05.09.2024 - Varhain aamulla, taas kerran!

Eläkeläisen aika on kortilla. Ei ennätä kirjoittaa, ellei herää kukonlaulun aikaan. Vähän siinä on tottakin, sillä tietynlaiset rutiinit ovat nopeasti pesiytyneet meidän elämäämme.

Paras aamuni

on sellainen, että herään säryttömänä, tai ainakin pää alkaa olla suurin piirtein kunnossa 8 tai 9 maissa. Jaan instaan tai enemmänkin fb:hen jotain, kuten Juha Vähäsarjan Päivän sanan yleensä joka aamu. Vaikka se on jokaiselle luettavissa SRO:n sivuilla, moni näköjään lukee sen mielellään myös facesta. Hartaus on puhutteleva ja lohduttava useimpina aamuina, ja jos ei ole, itse on vain eri vireessä sillä hetkellä.

Jahka puurot

on syöty tai jotain muuta, niin Seppo keittää kahvia ja otamme kahvikupit käteemme ja kipaisemme portaat toisesta kerroksesta kerrostalon pihakatokseen. Se on entinen roskiskatos, jossa säilytetään nykyisin lähinnä kastelukannuja ja kottikärryjä. Lisäksi siellä on roskislöytömme, pieni lasikantinen pöytä, sekä kerhohuoneesta kaksi tuolia, jotka toivomme varastettavan, mutta joita kukaan ei huoli, kun ne ovat niin kamalia. Mutta hyvä niillä on meidän istua. Olen istuttanut katoksen ympärille ja patiolle runsaasti krasseja ja jopa bougainville, ihmepensas kukkii!

Siinä me istumme

kahvia juoden ja kuunnellen aamun ääniä. Joskus ruohonleikkurit päkättävät, joskus on hiljaista. Joistakin ohikulkijoista on jo tullut niin tuttuja joka aamuisen tapaamisen takia, että sanomme huomenta tai vaihdamme jonkin sanan. Joku tulee koiransa kanssa juttelemaan.

Vähitellen

olemme lisänneet takkia ja villasukkaa, ja jossain vaiheessa pihakahvittelu loppuu talven tullen. Mutta pihahetken jälkeen palaamme sisälle joka tapauksessa, jahka olen tarkistanut kukat ja kastellut niitä tarpeen mukaan, kerännyt siemeniä ja nyppinyt kuolleita oksia pois. Kottikärryssä kukkivat pois heitetyt krassit innokkaasti ikään kuin iloiten uudesta kasvupaikasta.

Sisällä Seppo petaa vuoteemme,

ja minä siirryn olohuoneeseen ja valmistaudun aamulukuihin. Luemme yhdessä Psalmin, joka on tänään 65 - heinäkuussa 30 ensimmäistä, elokuussa 30 seuraavaa ja nyt on menossa 5.päivä, joten helppo laskea! - Itsekseni olen alkanut lukea 5 Psalmia päivässä ja siihenkin minulla on tietty lukujärjestys: Psalmeja on 100 sivua minun Raamatussani, joten 3 sivua/päivä, paitsi joka kolmas päivä 4 sivua - siitä tulee 100 sivua kuukaudessa. Olen näet järjestyksen ihminen, ainakin joissakin asioissa. En hetikään kaikessa - huushollista sen näkee!

Psalmin jälkeen luemme

pari lukua UT:sta, illalla VT:sta. Sen jälkeen minä luen Lhpk:n hartauskirjasta päivän tekstin, ja Seppo lukee tällä hetkellä meille Roseniuksen kirjaa, joka on perusasiaa uskosta. Itse en ole sitä aiemmin lukenut, kirja on Sepon. Nämä lukuhetket ovat ihania! Ne ovat luovuttamattomia minulle niin kauan kuin pystymme lukemaan. Rukoilemme eri järjestöjen rukousaiheiden puolesta ja läheistemme puolesta. Minulle esirukous on tehtävä, erityisesti lähetyksen puolesta. Tosin koen siinäkin huonouteni, mutta tiedän, että Jumala kuulee vajavaisetkin pyynnöt ja huokaukset.

Tässä vaiheessa

aamu onkin niin pitkällä, että pitää melkein aina ruveta jo ruuan valmistukseen. Se on aina minun tehtäväni. Sepolle kuuluu kahvinkeitto. -Näin rutinoituneita me olemme etenkin aamuisin. -

Psalmien lisääntyvä

lukemiseni johtuu Markus Pöyryn opetuksesta kesäjuhlassa, Psalmien aarteet. Se on kuunneltavissa YouTubessa tai lhpk.fi -sivulla. Suosittelen taas kuuntelemaan. Myös 1.9. eli viime pyhän Pöyryn saarna on suositeltava. Hän puhui hyvin ajankohtaisesta aiheesta. Synnistä, muun muassa. Tämä aika on sellaista, että ihmiset eivät siedä puhuttavan 6. käskystä, jota rikotaan nyt joka paikassa. Me kristitytkin vaikenemme siitä, sillä ihmiset suuttuvat kerta kaikkiaan, kun sanomme sen, mitä Raamattu sanoo: että seksi kuuluu vain avioliittoon, että avioliitto on vain yhden miehen ja yhden naisen suhde. Me ihmiset olemme tulleet mielestämme niin viisaaksi, että päätämme itse, mikä on oikein, mikä väärin ja miten tahdomme Jumalaa palvella. Moni pitää itseään kristittynä, vaikka elää vastoin ilmiselvää Jumalan sanaa. Näin oli minunkin laitani ennen uskon heräämistä.

