22.06.2024 - Juhannus ja Paulan päivä!

Olipas meillä hieno juhannusaatto Sepon kanssa! Kerron siitä hieman.

Joimme aamukahvit sisällä,

vaikka usein menemme ulos kahvikuppi mukanamme sen juomaan. Oli sen verran kolkko sää, tuuli reippaanlaisesti. Aamupalojen jälkeen luimme aamun tekstit. Rukousaiheiksi luemme WRK:n - raamatunkäännöstyön - päivittäiset aiheet, LHPK:n - oman seurakuntamme - aiheet Pyhäkön Lampusta: yksi rivi seurakuntia päivässä: pastorien, seurakuntalaisten, seurakunnassa kävijöiden ja vastuunkantajien puolesta. Ja että Jumala antaisi keskinäistä rakkautta ja yhteyttä ihmisten välillä ja erityisesti minulle. Sen lisäksi arkipäiville on lehden sivulla tietyt aiheet, ne jätämme Jumalan tietoon. Muistamme Sansan Toivoa naisille päivittäistä aihetta. Ja onhan niitä omia läheisiä rukousaiheita myös.

Raamatusta luemme

pari lukua UT:sta aamulla ja pari VT:sta illalla sekä Psalmin tai Sananlaskun, tietyssä järjestyksessä. Pisteenä iin päälle tulee Sepon lukemat kirjat! Eilen pääsimme loppuun Mayn poika -kirjan, joka kirvoitti kyyneleitä jatkuvasti. Suosittelen todella tuota kirjaa ihan ääneen luettavaksi vaikka jossain ryhmässä, jos mahdollista. Se on uskomaton tarina uskollisesta sitoutumisesta siihen, mihin Jumala on kutsunut. Kerroin kirjasta jo viimeksi.

Itse teen käsitöitä Sepon lukiessa tai pyöritän hulavannetta.

Lähdimme

kävellen käymään kirkolla, takki ylle, hattu päähän -  raitis tuuli, mutta aurinko paistoi, on kesä! Kävelymatkaa meiltä on Vapaakirkolle, jossa seurakuntamme kokoontuu vuokratiloissa, vain ehkä 1,3 km; autolla matka on kaksinkertainen. Etsimme mennessämme haapana-pariskuntaa, mutta sitä ei näkynyt. Lienevätkö olleet juhannusmatkoilla! Matkan varrella ylitämme nimittäin Putusillan, joka halkaisee Onkilahden. Sorsia ja muita lintuja parveilee sillan liepeillä maalla ja vedessä enemmän tai vähemmän. Vesi virtaa yleensä mereen päin pienen sillan alta, mutta jos tuuli käy kovasti lännestä, vesi nousee ja virtaa toiseen suuntaan! Se on metkaa.

Olen tehnyt kirkon tuolien selkänojaan jo aikoja sitten kankaasta "pusseja", johon voi laittaa virsikirjat tai ehkä pienen laukun messun aikana. Sain naapurilta kankaan, josta hän arveli tulevan vastaavan pussin ja minun piti sitä kokeilla, miten saan siitä toimivan. Homma on vielä vaiheessa.

Poikkesimme  palatessamme marketissa lähistöllä pieniä ruokaostoksia tekemässä.

Kotona söimme lounaaksi

jotain aiemmin valmistettua. Leivoin satsin muffinsseja. Tällä kertaa aika normireseptillä. Niistä tuli melko violetteja mustikoista johtuen. Lisäksi halusin kokeilla, onnistuuko ns. kaiketon kakku, jos teen sen myös sokerittomana eli käyttäen makeutukseen steviaa. Se onnistui! Kakkuun en käyttänyt munia, maitotuotteita, viljatuotteita enkä siis sokeria.

Tietysti voi kysyä, mitä ihmettä siinä sitten on käytetty. No, erilaisia gluteenittomia jauhoja (teff, perunajauho, glut.vehnäjauho ja jotain muutakin), leivinjauhe, vähän vaniljasokeria, maidotonta keijua, steviaa, tummaa kaakaota, kookosmaitoa - en muista oliko muuta. Kakku ei noussut toki niin hyvin kuin sokeri-muna -kakku, mutta nousi kuitenkin! Maistoin illalla palan ja se maistui oikein hyvältä! Voin tarjota sitä tarvitseville ellen itse ahmi kaikkea.

No niin, taas hävisi teksti,

vain pieni väärä painallus ja kaikki, mikä ei ole talletettu on poissa. Näin on muuten elämämmekin. Kaikki, mikä ei ole Kristukseen talletettu, häviää ja on mitätöntä.

Ilman minua te ette voi mitään tehdä,

sanoo Jeesus.

Hänessä me liikumme ja elämme,

jos olemme hänen omiaan. Me olemme, kun olemme häneen kastetut ja hän elää meissä. Seurakuntayhteys on senkin takia niin äärimmäisen tärkeä, koska synti asuu meissä ja se pyrkii valtaamaan meidät salaa ja julki, tavalla ja toisella. Tarvitsemme sitä, että kuulemme Jumalan sanaa, saamme kuulla synninpäästön yllemme ja nauttia ehtoollista syntiemme anteeksisaamiseksi. Sinne huomennakin, jos Herra suo, Seinäjoelle tällä kertaa klo 11, jos suinkin mahdollista, sillä pastorimme on lomalla eikä sijaista ole tänä viikonloppuna.

