Kategoriat: Muu kirjoitus
Tämä kirjoitukseni oli tämän viikon Nivala-lehdessä:
Arvokas vanhuus?
Vanhukset haluavat asua kotona, sanotaan, ja se on totta tiettyyn rajaan asti. Niin kauan kuin vanhus ei ole muistisairas, hän kertoo muuttavansa mielellään hoitopaikkaan heti, kun ei selviä enää kotona. Kun sitten tilanne vaatisi siirtymistä pois kotoa, vanhus ei halua lähteä kotoa mihinkään. Näin olen kuullut useiden kertovan ja omakin kokemus siitä on.
Onkin hyvä, että vanhus saa asua kotonaan niin kauan kuin se on hyväksi hänelle, mutta vastuu vanhuksen hyvinvoinnista on omaisilla ja yhteiskunnalla, ei enää vanhuksella. Häpeäksi päättäjillemme vanhusten hoitopaikat on ajettu alas niin etteivät elämänsä työtä tehneet vanhukset saa hoitopaikkaa, vaikka he tarvitsisivat sitä jo kipeästi. Kotona käyvien hoitajien aika on niin mitoitettu, että he juuri ehtivät lääkkeet antaa, ei paljon muuta.
Vaikka etenkin muistisairas vanhus sanoo, että haluaa asua kotona, jossain vaiheessa tilanne muuttuu. Hän saattaa alkaa pelätä, ei erota enää yötä ja päivää, lähtee vaeltelemaan etsiessään jotain ja joutuu vaaraan. Siinä vaiheessa olisi ehdottomasti oltava paikka, missä vanhus voi asua turvallisesti.
Miksi vanhus on niin yksinäinen kotonaan? Vaikka melkein koko ajan olisi joku paikalla ja käy hoitajia, heti kun ketään ei näy, hän kokee, ettei ketään ole näkynyt mailla, halmeilla aikoihin ja hänet on hylätty. Uskon, että kotona asuessaan etenkin muistisairas vanhus muistaa lapsuutensa, sisarukset, joita pyöri aina ympärillä. Hän muistaa suvun, jota kävi joka viikonloppu ja viikolla naapureita ja muita vieraita. Ja oma perhe oli aina läsnä.
Hoitopaikassa tai sairaalassa vanhus on tässä elämänvaiheessa yleensä tyytyväinen. Ei hän odotakaan, että siellä olisi perhe tai suku läsnä. Niinpä vanhus kokee turvaa ja toisten läsnäoloa, kun hoitajia käy ja huonekaverikin saattaa olla. On yhteiset ruokailutilat, voi viettää aikaa toisten seurassa.
Koska hoitopaikkoja on lopetettu, vaikka suuret ikäluokat lisääntyvät vielä toistaiseksi, vanhukset voivat joutua kauas kotoa ja omaisten vierailut sen takia vaikeutua. Väistämättä mieleeni tulee, että viisaus on otettu pois päättäjiltä. Näillä päätöksillä monen vanhuksen elämä päättyy huonommin kuin he olisivat ansainneet. Surullista, eikö totta?