18.10.2024 - Syksyn kauneutta ja lämpöä!

Perjantai-iltapäivä

On uskomattoman kaunista ja lämmintä syksyä! Kävin tänäänkin uimassa auringon paisteessa ja mitä suloisimmassa säässä. Onhan vesi viilennyt, mutta hyinen tuuli ei vielä puhalla. Tuuli on ehkä pahinta avovesiuinnissa. Kun aallot lyövät naamaan ja vettä menee korviin ja hiukset kastuvat. Se ei ole kivaa.

Eilen näimme rannalla kärpän: Seppo sen ensin huomasi. Meidän piti käydä äsken läpi näädät, saukot, lumikot ja muut, kun mietimme, mikä se elikko olikaan ennen kuin Seppo keksi, että kärppähän se oli. Tällaista nimien hukkaamista me nykyisin harrastamme.

Meillä on ollut

hauskoja päiviä. Eräänä päivänä lähdimme aamulukujen jälkeen retkelle. Pakkasimme kuumat makkarat ruokatermokseen ja vähän sanomalehteenkin. Kahvia termokseen ja leipiä pussiin. Ajoimme reilun 10 km päähän Käärmesuolle. Löysimme sieltä muutaman pienen kohdan, jossa oli vielä puolukkaa. Minä poimin, Seppo kierteli katsomassa, näkyykö marjoja lähitienoolla. Aurinko paistoi, oli kaunista ja helppo hengittää!

Sain 6 litraa

marjoja, joita tuulessa kaadeltiin ämpäristä toiseen. Olihan niissä jo paljon huonoksi menneitä, mutta maukkaita ne yhä olivat. Ennen marjojen poimimista söimme kuitenkin lounaseväät. Osan eväistä jätimme myöhemmäksi. Onneksi autossa oli vielä kesäretkiltä jääneet istuimet, joissa on hyvä istua ja nauttia elämästä. Niin teimmekin.

Kun marjat oli

poimittu ja rouva hikinen kyykkimisestä, ajelimme uimarannalle. Kronvikissa on mitä mahtavin pukukoppi ja laituri. Kävin uimassa alkajaisiksi. Virkistävää se oli, uskot varmaan!

Puhdistimme vielä marjoja eikä loppua näkynyt huonoksi menneille marjoille. Mutta lopulta istuimme aurinkoon tuoleinemme ja söimme loput eväät. Minulla on harvoin sellainen olo, että voisin istua vaikka kuinka kauan tekemättä mitään. Nyt oli juuri sellainen harvinainen hetki.

Niin me istuimme sitten hyvän tovin ja vain nautimme. Koivuissa oli lehtiä, muuten olisi ollut hyvin kesäinen meininki. Aurinko paistoi, tuuli leyhytteli puiden oksia, me istuimme ja tankkasimme hyvää oloa.

Keitin hilloa

heti kotiin tultuamme ja lopuista marjoista mehua seuraavana aamuna. Teen mehusta kiisseliä, mehua emme juurikaan juo. On hauska kuulla, kun hillopurkkien kannet napsahtavat ilmatiiviiksi.

Nyt on muutama omena

keittymässä hilloksi. Kello soittaa kohta, muuten unohdan koko hillon liian pitkäksi aikaa. - Päivä on kääntynyt iltapäivään. Aamuluvut luettu, minä pyöräilin lounaalle ystäviä tapaamaan. Nämä ovat kuukauden odotetuimpia hetkiä. Pitkäaikaisia, rakkaita ystäviä! Palatessani jätin pyörän ulos, sillä halusin mennä uimaan kohtapuoliin kuten myös tein. Seppo on ollut hiukan kurkkukipuinen, joten hän on pysytellyt tänään sisällä.

Viime aikoina

olen ollut ärsyyntynyt itseeni. On vaikea kestää sitä, etten ole täydellinen ja onhan ilmeistä etten ole. Hyvilläkin ominaisuuksilla on aina kääntöpuoli. Itsehän olen nopea kuin nuoli, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Monesti se on hyvä asia.

