14.12.2024 - Kolmas adventti huomenna

Lauantaina aamupäivällä

Lupasin viimeksi kirjoittaessani kertoa seuraavaksi takan päällä olevasta kattauksesta. Vaihdoin joululiinan ja asettelin itselleni rakkaita tavaroita liinan päälle. Sitä näkyä katselen, kun istun nytkin olohuoneessa. Takassa on tuli, muitakin jouluvaloja tuikkimassa.

Aloitan liinoista

Kun olin alle kahdenkymmenen, sain Eevalta olkiliinan. Eeva asui naapurustossamme, hän oli isäni serkku, nyt jo edesmennyt. Hän asui isänsä kanssa, kunnes tämä kuoli kauan sitten, sen jälkeen yksin. Eevan luona poikkesimme akkojen kanssa, kuten tuolloin oli tapanamme itseämme nimittää, päälle 10 ikäisiä tyttölapsia. Huikkasimme, että laita mehu lämpiämään, me menemme hiihtämään ja tulemme sen jälkeen juomaan. - Murrosiässä menimme usein lauantai-iltaisin Eevan luo saunomaan ja viettämään käsityöiltaa.

Eeva oli käsityöihminen,

hän oli kutonut meille kolmelle olkiliinan kullekin. Se on ollut jokajouluinen liinani jossain pöydällä näkyvillä. Ihana muisto Eevalta. Sen alla oleva liina on myös Eevalta. Sain sen ja kaksi muuta kanganpuilla kudottua kaunista liinaa häälahjaksi, kun menimme Arin kanssa naimisiin 43 vuotta sitten. Ne ovat niin kauniita, että en tahdo malttaa käyttää niitä, mutta käytän sittenkin: kenties kukaan ei arvosta niitä minun jälkeeni.

Jouluseimen

sain toiselta lapsuudenystävältäni. Hän oli hankkinut muotit ja valanut Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen - joskus nelisenkymmentä vuotta sitten tämäkin tapahtui. Nekin ovat saaneet jo kolhuja, mutta ovat keskeiset henkilöt etenkin jouluna. Paimen niiden vieressä on itse hankkimani. Noiden lisäksi on lukuisia muita ryhmään kuuluvia, mutta nyt halusin laittaa vain päähenkilöt esille. -Lainasin edellä mainittuja muotteja taannoin ja tein itsekin lukuisia hahmoja ja lahjoitin niitä sukulaisille - liekö kenelläkään tallella enää?

Jo 50 vuotta on täyttänyt

tämä enkeli. Tuohon aikaan myytiin noita viuhkamaisesti aukeavia koristeita, ja tämän sain toiselta lapsuudenystävältäni. Sitä on pitänyt vähän vahvistaa, mutta olen koettanut pitää sitä hyvin, että se säilyisi oman ikäni. Se on minulle tärkeä joulumuisto ja kuuluu jouluuni. Sain sen varmasti syntymäpäivälahjaksi, koska syntymäpäiväni on 1. adventin aikaan.

Aasi

on hyvin vanha sekin. Se on Arin lapsuuden lelu. Tuskin se ollut mikään jouluun liittyvä esine, mutta meillä on se on ollut oikeutetusti Marian ja Joosefin aasi. Sitä on kovasti rakastettu, kun se on noin kulunut. Annan tämän lähiaikoina jollekin lapsistani. Tämä muistuttaa minua Arista. Tuntuu, että se aika oli kuin aivan oma elämänsä, kun vietimme perheenä aikaa Arin ja lasten kanssa. Haikea mieli siitä tulee, mutta ei enää suru, sillä vielä me kohtaamme.

Pikkuenkeli on esikoisen

eskarissa tekemä. Siis 36 vuoden ikäinen enkeli. Se on hellyttävä. Ehkä se päätyy jollekin esikoisen lapsista jonain jouluna. Viime vuonna annoin jokaiselle lapsenlapselle enkelin omista enkeleistäni, mutta näyttää, etteivät ne ole juurikaan vähentyneet. No, enkeleitä aina tarvitaan!

Joulukranssi valoineen

on ollut joulussamme jo kai parikymmentä vuotta. Nyt löysin sille paikan peilin kyljestä ja sitä on mukava katsella tässä istuessani. Toinenkin meillä on, mutta asunnossamme on liian vähän pistorasioita; kaikki eivät mahdu esille. Ehkä ensi vuotta sitten sen vuoro.

Ruusut maljakossa

ovat Sepolta saamiani tämän syksyn aikana. Kuivatin ne ja niistä on vielä iloa pitkäksi aikaa. Sitten kun ne alkavat kerätä pölyä, minulla on kenties uudet ruusut kuivattuna! Ja siinä vaiheessa jo uusi kevätkin alkaa saapua.-Tässä lyhyt kertomus joulupöydästäni!

Sain flunssan

keskiviikkona. Ennätin onneksi käydä uimahallissa vesijumpassa, -juoksemassa ja uimassa tiistaina, sekä kaupungin kirkossa illalla Sepon kanssa kuuntelemassa musiikkiluokkien joulujuhlaohjelmiston - ekaluokkalainen Tiutau siellä eturivissä lauleli. Keskiviikkona oli pikkupoikia hoidossa aamupäivällä ja illalla olimme seurakunnan kerhon joulujuhlassa, jossa Pedro leikki mukana ja seisoi vakaasti Joosefin roolissa ilmeenkään värähtämättä. Makoisat tortut ja kahvit nautimme lopuksi ja sen jälkeen olenkin pysynyt kotosalla.

Tänään varmaan

tuli käänne parempaan, lämpöä on vielä ja yskimistä riittää. Mutta kävin suihkussa, pesin hiukset ja olo on kohtuullisen hyvä. Käyn nykyisin suihkussa aamuisin, sillä illalla en millään viitsi enkä jaksa. Ja mikä ilo joka ilta, kun muistan, ettei tarvitse könytä suihkuun, kun olin jo aamulla!

On aika

mennä laittamaan ruokaa. Pyydän Sepon apua, sillä aion lohkoa perunat, porkkanat ja sipulit uunipellille ja linströmin pihvit perään. Tarvitsen pilkkomisapua, sillä oikea ranteeni ei ole vielä kunnossa, vaikka vähän parempi jo onkin. Siinähän on niinkin hieno vika kuin värttinäluun puikko-jokin-alueen tulehdus. Tosi vaikea vika, en vieläkään muista sitä, mutta tunnen vian, kun teen väärän liikkeen!

Lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu.

Siinä on meidän toivomme, joka kantaa meidät iankaikkiseen elämään, kun pidämme kiinni kasteemme lupauksista ja uskossa turvaamme Herraan Jeesukseen, Jumalan Poikaan.

Siunattua joulun odotusta, arvoisa ja rakas lukijani - rukolen sinun puolestasi!