11.03.2025 - Aamuyöllä

Tiistaina

Heräsin kahdelta. Sitä ennen olin jo kerran herännyt, uni oli huonoa, levotonta. Ei auttanut kuin nousta ylös, vaikka en olisi jaksanut. Heräsin siihen, että pää tuntui kipeältä. Ei se sitten ollutkaan kipeä, kun nousin ylös. En jaksa maata, mutta en oikein jaksa heilua ylhäälläkään, väsyttää.

Samapa

on sitten kirjoitella, kun olen jo pari päivää meinannut. Jos vaikka väsähtäisin niin paljon, että uni vielä tulisi. Toissayönä nukuin yli 6h ja paiskin hommia koko päivän iloissani siitä, että jaksoin. Iltaan asti puhtia piisasi, mutta ehkä hääräsin liikaa. Mene ja tiedä, elämä nyt vaan on tällaista. Iän tuomat rasitteet ja suru perhepiirissä, se väsyttää ja stressaa alitajuisesti.

Eilen oli tarkoitus

mennä lenkittämään Leevinkäistä, pienimmäistä, nukkumaan kattoremontin alta päiväunille. Mutta sään takia kattomiehet eivät tulleet ja terveyslenkkini uhkasi peruuntua. Lähdin sitten yksikseni kiertämään Onkilahtea. 

Tunnin lenkin aikana ehdin kuunnella pari saarnaa ja kävely heikossa räntäsateessa sujui mukavasti. Ikävä kyllä päähän ei jää paljonkaan kuuntelusta, mutta ei se haittaa. Ei suihkussa käynnin jälkeenkään muista yksittäisiä pisaroita, mutta siitä huolimatta olo virkistyy. Niin on aina, kun kuuntelee Jumalan sanaa ja sen opetusta.

Eräs migreenipotilas

kertoi, että aloitettuaan kuntoilun migreeniä oli pari viikkoa joka päivä, mutta sen jälkeen se helpotti selvästi. Itselläni oli viime viikon lenkkien paikkeilla useita migreenejä. Nyt niitä ei ole ollut moneen päivään ja olen kiitollinen siitä. Ja kun olen päässyt lenkkeilyn alkuun, pyrin jatkamaan sitä. 

Kun vielä viitsisin syödä vähemmän ja paino putoaisi muutamia kiloja, niin johan olisin pirteä. Mutta ei, teen ihan liian hyvää ruokaa. Tai joka tapauksessa syön enemmän kuin kulutan.

Kumma kyllä,

nyt pälähti päähäni eilisestä Esko Murton saarnasta kuulemani viisaus. Kun ihminen masentuu omaan mahdottomuuteensa, hänen pitäisi lukea evankeliumia itselleen, että pääsisi valoon ja iloon. Sen sijaan masentunut tai langennut ihminen yrittää päättäväisesti parantaa tapansa, yrittää enemmän. Toisin sanoen lukee lakia itselleen ikään kuin muka voisi parantaa itsensä synnittömäksi ja ehjäksi. Se ei onnistu, masennus ja kurjuus vain lisääntyvät, sillä lain saarna saa aikaan synnintunnon, mutta lohdutukseen tarvitaan evankeliumia, joka lohduttaa, Room 8. luvusta:

Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.

Sen sijaan,

että etsimme itsestämme apua kurjassa tilanteessamme, meidän tulee katsoa Kristukseen, joka on tehnyt sen, mihin sinä ja minä emme koskaan pysty. Näin me kestämme ja jaksamme elää eteenpäin. Toivomme on Kristuksen täytetyssä työssä, joka kelpaa Jumalalle. Meidän tarvitsee vain katsoa häneen ristillä kuten israelilaisten erämaassa myrkkykäärmeeseen tangon päässä.

Saako Jumalasta tehdä kuvaa?

Tähänkin tuli selvyys Markus Pöyryn saarnasta. Sen jälkeen, kun Jumala tuli ihmiseksi, hänestä on olemassa kuva. Raamattu kertoo tuosta kuvasta ja se voidaan laittaa esille. Mietipä mitä Raamattu kertoo Jeesuksen ulkonäöstä! Kertooko se jotain hänen silmiensä väristä, hiusten väristä tai muusta? Ei kerro. Mutta jotain olennaista se kertoo:

- Jeesuksen käsissä on haavat

- Jeesuksen jaloissa on haavat

- Jeesuksen kyljessä on reikä, joka keihäällä pistettiin

- Jeesuksen muoto oli lopulta sellainen, että sitä ei ihminen kestänyt katsella, niin runneltu hän oli

Tällainen kuva meillä on Herrastamme, tätä kuvaa on tarpeen katsella päivittäin. Paavali kirjoittaa Gal 3. luvussa:

Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna! - - saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? - - Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? - - Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin? Muistattehan Abrahamin: "Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi."

No niin, kone tilttasi, hävisi tekstiä...

Viime viikolla

tapasimme ystävien kanssa lounaalla, tähtihetki kerran kuussa. Outsin kanssa kävimme uimahallissa nauttimassa olostamme polskimalla ja pohtimalla elämämme käänteitä. Sepon kanssa kiertelimme roskis- ja muita lenkkejä, poikkesimme kirpparilla, kaupoissa ja keräsimme roskia. Minulla pussi, Sepolla keruukeppi. Tienvarsilta löytyy kerättävää.

Sunnuntaina olimme messussa;

olin ollut masentunut lauantai-illasta sunnuntaiaamuun. Virsi 318 kirvoitti kirkossa itkun, vanha tuttu virsi:

Jeesus sä ainoa, syntisten auttaja...

Vähitellen iltaa kohti oloni helpottui. Esirukoukset kuullaan, niihin vastataan. Vien aina esirukouksia messuun, joka pyhä. Tiedän, että Jumala kuulee rukoukset, erityisesti ja aivan varmasti jumalanpalveluksissa rukoillut ja kaikki muutkin, huokaukset ja nekin joita emme rukouksiksi edes ymmärrä, mutta jotka kohoavat huutona Jumalan korviin sydämistämme.

Niitä huutoja

minunkin sydämeltäni kohoaa Jumalan puoleen erityisesti erään pienen rakkaan ihmisen puolesta. Minua auttaa se, että Jumala vei minut sen pitkän ja raskaan erämaan läpi, jota Arin vakava sairaus tuotti. Ajoin pimeyden läpi pimeällä autolla vaaroilta välttyen ja pääsin satamaan. Näin sain nähdä unessa, jonka Jumala näytti minulle Arin kuoleman jälkeen. 

Katsomalla Jumalan entisiin armotekoihin saan voimaa tämän hetkisiin murheisiin. Jumala on uskollinen eikä tee virheitä. Me vain emme näe lopputulosta, joka tulee olemaan hyvä. Keskeneräistä työtä ei pitäisi arvostella, mutta kun kuljemme valossa, tulemme näkemään kerran, että Tie, jota kuljimme, oli sittenkin paras tie.

Tavallisesti ihmiset

alkavat heräillä tähän aikaan, puoli seitsemältä. Minä toivon pääseväni vielä uneen jahka juttuni on putkessa. Epäilen, onnistuuko. Tänään menemme Sepon kanssa yhdessä lenkitysreissulle, Seppo leikkikaveriksi ja minä toista nukuttamaan.

Olkoon päiväsi siunattu, rakas lukijani! Keräilen jo ajatuksia ensi maanantain rukouspäivään. Ehkä sinäkin?