20.10.2023 - Pakkaset ovat tulleet

Talvi alkoi

pakkasineen melkein suoraan kesän jälkeen. Toissapäivänä oli pakko viedä pelakuut viimein kellariin. Pelakuun kukkia on vielä muoviastioissa parvekkeella ja maljakoissa sisällä kunnes kuolevat. Se on elämän laki. Päivän työ, etenkin kun samana päivänä oli pakko säilöä kurpitsasta iso osa, että kellariin tuli tilaa kukille. Kukkia oli leikattava aika reippaasti enkä ole varma, mitä ne siitä tykkäävät; innostuvatko keväällä taas kasvamaan.

Ruusun nostin illalla

sisälle. Siinä on ollut pitkään neljä kukkaa ja leikkaan ne jossain vaiheessa maljakkoon. Ruusun karsin matalaksi ja vien senkin kellariin. En odota, että se edes lähtisi kasvamaan keväällä, mutta aion kokeilla kuitenkin. Äitienpäiväruusu, jonka sain Sepolta. Oli kiitollinen kukkija ja ilahduttaja sekin. Mummonpalsamin siemeniä otin talteen. Se kukki myös uskomattoman innokkaasti ja oli minulle uusi tulokas, sain sen kälyltä.

Nyt on helpottavaa,

kun parveke on talvikunnossa. Suurinpiirtein ainakin. En aio ostaa kanervia, itse asiassa en pidä niistä kovin paljon. Johtuu osittain siitä, että ne varistavat ikävästi kukkiaan viimeistään keväällä. Mieluummin tekisin jonkinlaisen asetelman metsän kanervista ja havuista, mutta toistaiseksi en tee sitäkään. Lasipallot ja -lyhdyt sekä kynttilälyhdyt saavat riittää.

Migreeni

alkoi klo 2,30 viime yönä ja jatkui klo 8 asti. Sain kuitenkin nukutuksi tuossa välissä jotenkin ja nukuin kaikkiaan reilut 8 tuntia, ja syvää untakin 2 tuntia, mikä on varmaan ennätys minulle.

Vähitellen kunto alkaa parantua - maanantaina on kolmas piikki, migreenin estolääke. Jospa se antaa lisää potkua paranemiseen. Pahoja migreenejä on ollut vain muutama. Sumupäivät ovat huomattavasti vähentyneet, lamaantumispäivät ovat harvassa. Olen kiitollinen!

Syyslomavieraitakin olemme

saaneet. Lastenlapsia, jotka ovatkin parhaita vieraitamme. Eivät sentään aivan ainoita, vaikka nykyisinhän vieraileminen toisten kodeissa on vähentynyt entisestään. Lasten kehitystä on niin mukava seurata ja samalla huomaa oman ikääntymisensä, joka on väistämätöntä kuten lasten varttuminenkin.

Tänään työmies, Pedro 3v,

tulee vaihtamaan renkaita autoomme. Toki isänsä ja Seppo saavat ehkä hekin jotain tehdä, mutta tärkeää on antaa lasten tehdä oikeita töitä sen verran kuin he kykenevät. Ja iän myötä on annettava vastuuta lapsille enenevässä määrin ellei sitten aio hemmotella heitä avuttomiksi. Vanhempien tehtävä on opettaa lapsille elämisen taitoja. Jos ei niitä kotona opi, missä sitten? Itse olen opettanut lapseni tekemään kotitöitä, koska itsekin sain oppia niitä kotona. Kenenkään ei pitäisi olettaa, että joku muu tekee puolestani kaiken. Sitä paitsi työ antaa kiitollista mieltä tai se, että osaa ja saa tehdyksi asioita. Ja terveyttäkin se antaa, sillä laakereilla lepääminen ja laiskottelu eivät ole terveellistä puuhaa alunpitäen terveelle ihmiselle.

Porraskävelyä

olemme hiukan harrastaneet - oman talon sisällä, jossa on 7 tai oikeastaan 8 kerrosta, kun kellari lasketaan mukaan. Pohkeet kipeytyivät viime pyhänä Jerpyynmäen rappusissa, sen jälkeen olemme venytelleet niitä sisätiloissa. Saa nähdä kauanko taas tätäkin jaksan ja viitsin tehdä kunnes keksin jotain uutta mielenkiintoista. En oikein pidä tästä piirteestä itsessäni, mutta minkäs teet. Olisi kiva sanoa, että olen harrastanut 10-vuotiaasta asti uskollisesti porraskävelyä 200 rappusta päivässä, mutta enpä rupea valehtelemaan.