Mutta se vika minussa on, että painelen niin vauhdilla, että jyrään toiset alle. En osaa tai muista kysyä, haluaisiko joku muu tehdä jonkin asian, vaan syöksyn itse tekemään, vaikka asia olisi toisen tehtävä. Sitten saatan olla nyreissäni, kun kukaan ei tee mitään. Ja kun minulle tullaan kertomaan, miksi muut eivät tee mitään, kilahdan heti. En ollenkaan pidä siitä, että minulle sanotaan vaikka kuinka hienovaraisesti, että joku toinen olisi ehkä voinut tai halunnut tehdä sen, mitä minä olen ominut itselleni.

Tällainen minä olen, jos et ole jo huomannut. Ehkä olet huomannut, mutta et ole uskaltanut sanoa. - Onko sinusta kiva huomata, että oletkin väärässä? Minusta se ei ole yhtään mukavaa.

Ja kuitenkin tiedän,

ettei toisin voisi ollakaan. Kaikissa meissä on särmiä, lohkeamia, reikiä ja säröjä. Jotkut ovat suorastaan hajalla. Eikä ole mahdollista mitenkään, että me olisimme aina oikeassa tai tekisimme oikein. Vain Jumala yksin on erehtymätön ja pyhä. Me olemme syntisiä ja sen takia teemme syntiä. Muu ei ole mahdollista. Sekään ei ole mistään kotoisin, ettei tee mitään, jotta virheet jäisivät pois. Toiset harrastavat kyllä sitä, mutta me tekijätyypit syyllistymme mm. ylilyönteihin.

Synti saa aikaan senkin, että se suututtaa, kun joku pääsee sanomaan jotain kielteistä itsestä. Ehkä sen hyväksyminen on jollekin helppoa, minulle ei. Säälin aina kovasti julkisuuden henkilöitä, joiden päälle kaadetaan kaikki mahdollinen saasta ulkonäöstä ja tekemisistä ja sanomisista lähtien. Minä en kestäisi sitä.

Onneksi näitä asioita

saa kertoa Jumalalle, joka tietää, mitä tekoa me itse kukin olemme. Niin usein kuin käännymme hänen puoleensa, kadumme ja pyydämme anteeksi, syntimme pyyhitään pois. Hän ymmärtää ja rakastaa meitä Jeesuksen tähden, koska Jeesus kantoi kaikki meidän syntimme.

Viime pyhän saarnassa Ville Typpö puhui Juudas Iskariotista, joka on varottava esimerkki meille siitä, että kuka tahansa meistä voi langeta perin pohjin. Kuitenkin armo kuuluu ihan jokaiselle, kaikkein kamalimmallekin syntiselle. Katuminen ja kääntyminen Jumalan puoleen on avainasia. Ethän sinäkään, rakas lukijani, jää omaan varaasi, kun sinulla on vielä mahdollisuus alkaa elää täyttä elämää "jo täällä maitten päällä ja kerran iäti taivaassa"!

Pakkasin ompelukoneen

hetkeksi pois, imuroin pölyt ompelunurkasta ja levitin palapelin. Sen parissa ei voi muuta kuin keskittyä oikeiden palojen etsimiseen, joten se on rentouttavaa. En toki ole käsitöitä jättänyt, vaan virkkaan välillä isoäidin neliöitä. Teen niistä ehkä villatakin itselleni, jos vaan osaan. Mutta ensin teen paljon neliöitä.

Parvekkeella yhä kukkii,

mutta värivaloja Seppo on jo laittanut runsain määrin. On sinistä, punaista, violettia ja vihreää. Ne valaisevat pimeitä iltoja. Kynttilää poltamme takan päällä samalla kun luemme Raamattua.

Hillo on purkitettu,

aika päättää kirjoitus, sillä on päivällisen aika ja mieluisen teeveeohjelman tuijotus samaan aikaan. Romaanikin minulla on luettavana, sudoku tehtävänä. Ihan sen mukaan, mikä eniten huvittaa. Sen verran olen rehkinytkin, että jonain päivänä pesimme keittiön ikkunan ulkoa ja sisältä, mutta ei välistä. Laitoin syysverhot ikkunaan ja mieli piristyi.

Alakerran pöydälle vein kukkia parvekkeelta ja hyvän viikonlopun toivotuksen asukkaille. Sitä samaa toivotan sinulle, rakas lukijani, ja sen lisäksi runsasta Jumalan siunausta!