Ei sillä,

etteivätkö kaikki synnit ole samanarvoisia, yhtä räikeitä ja kadottavia. Raamattu sanoo, että

Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. -Room 3. luku (käännös 1992)

Se, joka uskoo

syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, on vapaa eikä häntä kohtaa kadotustuomio. Olipa syntimme mitä laatua tahansa, Jumala antaa sen anteeksi, kun turvaudumme Jeesuksen sovitustyöhön. Synnit eivät kadota meitä, mutta epäusko kadottaa. Ja epäuskosta seuraa se, että joudumme kantamaan itse syntiemme tuomion eikä ole yhtäkään, joka voisi pelastua, sillä vain täydellinen puhtaus kelpaa Jumalalle. Sitä ei minulla eikä sinulla ole, joten meidän on saatava se Jeesukselta, joka on ainoa puhdas ja pyhä. Hän on jo kantanut syntimme ja vain odottaa, että saisi olla minulle ja sinulle armollinen. Uskothan sen?

Jo kasteessa saamme Jumalan kaikki lahjat ja uskossa voimme ne omistaa. Ne ovat meillä, kun otamme ne vastaan ja uskomme evankeliumin, ilosanoman syntien sovituksesta. -

Elokuussa

voin todella hyvin! Migreeni oli loitolla enimmäkseen ja arvelin jo, että eiköhän tuo häivy kokonaan. Kuitenkin parin viikon takaisen reissun jälkeen kotipuoleen päänsärkyä on ollut taas enemmän. Joitakin öitä olen nukkunut oikein hyvin, mutta usein herään aamuyöllä. No, ikäkin tekee työtään.

Näin unta

tiistai-yönä ehtoollisesta. Siihen liittyi kaikenlaista epäselvää kuten uniin usein, mutta siinä oli jotain rajankäyntiä elämän ja kuoleman välillä. Läsnä oli kuolleita ja eläviä läheisiäni, Ari muun muassa. Ehtoollisessahan ovat läsnä elävät ja kuolleet, ne jotka ovat jo rajan toisella puolella. Ajatukseni ovat olleet kuolemassa, etenkin tänä aamuna, sillä iäkäs sukulaiseni menehtyi eilen ja kuoleman edessä tulee oma kuolevaisuus lähelle. Samalla pohtii myös suhdettaan edesmenneeseen ja muihin omaisiinsa.

Näiden kirjoitusteni kanssa

käy aina samoin kuin nukkien kanssa, joita olen ommellut viime viikkoina. Ikinä en voi tietää, mitä tästä tulee. En jäsentele kirjoitustani etukäteen tietynlaisiin kappaleisiin, vaan mitä sisimmässä on, se piirtyy tekstiksi. Ja nukkeja ommellessani kuljen virheestä toiseen, tai ompeleesta seuraavaan. Saan ideoita sitä mukaa, kuin alan ommella. Seppo totesi, että tyttönukkeja näyttävät kaikki olevan, tai tätejä, kuten hän mielestäni ilkeämielisesti sanoo. Yritän tehdä nukeista pikkutyttöjä, mutta minkäs teen, että tätiä pukkaa tulemaan. Jospa tyttöset, jotka ne saavat, näkisivät näissä tädeissä kuitenkin pienen tytön, sitä toivon. Tai edes tädin, jota pitää hoivata...

Olemme tällä viikolla

Sepon kanssa hoidelleet jonkin verran pikkuisia, käyneet rannalla kahvilla rantatuoliemme kanssa aurinkoisena iltapäivänä. Keräsin muutaman kanttarellin ja yhden komean koivuhaperon ja puolukoita pari desiä. Olen palaveerannut ystävien kanssa kahvilassa suunnitellen pappispäivien tarjoilua. Uimassa olen käynyt kerran. Gynegologiakin oli tarpeen pitkästä aikaa moikata ja varmistaa, että terveyttä riittää, sikäli kuin siihen voi vaikuttaa käymällä itseään syynäyttämässä. Edelliset olivat jääneet eläkkeelle, löytyi onneksi uusi, miellyttävä gynegologi.

Tänään aiomme repäistä

Sepon kanssa. Luultavasti. Lähdemme vähän ajelemaan ja palaamme huomenna. Sää on vielä kesäinen, joten uikkarit mukaan. Eväskahvit menomatkaksi. Meidän on hyvä olla yhdessä. Toisinaan emme paljon juttele, mutta on mukavaa olla sanoittakin yhdessä.

Ensin tietysti aamutoimet, kukkien kastelut ja lukemiset. Eipä meillä ole kiire, yhdessä on hyvä tuumailla ja touhuta matkaan.

Toivotan siunattua päivää ja alkanutta syyskuuta, rakas lukijani!

jk. Ei tosiaan kiire. Eilen juuri sanoin Sepolle, että jaksan odottaa kärsivällisesti sekunnin, kun hän valmistautuu lähtöön, mutta toinen sekuntti on jo tuskaa...