01.10.2024 - Ruska-aika

Tiistaiaamuna

Vaahterat alkavat värjäytyä punakirjaviksi. Myrskytuulet tai jopa vieno tuulenhenkäys saa välillä keltaisia lehtiä leijailemaan vaahteroista ja koivuista. Luonto on myös syksyllä kaunis.

Pian siirrymme siihen harmaaseen aikaan, jolloin ei kuvia saa juuri otetuksi ainakaan kännykällä - tai saahan niitä, mutta kun ei ole valoa, pelkkää varjoa, niin kuvat ovat liian apaattisia, että niitä viitsisi katsella.

Uimista

olen harrastanut 22 kertaa syyskuussa. Voi olla, että lopetan uimisen pian ja siirryn uimahallin vesijumppaan. Jos talviuintipaikka aukenisi, ehkä menisin sinne - jospa kaupunki jatkaisi viimetalvista ilmaista mahdollisuutta, niin sinne menisin.

Pidän syksyisestä raikkaasta vedestä paljon enemmän kuin kesän lämpimästä. Jää pitkäksi aikaa kevyt olo. Jos olisi lämmin pukukoppi, uiminen olisi hauskaa niin kauan kuin meri jäätyy, mutta pukeminen kankeine sormine kylmässä ja kosteassa kopissa tai jopa ilman koppia rannalla on vähän hidasta.

Usein olen kirjoittanut

maanantaina, mutta eilen ei onnistunut. Sain unen aamuyöllä kahden jälkeen ja nukuin puoli kymmeneen. Harmitti, kun haluaisin hidasta aamuilua, mutta kuitenkin tahtoisin olla pukeissa ja naama pestynä kymmeneen mennessä ja aamupala syötynä. Ja mies on silloin ikävän nopea, kun minä olen hidas - puistelee petivaatteita kuin viimeistä päivää, on pukeissa ja aamupalan syönyt, kun minä löntystelen pyjama päällä ja yritän käynnistyä.

Aamuluvut

kuitenkin luimme eilenkin, tosin ilman Sanasta elämää -kirjan lukemista. Luimme Psalmin 90 ja pari lukua Johanneksen kirjeistä, Isä meidän ja rukouksia. Mies meni töilleen kellariin, minä kerrankin imuroin huushollia, ettei miehen tarvitse aina sitä tehdä. Söimme edellispäivän salaattia ja leipää, joimme kahvia päälle ja ehdimme vielä hetken huilatakin ennen kuin kolme energistä ipanaa tuli meitä ilahduttamaan.

Iloksemme Pikkuisin, pian 2v, ei enää vierasta meitä eikä itke äidin perään. Hän oli ollut innokkaimmin tulossa meille. Kävimme yhdessä lähikaupassa ostamassa perunoita, mutta siellä Pedro ilmoitti, ettei tykkää perunasta. Makarooni olisi enemmän mieleen. Saarukalle kävi kumpi vain. Pikkuisen Levitiuksen mielipide ratkaisi ja hän ilmoitti, että makarooni. Niinpä perunat jäivät kauppaan. Sen sijaan ostimme kalaa, jota sitten paistoinkin meille. Tikkarihylly oli kuitenkin tärkein, lapset olivat saaneet ottaa rahaa mukaan tikkaria varten, paitsi pienin, joka ei sitä ymmärrä onneksi vielä kaivatakaan. Äidinmaito on parempaa.

Illan tullen

ei tarvinnut lähteä uimaan eikä edes pyörittää hulavannetta, olimme sen verran finaalissa, mutta tyytyväisiä. Ja niinpä oura näytti tänään, että olen palautunut ja nukkunut hyvin sen 6 tuntia, minkä nukuin viiteen asti. Pää ei ole ollut kunnolla kipeä pitkään aikaan, yrittelee kyllä, mutta ei saa aikaan kunnon migreeniä. Olen siitä onnellinen! Puolikuntoisuutta ja kehnoa oloa kuitenkin on tämän tästä, mutta se varmaan kuuluu pakettiin tässä iässä ja saattanee olla migreeninkin oireita, en tiedä.

Ajatuksia Roseniuksen Tie rauhaan -kirjasta, s. 122:

"Kun on kyse evankeliumista, kaikki luulevat olevansa täysin oppineita. Mutta itse asiassa maan päällä ei ole ainoatakaan ihmistä, joka on sen täysin ymmärtänyt. Tämänhän Paavali sanoo Fil 3:12: "En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni." Tohtori Svebiliuksen sanoin: "Lain tunnemme luonnostaan melko hyvin. Mutta evankeliumi on salaisuus, joka on kätketty kaikelta järjeltä." Ja Luther sanoo: "Tässä on kristittyjen kaikken suurin taito ja viisaus, Tässä tulemme pysymään koululapsina koko elämämme ajan, Mutta valitettavasti useimmiten ollaan sitä mieltä, ettei mikään ole helpompi käsittää ja ymmärtää kuin evankeliumi. Niin pian kuin joku on kuullut tai lukenut sen, hän luulee olevansa siinä mestari ja tahtoo nyt kuulla jotakin muuta ja jotakin uutta."

Noin minäkin ajattelin

yli 40 vuotta sitten: Minähän tiedän ja osaan tuon. Mutta vähitellen löydän Raamatusta yhä uusia kohtia, joita en ole koskaan huomannut saati ymmärtänyt. Loppuun asti on oltava oppilaan paikalla, kuten viisaat sanovat. On kuultava yhä uudelleen, että minun tähteni Kristus kuoli, minut hän sovitti, valkoisen puvun sain kasteessa ja jatkuvasti se tahrautuu synneistäni. Jatkuvasti saan pyytää ja saan anteeksi. Saan elää valkeudessa Isän lapsena, oppia luottamaan ja uskomaan. Ja epäilyksissä kuitenkin tarrautua vain häneen, sillä hänellä on iankaikkisen elämän sanat.