Vierailimme ystäväperheessä

iltapäiväkahvilla. Istuimme terassilla tuulessa, takit yllä, mutta hyvin tarjeten - jutellen, kahvitellen, rukoillen. Oli seesteinen, ihana hetki! Se hoiti ja rauhoitti, koska Jumala oli kanssamme.

Samalla poikkesimme parillakin uimarannalla, toisella kävin uimassa. Siihen rantaan ei tuuli osunut, oli mukava uida, kun aallot eivät yrittäneet kampittaa, kuten omassa rannassamme tapaa käydä.

Päivällä olin ollut

vähän huonovointinen, mutta onneksi lähdimme kuitenkin liikkeelle, sillä meillä oli sangen ihana reissu. Ja kotiin oli jälleen suloista palata. Söimme pitkän kaavan mukaan salaatin loppuun ja ison osan aiemmin ostamastamme savukalasta ( lähimarketin tarjous). Ja paljon muutakin tuli naposteltua, vaikka ei enää olisi nälkäkään ollut. Oli leppoisa, rauhallinen ja virkistävä ilta. Myöhemmin kävin autotallilla etsimässä kännykkääni, en löytänyt. Katsoin väärästä paikasta, enkä nähnyt, että se oli 30 senttiä sivummalla, koska Seppo oli sen laittanut sinne enkä minä itse. Seppo haki sen sitten.

Olen pitkään ajatellut,

että ihmisen mitta on yksi. Jokainen ihminen on "samanmittainen tai -kokoinen". Tarkoitan sitä, että jollakin on näyttäviä taitoja ja lahjoja, mutta jollakin toisella on yhtä paljon, mutta ne eivät joko näy tai ne eivät ole päässeet esille. Mayn poika -kirja vahvisti tuota ajatusta. Siinä kerrotaan kehitysvammaisista, muistakin kuin Leslie Lemkestä, jolla on tietokonemuisti - hän sisäistää kertakuulemalta laulun ja sävelen ja pystyy toistamaan sen laulamalla ja soittamalla, vaikkapa eri sävellajissa. Ja hän pystyy matkimaan myös toisen henkilön laulua.

Netin mukaan Leslie elää edelleen, on 72-vuotias muusikko, syvästi kehitysvammainen, sokea ja cp-vammainen lisäksi. May Lemken ja hänen miehensä rakkaus ja käsittämätön, Jumalan antama kärsivällisyys pelasti tuon pojan. Hän oli puolivuotias, liikkumaton ja elottoman oloinen, kun May otti hänet hoitaakseen ja kasvatti hänet. Hänen sanottiin kuolevan pian, sillä hän ei osannut edes imeä maitoa.

Kirjassa mainitaan kehitysvammainen henkilö, joka osaa kertoa, missä kadunkulmassa tietty bussi pysähtyy ja milloin. Ja veljeksistä, jotka ovat siis myös kehitysvammaisia, matemaattisesti erityislahjakkaita. He pystyvät kertomaan minkä tahansa vuoden ja päivämäärät, milloin on sunnuntai sinä vuonna, vaikkapa vuonna 7000. Tai tuhansia vuosia sitten. Vain harva kehitysvammainen kykenee hyödyntämään erityistaitoaan elämässään, kuten Leslie Lemke on voinut.

Oma edesmennyt serkkuni,

jolla oli downin syndrooma, tunnisti aina laulajan, kun musiikki alkoi radiosta. Olin samanikäinen pikkutyttö tuolloin, enkä voinut ymmärtää, miten hän tiesi laulajan, kun itselläni ei ollut mitään aavistusta. Hänellä oli myös melkoinen huumorintaju ja osuva tilannetaju. Kerran työmies oli jäänyt pitkään tulematta ja perhe päätti, ettei asiasta mainita, sitten kun mies palaa töihin. Mutta tätä kaveria ei päätös koskenut. Jossain vaiheessa kesken aamukahvin serkku tökkäsi miestä kylkeen ja totesi: juoppo! No, totuus ei pala tulessakaan ja tilanne eteni onneksi onnellisesti.

Tänään heräsin

neljän jälkeen, pää oli vähän kipeä. Sinnittelin kuuteen ja hyvin se menikin kirjoitellessani. - Olen nyt ottanut Panadolin kolmesti päivässä. Se ehkäisee selvästi migreenin päälle pääsemistä. Tosin eilen homma ei täysin toiminut eikä näköjään tänäkään aamuna. Mutta toissa yönä nukuin syvää unta yli 2,5 tuntia, mikä on varmasti ennätys. Pääsen syvään uneen, kun ei ole kipuja. Kipu on raskas kannettava, sen te tiedätte, joilla on usein ja paljon kipua. Se tekee lisäksi ärtyisäksi ja lyhytpinnaiseksi. Olo on ihan toinen silloin, kun ei ole kipuja.

Hyvä päivä lienee tulossa

tänäänkin. Onhan juhannus! Huomenna haluamme mennä messuun ja suuntaamme tosiaan Seinäjoelle jos Herra suo. Siellä tapaamme sikäläisiä ystäviä ja tuttavia ja pääsemme yhteiseen pöytään!

Siunattua juhannusta ja kesää sinulle, rakas lukijani! Jeesus kanssasi!