Kategoriat: Muu kirjoitus

Arvoisa juhlaväki!          Itsenäisyyspäivän puhe 7.12.2024

Itsenäisyyspäivänä saatetaan kuulla tuttu sananparsi:

Koti, uskonto ja isänmaa

Harva kieltänee näiden kolmen arvoa, mutta tulemmeko miettineeksi, mitä nämä sanat pitävät sisällään?

Koti on paikka,
jossa opimme perusasiat, tai meidän pitäisi oppia. Lisäksi on paljon kirjoittamatonta tietoa, jota vain koti, sen äiti ja isä voivat välittää lapsilleen - tai olla välittämättä:

- Miten kohtelemme kaveria, joka on jollakin lailla erilainen kuin toiset?
- Mitä sanoa ihmiselle, kun tämä on menettänyt läheisensä tai kohdannut muuta surua – pitäisikö  vaihtaa toiselle puolelle katua, kun hän tulee vastaan?
- Miten suhtautua isovanhempiin, joiden katse tähyää jo pois tästä elämästä?
- Mihin tai keneen turvautua hädässä ja vaarassa?
Me vanhemmat itse olemme se kirja, jota lapset ja nuoret lukevat.

Uskonto
Jokaisella on jokin uskonto. Se voi olla usko omaan itseen tai johonkin ideologiaan. Joku voi uskoa kirkkoon tai herätysliikkeeseen kuitenkaan tuntematta seurakunnan Herraa, Jeesusta. Moni voi pitää itseään uskovaisena: on yrittänyt parhaansa, ei ole murhannut ketään tai jäänyt kiinni mistään. Ei kai Jumala voi vaatia enempää?

Isänmaa-käsitteenä  - alkaako se vanhentua? Media puhuu usein Suomesta isänmaan sijaan. Kotikaupungissammekin asuu vähintään 121 eri maan kansalaista (2018). Me sodan jälkeisten vanhempien lapset rakastamme isänmaata jo sanana. Isovanhempamme ja sukumme ovat tehneet työtä ja taistelleet maamme itsenäisyyden puolesta.

Hengellisessä mielessä
kodin, uskonnon ja isänmaan merkitys syvenee.
Lapsuuden koti, tai uskonnon opettaja, pyhäkoulun opettaja - on voinut osoittaa pelastuksen tien ja Sana alkaa puhutella. Tai Jumala hyvyydessään voi sen kirkastaa Pyhän Henkensä kautta tavalla tai toisella. Seurakunnasta tulee koti, jossa Sanan opetus ja ehtoollinen vahvistavat uskoa ja luottamusta hyvään Jumalaan.

Uskonto, jolla luonnollinen ihminen pyrkii miellyttämään Jumalaa, ei tämän jälkeen riitä. On tarve uskoa ja luottaa itseä suurempaan. Oma ymmärrys ei riitä. On tarve olla lapsi, jota isä hoitaa, suojelee ja varjelee. On halu päästä todelliseen isänmaahan, jossa varjo vaihtuu valoksi, suru iloksi ja usko näkemiseksi.

Tulevaisuus on nuorten - siinä toinen iskulause!

Sitä me vanhat käytämme, kun huomaamme, että omat voimamme alkavat hiipua. Työrukkaset on aika riisua ja ojentaa ne eteenpäin. Tulevaisuus ON nuorten.

Mitä me vanhat sitten teemme? Onko meillä enää mitään virkaa?
On, meillä on vielä paljon tehtävää. Raamattu kehottaa vanhoja miehiä
”Olkoot he raittiit, arvokkaat, siveät, ja uskossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä terveet. Ja me vanhat naiset:
”Olkaamme käytöksessämme niin kuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvovia, voidaksemme ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.” Tiit 2. luku

Ystäväni kertoi Suomessa vierailleen hiljattain pohjoiskorealaisen henkilön. Tämä oli sanonut: on valittava, luotatko todella Jumalaan – kaikessa. On myöhäistä miettiä sitä, kun joudut ahtaalle.
Saarnaajan kirja sanoo saman asian näin:
Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä.

Usko siis evankeliumi, joka kertoo Jumalan rakkaudesta sinua kohtaan Jeesuksessa Kristuksessa, niin sinulla on tulevaisuus on toivo.