Selvisin sunnuntain

messusta, siis kanttorin pestistä. Harjoittelin hiki päässä virttä 817, jonka sävel onneksi löytyy netistä, luterilaisista virsistä. Sävel on ihana, mutta, ah, niin vaikea, kunnes sen osaa. Onneksi pastorimme osasi virren, joten minulle jäi vain soittamisen vaiva. Nyttemmin virren sävel pyörii mielessäni jatkuvasti kuten käy, kun jotain harjoittelee tarpeeksi. Sanojen oppiminen minulla kestää paljon kauemmin, jos niitä koskaan opinkaan.

Oli muutenkin ihana messu. Otolla oli erityisen hyvä saarna - hän puhui enkeleistä Raamatussa. He ovat sanansaattajia, eivät suinkaan palleroisia tytönpullukoita, vaan yleensä miehiä, joita ei heti tunnista enkeleiksi. Myös pastori on sanansaattaja, enkeli, jonka tehtävä on kertoa, mitä Jumala puhuu seurakunnalleen Sanassaan.

Sanansaattaja pastori ei ole, mikäli puhuu omiaan. Sellaisia ei pidä kuunnella, saati uskoa heidän puheitaan. En ole kuullut varsinaista opetusta tai saarnaa enkeleistä aiemmin - siis siitä, mitä Raamattu heistä puhuu. Kaikenlaiset Raamatun ulkopuoliset enkelihömpötykset saa jättää omaan arvoonsa.

Olen viikon verran

virkkauslakossa. Katson, onko sillä vaikutusta jumittamiseen. Sen sijaan ommellut kyllä olen. Nukkeja syntyy, intoa riittää vielä. Yhdelle lapsenlapselle teen nuken vaatteineen, sillä hän leikkii nukeilla. Turha antaa nukkea sellaiselle, joka ei sillä leiki. Paketoimme nukkeja Joulun Lapsi -paketteihin, joita teemme taas marraskuun alussa lisää Romantikkojen ryhmämme kanssa. Kevään paketit odottavat marraskuussa tapahtuvaa pakettien keräystä. Olemme vähentäneet hiukan tehtävien pakettien määrää, sillä ryhmämme jäsenet ikääntyvät.

Se hyöty

yövalvomisista on, että toisinaan saan jotain tärkeää tehdyksi. Pari yötä sitten siivosin kylppärin seinältä yhden korin tavaroineen. Se oli siinä kerännyt pölyä ja likaa kaikessa rauhassa monta vuotta. Sain taas jotain kirpparille vietävää ja roskiin lensi myös tavaraa. Onpa ilo nyt silmille, kun vähän nurkat siistiytyivät. Toinen seinäkori siellä vielä odottaa - ehkä seuraavaa "yövuoroa".

Minusta on tullut patalaiska siivoamaan. Sen sijaan käsityöt innostavat ja lukeminen silloin, kun on hyvä kirja. Välillä luen hullun lailla, mutta nyt juuri ei oikein nappaa.

Loppuviikolla

lähdemme reissuun - tätini hautajaisiin. Käymme samalla äitini luona. Herra siunatkoon matkamme. Aina on vähän matkakuumetta, kun on reissuun lähtö ja jotain haasteita, vaikka olisi kyse mukavasta matkasta. Olen iloinen, että sain kutsun tädin siunaustilaisuuteen, sillä hän on ollut minulle tärkeä elämän vaiheissa. Menin keskikouluaikana heille koulusta linja-autolla, että pääsin harjoittelemaan soittamista ennen kuin sain itse oman pianon kotiin. Täti oli käsityöihminen ja kutoi minulle mm. kansallispuvun ja ponchon elämänsä aikana. Tapaan hautajaisissa mm. äitini 7 nuorempaa sisarusta sekä serkkujani ja veljeni vaimoineen.

Itse olen virkannut

ponchot kolmelle lapsenlapselleni ja jouluksi saan valmiiksi kolmelle lopuille lapsenlapselle - siis tytöille. Laitan kuvat myöhemmin. On kiva jakaa, kun on itse saanut niin paljon. Joku on sanonut, että se on rikkautta, minkä antaa pois. Herra sitä rikkautta lisätköön itse kullekin yhä enemmän.

Mies kömpi

takaisin nukkumaan, joten olen saanut kirjoittaa hiljaisuudessa. Kello on vähän yli yhdeksän. On aika lopetella ja laittaa vähän kuvia. Otin eilen auringon paistaessa parvekkeelle ehkä viimeisiä kauniita kuvia pelargonioista, siis pelakuista. Ne ovat kukoistaneet tänä kesänä todella ihanasti ja olen saanut paljon iloa niistä. Toivottavasti naapurit myös!

En vielä tiedä,

mitä teen muratille, jossa on parimetriset oksat. Se sopisi hyvin parven kaiteelta alas roikkumaan, mutta meillä ei sellaista ole. Jos joku haluaa, voi hakea ilmaiseksi! Muutoin annan sen jäädä luultavasti parvekkeelle ja jäätyä - se on jo monta vuotta vanha. Minulla on lukuisia pienempiä, jotka taidan viedä kellariin kevättä odottamaan pelakuiden kanssa. Mutta vielä pari viikkoa ne ehkä kestävät lasitetulla parvekkeella ennen kuin pakkaset paukkuvat. Penkin nostimme jo pois parvekkeelta ettei se kostu kylmässä.

Siunattua alkanutta lokakuuta sinulle, rakas lukuystäväni!

jk. Vielä sain tunnin suttaantumaan loppuhiomisessa...