16.08.2024 - Sateisena aamuna

Sain nukutuksi yli kuuteen. Pitkään on ollut päänsärytön vaihe, ja olen siitä ylen kiitollinen. Eilen sitten oli koko päivän vähän heikko olo, mutta kävi hyvin, kun eräs sovittu meno peruuntui ja sain pitää kotipäivän. Yön aikana oli migreeniä, mutta nukuin kuitenkin ihmeellisen hyvin. Olen aina ollut huono nukkuja. Unta arvostaa, jos se ei ole itsestään selvyys.

Mennyt viikko

on ollut jälleen vauhdikas. Parasta kuitenkin on, että olemme aamuin illoin edelleen lukeneet Sepon kanssa yhdessä Raamattua ja olen lukenut Psalmeja itsekseni aamuisin. Seppo lukee tätä nykyä meille Kerttu Lappalaisen kirjoittamaa kirjaa heidän perheensä elämästä. Välillä lukija vaihtuu, kun päälukija liikuttuu, mutta kyyneliltä en välty minäkään. Jumalan johdatus on niin ihmeellistä, kun ihmiset rukoillen kulkevat. Niin se on ollut meidänkin perheessä.

Jos tuntuu,

ettei Jumala kuule, tarvitsee vain katsoa taakseen ja huomaa, että kyllä hän kuulee. Me vaan emme näe kokonaisuuksia, olemme hetken lapsia ja haluaisimme, että aina olisi mukavaa ja tuntuisi kivalta. Kuitenkin suuret siunaukset ovat usein kätkettyinä pimeiden pilvien sekaan. Nykyisin olen enimmäkseen hyvin kiitollinen ja ihmeissäni, että elämä voi olla näin siunattua.

Pantteri ei pääse

pilkuistaan, niin se on. Lauantai-iltana sanoin Sepolle, että minunhan piti ottaa päivä rauhallisesti, kun sunnuntaiaamuna on kahvitusvuoro, mutta unohdin totaalisesti! Aamusta lähtien touhusin vauhdilla. Perkasin mustikoita, keitin niitä hilloksi - saalis ei ole enää kymmeniä litroja kuten muinaisina vuosina, muutama litra vaan. Paistoin leipiä - taikina oli levännyt kellarissa muutaman päivän. Tein ruokaa niin että sitä riitti seuraavaksikin päiväksi. Eikä totisesti ole vaivatonta viljaa: samalla pitää siivota omia jälkiään minkä ehtii, kun leipoo tai laittaa ruokaa.

Onneksi sunnuntaina

olin iskussa ja niinhän me olimme messussa iloksemme; Sepolla on suntiovuoro, kun minä olen kahvinkeittovuorossa. Ensi kertaa taisin kuulla saarnan siitä, että emme saa sano isäksemme muita kuin Jumala. Pastorikin sanoi, ettei ole tainnut saarnata aiheesta aiemmin. Sen takia se oli mielenkiintoinen ja hyvä opetus. Kuunneltavissa lhpk.fi/saarnat ja sieltä Otto Granlund.

Lapsukaisia

on ollut jälleen ilonamme muutamia kertoja. Yhtenä päivänä oli ensin herra 1v, joka päättäväisesti ilmoitti, että apila on apina. Ja leikkiessäni hänen kanssaan tuumasi, että nukkuu, kun Seppo alkoi kuorsata. Hyvä olikin, että hän otti nokkaunet, sillä pikkumiehen lähdettyä meille tulivat neiti 5v ja herra 3v, joiden lempikysymys on miksi.

Neiti sai ommella itselleen huivin, mikä oli hänen ensitutustumisensa ompelukoneeseen. Pehmopupu sai myös kahdet sukat jalkoihinsa, ompelin ne pikatekniikalla joustokankaasta. Lapsenlapset ovat meidän ilomme ja rikkautemme. Tuntuu ihanalta, että he ovat ottaneet Sepon omakseen kuten Seppokin heidät.

