31.05.2025 - Sateisen yön jälkeen

Lauantaiaamuna

Tänään lapsoset hakevat todistuksensa koulusta ja pääsevät kesälaitumille. Kaksi omistani menee kesäkerhoon, yksi rippikouluun. Jotkut jatkavat päivähoidossa, toiset kotona. Kun ei itsellä ole koululaisia enää, on vähän äimänä, kun yhtäkkiä on kesä edessä.

Muistan erään toukokuun

viimeisen päivän omassa lapsuudessani. Olin kai vuoden tai kaksi käynyt koulua, kun kävelin kevätjuhlaan. En muista, eivätkö vanhemmat tulleet juhlaan, vai oliko silloinkin vain todistusten haku. No, se ei nyt ole se tärkein, mikä olisi jäänyt mieleeni, vaan se asu, sitä en ole unohtanut!

Luulin pitkään aikuisuuteen asti, että vihreä on lempivärini, mutta ei tarvitse kuin katsoa tuohon keväiseen aamuun, niin näkee, mikä se oikeasti on. Minulla oli punaiset kengät, valkoiset sukkahousut, punainen mekko, valkoinen villatakki. Oli punainen myssy, ja punainen käsilaukku. Olin tosi hieno ja ylpeä itsestäni. Lienenkö koskaan muulloin niin ollutkaan? Silloin en nähnyt kai mitään vikaa itsessäni tai puvustossani. Olin niin tyytyväinen. Tuota muistoa minun on syytä kantaa sydämessäni loppuun asti.

Vasta muutamia vuosia

tai vuosikymmeniä sitten havaitsin peilin edessä, että vihreä ei sovi minulle ollenkaan, se vie värin kasvoistani. Punainen sen sijaan on oma värini. Värit kertovat jotain meidän luonteestamme. Olen ulospäinsuuntautunut, joten punainen on juuri sellainen tulipalon väri, joka näkyy ja kuuluu. Ilmankos saan tappeluja aikaan siellä ja täällä aika ajoin...

Vihreä taas maastoutuu eikä halua tulla kuulluksi eikä nähdyksi. Minähän olen aina punaisissa, mieheni vihreissä. Siitä voi päätellä hyvin pitkälle meidän luonteitamme. Seppo sanoi joskus, että eikös sinulla ole just tuollainen pusero, kun ostan tai löydän kirppikseltä hienon punaisen vaatteen. On niin vaikea vaihtaa väriä, ja kirjavista en pidä. Kaikki tai ei mitään -tyyli vissiin siinä mielessä, että vain yksi kelpaa, sitä ei sekoiteta mihinkään. Onhan minulla toki muitakin kuin yksivärisiä vaatteita.

Kerroin saaneeni

postia ystävältä, kalentereita, joista teen vihkoja. Lähetyksessä oli myös kirja, jota olen nyt lukenut meille iltaisin. Itkemättä en siitä joka ilta selviä. Kirja on Joni Earecson Tadan Häivähdys ikuisuutta -kirja. Hyvin puhutteleva ja koskettava kirja. Tämä oli myös rukousvastaus, sillä olen miettinyt ensi talven naisteniltoja ja aiheita sinne. Tästä kirjasta löydän aiheet, kiitos tästä kirjasta siis, ystäväni!

Lupasin kertoa

operaatiosta, jossa kävin parisen viikkoa sitten keskussairaalassa. Minulle tehtiin laserleikkaus, jolla tuhottiin yksi toimimaton suonikohju. Polven syrjästä laitettiin kanyyli jalkaan, se lämmitti suonta reiteen asti. Parin sentin välein pistettiin puudutuspiikki suoneen. Kun se oli tehty, tuhottiin laserilla, joka oli 300-400 asteista, kyseinen suoni. Pistelyt vähän tuntuivat, mutta laserin käyttö ei, ja homma kesti yhteensä vain puoli tuntia. Ehdin rukoilla ja ajatella erästä pikkuista, jota on paljon pistelty kevään aikana, ja hän on ollut hyvin reipas. Niinpä mummonkin on kestettävä nämä pikkuiset ikävyydet. 

