, vaikka se olisi hyvinkin kirjoitettu, jos itseä melkein pelottaa, miten henkilöille käy? En näe mitään syytä.

Olemme lukemassa kirjaa Kastanjakadun väestä. Siinä on kirjailijan osittain keskenkin jääneitä tarinoita. Moni on todella hyvä ja välillä olen jopa itkenut, jotkut tarinat koskettavat niin. Maeve Binchy oli irlantilainen kirjailija, joka ei elänyt vanhaksi, hän kuoli muutama vuosi sitten. Suosittelen hänen kirjojaan, niissä on elämän makua. Katolisuus tulee niissä esiin monella tapaa ja näyttäytyy aika uskomattomanakin paikoin. Me ihmiset olemme sangen raadollisia riippumatta taustastamme.

Eilisestä sen verran,

että meillä oli oikein hyvä messu, jossa sain soittaa virret. Kirkkokahvit joimme ja kotona syötyämme lähdimme etsimään mustikoita ja rantailemaan. Mustikoita poimin tunnin, löysin pari litraa. En oikein innostunut, niitä ei kovin ollut siinä paikassa, ja joku oli jo poiminutkin sieltä. Muistelin kesiä, jolloin poimin samasta paikasta ämpäreittäin niitä samalla, kun lapset uivat meressä ja Stiina ja lapset olivat mukana kesäpäiviä ilahduttamassa. - Uinti oli nytkin mitä suloisinta lepoa hikoilun jälkeen. Istuimme rannalla ja nautimme olostamme. Vesi oli kirkasta ja puhtaan oloista Köklotin uimarannalla, uin useamman kerran ja kelluin ja kiitin Jumalaa. Päivä oli taas kerran ihana!

Toivotan sinulle mitä parhainta elokuuta, rakas lukijani!