11.06.2025 - Eri lailla ihania päiviä!

Jos päivät olisivat aina samanlaisia, se voisi olla pitkän päälle tylsää. Kuten jos voisi lukea koko ajan romaania, se ei olisikaan enää hauskaa. Tai jos olisi koko ajan lomalla, ei se enää olisikaan lomaa.

Eilinen päivä

oli eräällä lailla erittäin siunattu ja hoitava päivä. Kerron siitä, sillä tuollaisia päiviä meillä on aika usein. Aamulla, 8-9 tunnin hyvin nukutun yön jälkeen pari kuppia kahvia ja puuroa, jota olin keittänyt edellisenä päivänä viikon annoksen siksi, ettei joka päivä tarvitse ryhtyä hommaan alusta alkaen. Samalla juttelimme yön unista ja siitä, mitä kumpikin haluaisi sinä päivänä saada aikaiseksi. Siunaamme aina ruuan. Joskus kahdesti, joskus unohdamme, kun luulemme jo siunanneemme. Vaikea sanoa, miten se aina menee.

Pyykkikone

pesi Sepon kevättakin ja yhden pussilakanan, vein ne ulos kuivumaan. Katson aina sään aamulla ja jos ei sada, pesen pyykkiä, jos sitä on ja saan sen ulos kuivumaan.

Tein raparperipiirakan, sillä olimme menossa Serkkulaan ja veimme piirakan kahvipöytään - serkulla oli juuri ollut syntymäpäivä. Viimeistelin hänelle vyöpussukan, jota olin aikonut tehdä vuoden, pari. Edellisenä iltana syntyi idea ja pistin tuulemaan.

Olin myös pari viikkoa hautonut ajatusta lehtijutusta Nivala-lehteen liittyen vanhusten hoitotilanteeseen siellä ja muuallakin. Sekin juttu syntyi pikaisesti paineen alla, sillä toivoin sen ehtivän seuraavan päivän lehteen – en tiedä, ehtikö. Julkaisen sen täällä myös myöhemmin.

Soitin veljelle, kuulumisten vaihto pikaisesti, luin jutun, olisiko siinä kaikki, mitä olisi hyvä kertoa.

Lounaaksi paistoin

edellisen päivän perunoita, ison sipulin ja jauhelihaa ja sekaan mm. lipstikkasuolaa, jota tein viime vuoden kuivatuista lipstikoista, kun satuin näkemään ohjeen. Hyvää oli.

Kahdelta olimme Serkkulassa, joka on n. 50 km päässä meiltä. Sadetta ei ollut luvattu, mutta ukkospilvet kulkivat edellämme, mutta menivät onneksi Seinäjoelle asti. Joimme kahvit serkun ja Niilon kanssa, Timotei oli hunajahommissa. Vyöpussukka oli onneksi mieluinen ja tarpeellinen, näin ymmärsin.

Kasvimaalla touhusimme Sepon kanssa reilun tunnin, ja minä nautin sydämeni pohjasta, sillä se on niin tuttua lapsuudesta. Välillä mehupausseja. Heitin jopa puseron pois, sillä oli niin lämmin, yli 20 astetta, eikä tuullut – eikä ollut sääskiä! Kuopsutimme maata, vielä ei ollut satoa näkyvissä, mutta säät ovat olleet suotuisat, on satanut, vaikkakin ollut aika viileää.

Maahommien jälkeen

hurautimme Tuuralan kaffituvalle ja ostin meille jäätelöt, olihan Sepon nimipäivä. Istuskelimme Kyröjokea ihaillen, koivun lehdet huojuskelivat tuulen vireessä. Seinän vierellä oli sopivan lämmin paikka, ei kuuma, ei kylmä. Soitin Kaijalle ja kyselin, onko kirja pian koossa, pian on, kuulemma. Ja kerroin, että nähdään tulevan viikon vaihteessa.

Kotimatkalla köröttelimme pitkään traktorin perässä kylätietä kesäistä luontoa ihaillen. Uimaan en jaksanut enkä halunnut – yritän nykyisin kuunnella enemmän itseäni, etten suorittaisi asioita vaan tekisin sitä, mitä sillä hetkellä on hyväksi.

Kotona

paiston kananmunia ja söimme leipää sängyllä ja katsoimme Veran rikostutkimuksia tapamme mukaan. Minä ompelin samalla nukelle silmiä, suuta ja muuta. Sitten olikin aika lukea Raamattua ja hartauskirjoja ja rukoilla ja kiittää ihanasta päivästä. Suihkuun ja sänkyyn lukemaan Aino Krohnin, myöhemmin Kallaksen nuoruuden ajasta kertovaa romaania. Ennen kymmentä aloimme nukkumaan, väsymys painoi suloisesti.

Tänä päivänä

on toisella lailla mahtava päivä tulossa. Yksi tai kaksi pojannaskalia, 2 ja 4v, ovat tulossa hoitoon aamupäivällä. Olemme ulkona ja ehkä sisälläkin jonkin aikaa. Ehkä laitan heille lounasta, riippuen tilanteesta.

Puolen päivän

jälkeen karahutan kaupungille. Meillä on kuukausitapaaminen viiden ystävättären kanssa. Aikoinaan tapasimme syntymäpäiviemme tienoilla kerran vuodessa – meillä on monella samaan aikaan syntymäpäivä. Nyt olemme kaikki eläkkeellä ja vähitellen kokoontumisesta on tullut yhä tärkeämpi. Tiedostamme, että jossain vaiheessa joku meistä kuolee ensin tai jonkun puoliso kuolee. On tärkeää elää nyt ja myös viettää aikaa ystävien kanssa, vaikka itse kullakin on vanhempia tai lapsia hoidettavana tai oma sairaus vie voimia.

Sitten on vielä matkapäivät

joista niistäkin nautin, etenkin, jos olen virkeä eikä migreeni uhkaa. Eilenkin oli hienoa ajella autolla ja ihailla kaunista luontoa, kun oma puoliso istui vieressä ja saatoimme jutella tai olla hiljaa ja välillä puristaa toista kädestä.

Viikonloppuna tätä nautintoa on enemmänkin, sillä ensimmäinen lapsenlapseni konfirmoidaan Vuokatinrannassa, joten eksymistilanteet, täältä tullaan! Matkalla viivymme Nivalassa yhden yön mennessä ja toisen tullessa, jos Herra suo ja matkamme onnistuu. Välillä yksi yö Kajaanissa ja tarkoituksemme on käydä siellä Lähetyshiippakunnan messussa pyhäaamuna.

No, eksyminen on toivottavasti turha toive, sillä Seppo osaa seurata kännykän navigaattoria ja ohjeistaa. Minusta on mukava ajaa, sillä vieressä istuminen olisi rasittavaa, ellei toinen aja lujaa. Mikä nautinto olikaan taannoin, kun sain istua Italiassa rallikuskin kyydissä etupenkillä monta sataa kilometriä yli satasen vauhdissa! Sellaistakin olen päässyt kokemaan ja se olikin ihana seikkailu sekin!

Olkoon tämä kesäinen päiväsi siunattu, rakas lukijani!

Jk. Petri laittoi minulle kuvien pienennysohjelman ja onnistuinkin asiassa jossain määrin. Mutta en täysin... Tarvitsen lisää opastusta!