Jälkeen päin polven sivussa on ollut iso mustelma ja se on ajoittain ollut kipeä nukkuessani kyljelläni. Lopputulos näyttää hyvältä. Ja nyt jo olen saanut käydä uimassa ja sitä olen tehnytkin tällä viikolla.

Menneellä viikolla

on ollut ihania päiviä. Eräänä päivänä ei tuullut juuri ollenkaan, mikä tuntui suurelta lahjalta jatkuvien kylmien tuulien jälkeen. Kävelimme Sepon kanssa meidän roskislenkin. Löysin isohkon, tukevat kukkapurkin, mihin istutin myöhemmin yhden tomaatintaimen. Pääsin uimaan ja se oli ihanaa: meri oli tyyni, vesi lämmintä jo aiempaan verrattuna. Tyhjä ranta, hiljaisuutta, kevään tuoksuja. 

Myöhemmin samana päivänä kävelimme melkein 8 km. Istuimme Isolahden rannassa mukavissa rantatuoleissa ja katselimme merta ja lokkia, jota varikset ja tiira hätyyttivät. Lokilla oli vissiin jotain herkullista syötävää, jota toisetkin olisivat halunneet. Yksi tiira jahtasi pitkän aikaa itseään isompaa lokkia taivaalla. Oli komea lentonäytös, kuten sekin, kun tiira syöksyi lokin päätä hipoen sen yli tämän nauttiessa ateriaansa.

Päätin vaihtaa

teleoperaattoria. Mikä tuska, kun asiasta ei ymmärrä mitään - eikä muista, että niin käy väistämättä, kun tekee muutoksia! Muka helppoa hoitaa asia vain vähän näpyttelemällä, kun laittavat viestiä, mitä tehdä, mutta minä vain raastan hiuksiani! Homma on vielä vaiheessa ja tänään kyselen lisää lapsilta, kun tapaamme. Jos muistan. Yritän unohtaa koko ikävyyden.

Pelakuita olen siirrellyt

Eilen kaksi lähti olohuoneesta parvekkeelle, yksi on ulkona ja kolme vielä olohuoneessa. Ehkä niitä on muuallakin, en muista. Puhumattakaan samettiruusuista ja palsameista parvekkeella. Eilen sain lisäksi kolme tomaatin tainta ystävältä - menimme samaa matkaa ystävien lounastapaamiseen. Laitoin kaksi tainta amppeliin, kun niiden piti olla amppelitomaatteja, mutta epäröin kyllä. Pitää selvittää asiaa. Kevään viileys ei juuri kasvata, vaikka valoa onkin. Ehkä vielä lämpenee, kenties saamme helteitäkin kesän mittaan.

Ikkunat ovat edelleen pesemättä. Emme ole jaksaneet, enkä kumma kyllä jaksa yhtään murehtia asiaa. Kyllä me ne varmaan syksyyn mennessä pesemme, mutta nyt en ehdi enkä jaksa.

Aina touhupäivän jälkeen

saan migreenin. Touhupäivä tarkoittaa sitä, että päivä on ollut ihana! Olen kävellyt paljon, käynyt uimassa, pyörittänyt hulavannetta ja nauttinut siis elämästä kaikilla aisteilla. Illalla olen hyvin väsynyt ja yöllä herään päänsärkyyn, otan panadolin ja jatkan unia. Ja tosiaan näen unia, yleensä painajaisia. Ehkä se kertoo siitä, että pää on kipeä, joten unet ovat myös ahdistavia tai kummallisia vähintään.

Eräänä päivänä

tällä viikolla olin näköpuhelimessa erään nuoren pariskunnan kanssa. Heille syntyy kohta kolmas lapsi. He tekevät hengellistä työtä, joka on juuri sellaista, mihin omakin sydämeni palaa, vaikka en enää jaksakaan olla ihmisten kanssa paljon tekemisissä. He kohtaavat ihmisiä samalla tasolla näiden kanssa, ystävystyvät, juttelevat tavallisista asioista. Yleensä ihminen alkaa miettiä hengellisiä asioita sen kautta, kun hänet nähdään, kohdataan, ei yritetä käännyttää vaan ollaan aidosti lähimmäisiä. Silloin herää kiinnostus: mitä noilla ihmisillä on, mitä minulta puuttuu - ja minäkin haluan tuota! 

