19.03.2025 - Pyykit liehuvat tuulessa!

Tiistaina aamulla!

Vein pyykit ulos. Tuulee ja aurinko paistaa, vähän on lämpöasteita. Käsiä alkoi paleltaa viimeisiä vaatteita ripustaessani, mutta iloitsen aina tästä vuodenajasta senkin takia, että pyykkien ripustaminen ulos on juhlaa. Nekin pääsevät väljemmille vesille kuivumaan pimeän talven jälkeen.

Edellisen kirjoituksen

jälkeen on ollut taas aika hektistä. Lapsia on ollut vähän hoidossa ja se on ihanaa. Teimme eilen pitsaa heidän kanssaan. Kumpikin sai valita, mitä haluaa pitsaansa, oikein kaupassa käytiin yhdessä. Ei ollut vaativaa valita täytteitä. Toiseen pelkkää juustoa, toiseen vähän juustoa ja vähän tonnikalaa. Eipä kumpikaan keppuroinut pitsaa syödessään, kun itse saivat ripotella valitsemansa täytteet. Itsellemme laitoin vähän muutakin, kovin oli kaita valikoima lapsilla.

Eilen kävimme

Marjiksen ja Arjiksen kanssa Peräseinäjoella. Sää oli mukava ajella ja aikaa oli sopivasti vaihtaa kuulumisia ja rukoillakin. Perillä meitä odotti kudinten kilinä - ahkerat naiset siellä kutoivat lisää sukkia, lapasia ja muuta hyväntekeväisyyteen tai itselleen, kuka mihinkin. Saimme tarjoilua, jumppahetken piti pieni koululainen koulusta tultuaan ja me mummot siellä heiluttelimme käsiä ja jalkoja ohjeiden mukaan. Oli hartaushetki, jonka seurakunnan työntekijä piti. Se olikin puhutteleva ja koskettava. Ja lähtiessämme saimme mukaamme pakattavaa Operaatio Joulun Lapsi -paketteihimme. Siellä oli runsaasti kaikenlaista tarpeellista ja iloa tuottavaa. Kiitos peräseinäjokiset yhteistyöstä!

Illalla olin toki

kohtalaisen puhki, mutta tyytyväinen päivään. Ja eilinen sitten oli vähemmän kuormittava, mutta kuitenkin...iltaa kohti minua alkoi väsyttää. Kirjastosta palatessamme olin valmis nukkumaan. Enpä taaskaan hoksannut, että väsymys enteilee migreeniä, joka sitten puhkesikin puolilta öin. Neljään asti kuitenkin nukuin vielä jotenkin, mutta sitten heräsin painajaiseen enkä enää nukkunut.

Uusi lääke,

josta viimeksi kerroin, on tehokas. Kun otan sitä ennen nukkumaan menoa 1/8 tai 1/6 pilleriä, niin olen nukkunut useina öinä 7-8 tuntia, mikä on minulle ihmeellistä. Aamupäivällä olen ollut kyllä sitten hiukan pökerryksissä, mutta yritän löytää sopivan ajan ottaa lääke, niin että väsymys loppusi aamuun. Aikamoista säätämistä tämä elämä on monella taholla!

Maanantaina

minulla oli rukouspäivä - en tiedä kuinka moni lukijani otti siitä koppia ja piti myös rukouspäivän, mutta ne, jotka siitä minulle ilmoittivat, olivat rukouksessani pitkin päivää. Tosin rukoukseni olivat tuona päivänä aika hataria, koska olimme naisten kanssa reissussa. Mutta luotan siihen, että Jumala kyllä kaiken otti onkeensa. Hän vaan vastaa omalla ajallaan ja omalla tavallaan. Me pyydämme, mitä ymmärrämme ja toivomme tapahtuvaksi, Jumala sitten toimii parhaalla mahdollisella tavalla.

Erääseen rukoukseen,

joka koskee pientä läheistäni, tuli kielteinen päätös, mutta uskon, että Jumalalla on omat suunnitelmansa, joita me emme vielä näe.

Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät. -Joh 13:7

Minusta on tullut

varsinainen itkuiikka. Viime pyhänä messussa oli saarnavirtenä virsi 318; Jeesus sä ainoa ei, kun virsi olikin 361: Koska valaissee kointähtönen ... Itkin koko virren ajan kuin vesiputous. Ja saarna sen jälkeen koski leskeä, joka pyysi tyttärelleen apua, eikä Jeesus ensin aikonut apua antaa, koska nainen oli pakana. Mutta nainen ei hellittänyt. 

Samaistuin tuohon leskeen niin kovasti, että kävin läpi koko elämääni sen jälkeen, kun Ari sairastui ja suuntasin kirkkoon joka pyhä kuin hengen hädässä, sillä se minulla olikin. En olisi kestänyt enkä jaksanut ilman Jumalan jatkuvaa lohdutusta. Surin ja suren sitä, että samaa kaipuuta ei monellakaan näytä olevan. Tuntui kuin hukkaan olisivat valuneet rukoukseni monen kohdalla.

Mutta kuivasin

silmäni, kun olin itkuni itkenyt ja niin sitä mentiin taas eteenpäin, ehtoolliselta voimaa hakemaan, syntien anteeksiantamuksen lupaus lohtuna ja turvana. Ja sen jälkeen avantoon virvoittumaan toisella tavalla. Illan mittaan lenkkeilimme vielä Sepon kanssa ja kotiuduimme juuri ennen kuin alkoi lumi- tai räntäsade.

Tänään lähdemme

lapsia kaitsemaan ja kärryttelemään. Illalla minulla on naistenilta, olen siitä vastuussa. Menen, kuten viimeksikin sinne, aivan tyhjänä ja itsessäni kykenemättömänä ketään auttamaan. Mutta minun tarvitseekin vain pitää tarjolla elämän sanaa. Aiheemme on RUKOUS. Ja kuinka ollakaan, sama aihehan oli viime sunnuntaina saarnan aihe! Ja pastori vahvisti aiemman sanan, jonka olin saanut, omassa puheessaan:

Älä pelkää, usko ainoastaan!

Ja vielä maanantai-iltana tuo sama sana tuli, kun luimme Raamattua eteenpäin. Olen kiitollinen Jumalalle tuosta sanasta. Se olkoon mottoni myös tänään. 

Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.

On aika

lopettaa ja saada juttu valmiiksi. Huomenissa, jos Herra suo, kurvaisemme äitiäni katsomaan, ja pyydänkin, että rukoilet puolestani, rakas lukijani, että matka olisi siunattu kaikin tavoin. Haasteita riittää ja voimani ovat rajalliset. Kerron myöhemmin sitten, miten reissu onnistuu. Joskus on näitä tilanteita, että on vaikea ottaa tarpeeksi lepoa, niin tarpeellista kuin se olisikin. Ja viime yö meni aika heikosti unen suhteen. Jospa ensi yönä nukkuisin paremmin. Elämä totisesti on välillä kimuranttia.

Iloitsen kuitenkin siitä, että nimeni on taivaan kirjassa, Jeesuksen sovitustyön tähden. Siitä haluan pitää kiinni. Pidä sinäkin. Ja kun vihollinen syyttää synneistäsi, sano sille, että totta joka sana. Mutta kun ne on viety Jeesukselle, ne on jo sovitettu eikä niitä tarvitse enää muistella eikä itseään syyttää. Jumalan runsasta siunausta sinulle, rakas lukijani!

Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. -Psalmista 91