Iän tuomaa

möhlinkiä koemme päivittäin ja toistaiseksi se vaan naurattaa. Viime pyhänä kirkossa Seppo oli laittanut meille kummallekin kaksi samanlaista virsikirjaa. Meillähän on käytössä perinteinen, sekä isompi luterilaisia virsiä -kirja. Kun kysyin, miksi kaksi samanlaista, hän näytti, että toisessa on kirkon kuva, toisessa ei, joten erilaisia ovat. Aika pian hänelle kirkastui, että kirjat ovat perin samanlaisia...

Itse puolestani nuhtelin Seppoa pastorin kuullen, miksi hän ei tullut alkurukoukseen, jonka pidämme aina sakastissa (pyhäkoulutila, takahuone) ennen messun alkua vastuunkantajien kesken, Seppo kertoi olleensa siellä, pastori itse oli käynyt hakemassa hänet paikalle. Minä lörpöttelin ennen rukouksen alkua pyhäkoulunopettajan ja kanttorin kanssa, enkä huomannut Seppoa ollenkaan...Nauruksi meni, vaikka kyllähän sitä ihmettelee, että näinkö höperöksi olemme tulemassa.

Jonain päivänä Seppo

ihmetteli, miksi olen latauttanut hänellä kännykkääni, kun minullahan näyttää olevan olohuoneessa laturi. En todellakaan tiedä. Luulen, että hän itse otti vaan puhelimeni, kun toinen laturi osui hänen käteensä eikä muista niin tapahtuneen. Tosiasiassa minulla ei ole aavistustakaan, miksi hän latasi ja minä itsekin latasin puhelintani makuuhuoneessa muutamana päivänä sillä toisella laturilla. Nauroimme makeasti.

Olemme me retkellekin ehtineet

ja kanttarelleja olen löytänyt siitä yhdestä ainoasta omasta paikastani. Mustikoita muutamaan otteeseen muutamia litroja. Uimassa olen käynyt harvemmin nyt kesällä kuin talven tai kevään aikana. Käsitöitä olen tehnyt innolla ilokseni. Lähes joka aamu olemme kahvitelleet pihakatoksessa ja se on yllättävän iso ilo ollut tänä kesänä. On mukava katsella ohi pyöräileviä ihmisiä tai vähäisia autoja - onneksi katumme on aika rauhallinen. Ja kuunnella aamun ääniä. Ja samalla  hörppiä kahvia ja sitten kastella kukkaset ja nyppiä niitä, jos on tarpeen.

Eilen huomasin,

että ihmepensaani, punakukkainen bougainville, alkaa kellastuttaa lehtiään. Kurkistin purkin pohjaan - juuret tunkivat ulos! Niinpä vaihdoin kukan isompaan purkkiin. Ensin piti siirtää ruohosipuli parvekkeella vielä isompaan, että sain siltä purkin ihmepensaalle. Kirpparilta pitää noutaa sille lautanen. Ja äitienpäiväruusuun yritti kirva maastoutua, joten hain naapurin roskiksen vierestä puoli sangollista nokkosia ja koukkasin vettä vesitynnyristä. Se on ollut täysi pitkän aikaa sateiden takia. Tänään voin käyttää nokkosvettä lannoitteena ja ensi viikolla se onkin jo kunnon ytyä kirvojen karkottamiseen! Pitää varoa vaan tappamasta koko kukkaa.

Odota Herraa ja vahva olkoon sinun sydämesi. Ei hän sinua jätä eikä hylkää. Herran armossa on sinulle ja minulle kylliksi tänään ja joka päivä!

Tänään, jos Herra suo,

käymme kasvimaalla serkkulassa ja samalla reissulla moikkaamassa Vanhaa Paria. Minulla on rouvalle olkalaukku, jos se sopii hänen tyyliinsä. Saapa nähdä. Jos hyvin käy, saamme varmaan kahvit samalla reissulla.

Voi hyvin ja siunatusti, rakas lukijani!

jk. Kissanhoitokeikka tiedossa sukulaisissa lähiaikoina!

jk2. Meinasin laittaa käsityökuvia sivustolle, mutta enpä osannutkaan! On liian kauan, kun laitoin mitään kuvia sinne, joten joudun kysymään apuja Jyrkiltä...