14.06.2024 - Vähän kuin Venetsiassa olisi oltu!

Yövyttyämme Wittenbergissä

ajoimme bussilla Lũbbeniin, reilut sata kilometriä. Siellä tutustuimme Paul Gerhardiin, maailmankuuluun virsirunoilijaan, joka oli myös pappi, mutta joutui luopumaan papin virastaan, koska oli tunnustava luterilainen. Hän asui Lũbbenissä viimeiset vuotensa. Yövyimme Lindengarten hotellissa ja söimme ruhtinaallisen illallisen siellä.

Aamulla

pinkaisimme anivarhain ylös ja kirmasimme aamiaiselle. Se oli aina runsas ja join kahvia kuppikaupalla ja nautin pöydän antimista. Se kuuluu lomailun luonteeseen erityisesti. Joka kerta pöytäseuramme oli mieluista, oman ryhmän väkeen tutustumista.

Bussi vei meidät Lũbbenaun kanavasataman lähistölle ja meille oli tilattu Spreewald-risteily, 10-12. Ehkä pidin kaikkein eniten tuosta parituntisesta. Matkanjohtajamme sanoin:

"Spreewald on taianomainen "Venetsia", jonka luonto on muodostanut Berliinin halki juoksevan Spree-joten haarautuessa keskelle metsää lukemattomiksi kanaviksi, joita reunustavat vanhat talot ja suuret puut. Spreewald on tunnettu slaavilaisesta sorbiasutuksestaan ja herkullisista suolakurkuistaan."

Ruuhi/paatti

tai mikä lie tuon soutuvehkeen nimi olikaan, oli pitkä ja kapea, sinne mahtui lähes 30 ihmistä istumaan, pari kolme vierekkäin. Meitä oli vain 18, joten mahduimme hyvin. Vene lipui hitaasti pitkin joenuomaa. Paatin omistaja työteli sauvalla meitä hiljakseen eteenpäin ja ohjasi kääntymään milloin minnekin joenuomaan.

Olipa se ihanaa! Joen molemmin puolin oli metsää ja useita isoja huviloita, jotka olivat tässä vaiheessa kai tyhjillään, sillä ei ollut lomasesongin aika. Useita paattejakin oli tyhjillään "satamakohdissa", mutta matkustajia ei ollut paljon.

Näimme nutrioita

rantapöheikössä, emo ja kaksi poikasta ainakin. Onneksi ne olivat riittävän kaukana - muistuttavat liikaa rottaa. Nutriahan on rämemajava, ja majavaa se muistuttikin, mutta häntä oli kapea. Sorsia oli myös, ne olivat selvästi tottuneet saamaan matkustajilta evästä, sillä niitä pyrähteli veneen lähellä ja uiskenteli vierellämme.

Vesi oli sameaa,

se ei todellakaan houkutellut uimaan eikä edes koskemaan veteen. Mutta kaunista siellä oli! Se unettavuus ja rauha, kun sai vain istua ja näkymät vaihtuivat hiljakseen.

Gondolikierroksen jälkeen

tepastelimme omia aikojamme syömään suolaista tai makeaa. Minä ostin kaksi bratwurstia. Sain kaksi muhkeaa sämpylää makkaroiden lisäksi! Seppo osti kolme makkaraa, ja arvaatte varmaan, mitä hän sai makkaran lisäksi. Hän myi yhden jollekin ryhmäläisistä - liika on liikaa, vaikka kuinka hyvää olisikin.

Emme suinkaan

jättäneet syömistä suolaiseen, vaan seuraavaksi siirryimme kahvilaan ja leivoksia nauttimaan. Ne olivatkin pari kertaa isompia kuin kotimaamme vastaavat. Kelpasi niitä lusikoida oikein olan takaa, hyviä olivat.

Lasten perheille onnistuin ostamaan kortit ja lähettämäänkin ne jopa. Kortit olivat edullisia ja postimaksu jotain 1,50€, kun se Suomessa on euron kalliimpi. Meillä meni kaikki aika joko syömiseen tai menemiseen, ja sitten pitikin jo levätä, joten tuliaisetkin olivat olemattomia. Katsotaan nyt, tulevatko kortit perille.

Tämä tällä kertaa matkasta,

seuraavalla kerralla kerron kenties pettymyksestä, mikä matkalla sattui itselleni.

Olemme tänään

olleet jo vähän virkeämpiä, kävimme jopa kaupungilla. Ja kun ukkossade alkoi, ajoin auton parkkipaikalle ja pesimme sen Sepon kanssa Enjo-tuotteilla, joilla pestään ilman mitään pesuaineita. Kuidut ovat niin ohuita, että pesuainetta ei tarvita. Saa nähdä, mikä on tulos. Nyt alkoi aurinko paistaa. Jahka auto on kuivunut, menen katsomaan, tuliko puhdasta jälkeä ja auto pääsee takaisin talliin. Tai autokatoshan se on, jossa on paljon muidenkin autoja.

Eilen pyöräilimme

uimarannalle, ja kyllä siellä oli kaunista! Meri välkkyi sinisenä, aurinko paistoi ja pilvet liikkuivat taivaalla. Meillä on kaunis kotimaa. On siunaus asua täällä, vaikka toki on siunaus asua missä hyvänsä, minne Jumala johdattaa. Mutta oma maa on oma maa.

Iloa iltaasi ja viikonloppuusi, arvoisa lukijani! Loppuun vielä Gerhardin virren säe:

Jumalan Hengen turvissa, saan taivaan tietä kulkea, hän neuvoo, ohjaa meitä. Ja hänen viittaamansa tie, autuuteen suureen iloon vie, jos viekin vaivain teitä.

Jos Herran armoon pakenet ja hylkäät tiesi syntiset, niin riemu taivaan täyttää. Kun Henki meidät puhdistaa, hän sydämemme uudistaa ja työssään meitä käyttää.

Hän aina uskollinen on, hän auttaa alla ahdingon kuoleman hetkeen asti. Kun meidät viimein riisutaan, hän auttaa oikein kuolemaan Herrassa autuaasti. -Virrestä 118:3,6,7. -Paul Gerhard 1653

Jk. Tänään kaupungilla Seppo odotteli minua Rewelissä. Kun palasin takaisin, hän kertoi säikähdyksestään. Hän oli huomannut, että joku mies tuijottaa häntä. Nolostuneena hän totesi, että kyseessä oli hänen oma peilikuvansa vastapäisessä seinässä. Näin sitä matkan jälkeen on puolipökerryksissä pitkän aikaa.

- Itsellänihän toki oli migreeni aamulla, kun en älynnyt ottaa Panadolia ajoissa. Näköjään se on otettava ennen oireita. Se on vaikea yhtälö, mutta ehkä säännöksi voisin laittaa: kun mietit, että eipä ole pää kipeä vielä, niin ota lääke - sen jälkeen huomaat, että teit sen viime hetkellä, sillä päänsärky alkaa, mutta se loppuu lyhyeen!