Jos sinulla on mahdollisuus vähintään rukoilla tällaisen työn puolesta, niin tee se! Jos haluaisit kuulla kyseisestä perheestä ja työstä enemmän, laita minulle sähköpostia niin voin kertoa, keneen voit ottaa yhteyden. Tärkeää tuollaisessa evankeliomistyössä on se, että ihmisiä sitoutetaan seuraamaan Jeesusta, lukemaan itse Raamattua, löytämään sieltä Hänet, jota seurata. Ei ole tarkoitus saada itselleen seuraajia, vaan Jeesukselle. Ei minua tai ketään muutakaan ihmistä kannata seurata löytääkseen totuus, vaan on seurattava Sanaa, siis Jeesusta, joka on Tie, Totuus ja Elämä. 

Jos olet yksinäinen,

pelkäät, olet ahdistunut; jos pelkäät jäädä yksin, silloin sinun kannattaa seurata Jeesusta. Hän on kanssasi kuolemaan asti, kuolemassa ja yhä sen jälkeen. Ihmisiin emme voi luottaa, me kuolemme, väsymme, voimme hylätä tai jättää oman heikkoutemme tähden. Mutta Jeesus ei petä, ei jätä, vaan elää aina ja ikuisesti, ja hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet. Meidän sielumme lunastus vaati hänen henkensä, ja sen takia hän vain odottaa, että voisi olla sinulle armollinen.

Olen monesti elämässäni kokenut, etten ole yksin, silloin kun on ollut hätätilanne. Kerran olin rannalla syrjäisessä paikassa ja siihen rantautui mies veneellä. Hän alkoi haastella minua mukaansa. Aloin jutella Jeesuksesta eikä mennyt kauan, kun mies hyppäsi veneeseen ja lähti pois. Kun puhuin Jeesuksesta, hän oli vieressäni ihan konkreettisesti siinä mielessä, että kyseinen mies ymmärsi, etten ole seuraa vailla, vaan minulla on jo Joku.

Toisella kerralla kotiini tunkeutui mies huppu päässä yöllä, ja silloinkin Jeesus oli paikalla. Kun käskin tyypin poistua Jeesuksen nimessä, tämä otti hupun päästään ja näin hänet - ja hän lähti! Ehkä Herra halusi näyttää, että tuon hirviönaaman takana oli vain tavallinen nuori mies, eikä minun tarvitse miettiä, kuka se oli.

Tällainen Jeesus meillä on - ja hän on sinunkin ulottuvillasi, kun huudat häntä avuksesi koko sydämestäsi ja jätät elämästäsi synnissä elämisen. Syntiähän me teemme joka päivä, sanoin, ajatuksin ja teoin, koska olemme syntisiä, mutta synnissä eläminen on samaa kuin makaamalla loassa koko ajan haluamattakaan nousta siitä.

Edelleen kuvani

ovat enimmäkseen niin isoja, etten saa laitetuksi niitä koneelle. Täytyy kysyä siihenkin apua lapsilta. Jokin asetus on väärin kai kännykässä. Mutta jotain kuvia sentään sain siirretyksi.

Tänään tapaamme 

erään lapsen perhettä, jos Herra suo, iltapäivällä. Vielä meillä on aamuluvut lukematta. Seppo on ollut vähän kurkkukipuinen ja meni takaisin nukkumaan. Minäkin olen tötterössä yön migreenin takia, ja mietin, pitääkö ottaa lääkettä. Kotitouhuja tänään ja ulkoilua iltapäivällä, uintireissu varmaan. Siitäpä muodostunee ihan hyvä päivä jälleen. 

Siunattua kesää, rakas lukijani! Kevät jää taakse, odotamme kauniita päiviä edelleen ja vähän lämpöä lisää, jos mahdollista. 

jk. Tuleekin viileämpi päivä kuin aluksi näytti: onnea kaikille perheille, joissa tänään juhlitaan! Ja voimia perheeseen, jossa on hautajaiset tänään...