Viikolla meillä oli

naistenilta kirkolla. Kävelin sinne ja takaisin, heijastinliivi ylläni, sillä illat ovat pimeitä. Meitä oli pieni porukka juttelemassa ja rukoilemassa. Joimme teetä, söimme kakkua ja minä ainakin palasin kotiin tyytyväisenä. Seuraava naistenilta on 29.11.; tervetuloa sinne!

Tulevana pyhänä minulla on kanttorivuoro. Olen hyvin kiitollinen soittotaidostani. Soittovuoro on minulle selvästi rankempi kuin kahvitusvuoro, sillä soittaessa pitää olla terävänä, etten soita mitä sattuu. Alkuaikoina, noin 8 vuotta sitten, olin niin hermostunut, etten tahtonut rivillä pysyä virsikirjassa. Eikä puhettakaan, että olisin voinut laulaa samalla. Heikosti se laulaminen sujuu nyttemminkin soittaessani.

Hierojalla

olen käynyt sekä tällä että edellisellä viikolla. Ja aion mennä ensi viikollakin. Äsken rullasin selkääni jumpparullalla, kun satuin muistamaan. Tungin myös tennispallon selän alle ja rullasin silläkin, ja ai, että otti makeasti kipeisiin kohtiin! Olen enemmän kuin kiitollinen, kuten parikin kertaa olen jo sanonut, tämän hetkisestä olotilastani. Kuin olisin päässyt suosta lätäkön reunalle. Useamman kerran on käynyt niin, että luulen migreenin alkavan, mutta se ei ole tullut, kun olen napannut panadolin heti ensioireisiin. Tai ensioireitakaan ei ole tullut luuloistani huolimatta.

Kodin siivousta

tulee harrastetuksi lähinnä sen mukaan, kun jokin paikka leviää. Viimeksi romahti nurin punainen lehti-hansikas-ynnämuu -laatikosto eteisessä. Seppo oli monesti aikonut ruuvata sen kiinni seinään ja nyt se sitten tapahtui. Joka laatikosto pyyhittiin pölystä ja liasta ja roskiin lähti pussillinen tavaraa. Sen jälkeen tietysti piti imuroida koko eteinen ja se näytti uudistuneelta, kun tiesi, mitä on tehty. Näinhän on siivouksen jälkeenkin. Huoneet näyttävät erilaisilta, vaikka ulkopuolinen ei huomaisi kai mitään, mutta itse tietää, että siivottu on.

Päivä on vierähtänyt

iltaan, enkä ole ennättänyt saada tätä loppuun, mutta pinnistelen nyt ennen nukkumaan menoa. Päivä meni mukavasti, tein Saarukan pupulle t-paidan ja päällyspaidan. Kuulostaa tosi hienolta, mutta hyvin vaatimattomia pukineita ne olivat. Ehkä teen hänelle niitä vielä lisää lahjaksi, nyt kun minulla on kaava. Suorakaiteen mallinen kaistale, jossa on kaksi tassunreikää.

Otin talvitakin käyttöön,

kun kävimme pienellä lenkillä. Hiki ei tullut. Ja nyt iltasellakin on vilu, sillä sisälämpötila on laskenut. Kesän mittaan se oli koko ajan jotain +24 astetta, mutta nyt se on korkeintaan +20. No, vaatetta vaan lisää, niin tarkenee.

Aloitimme eilisiltana

lukemaan Raamatun jälkeen latinankielestä Martti Vaahtorannan kääntämää kirjaa, joka on lohdutuksen ja rohkaisun sanoja kuolevalle. Se sopii hyvin tähän pyhäinpäivän ja kirkkovuoden lopun aikaan. Ja kun siirrymme marraskuun "martaihin", luonnon kuolemaan, ei ole pahitteeksi ajatella omaa kuolevaisuuttaan. Mutta kuolema on kauhistava, vihollisista viimeinen. Onneksi Jeesus on voittanut kuoleman ja sen takia saamme olla turvallisella mielellä, tapahtuipa mitä hyvänsä.

Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä, sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu. -2 Tim 1:12

Siunattua viikonloppua, arvoisa lukijani!