05.01.2023 - Pimeänä aamuna

Onnellista uutta vuotta

sinulle, arvoisa lukijani! Nykyään toivotetaan useimmiten hyvää uutta vuotta, mutta se hyvä-sana on vähän laimea, vanha kunnon onnellisen vuoden toivotus kuulostaa paremmalta, vai mitä! Päivä on pidentynyt 27 minuuttia täällä Vaasassa sitten 22.12, jolloin päivä oli minuutin lyhyempi kuin varsinaisena vuoden lyhimpänä päivänä, joka oli edellisenä päivänä. Olen seurannut kalenteria. Neljältä iltapäivällä näkee sisältä ulos, ei ole enää säkkipimeää.

Viikon sisällä

olen kirjoittanut ylös joitakin asioita, joista haluan kirjoittaa, kun en viimeksi muistanut mitään aikomaani. Eräs lehtijuttu kirvoitti kyyneleet silmiini. Äitinsä kuolemaa sureva nainen oli työssä hotellinjohtajana. Pihalla pieni tyttö tuli valkeassa mekossa ja ojensi kukkasia, hänen äitinsä seisoi kauempana. -Me äitin kanssa otamme osaa, tyttö sanoi. Siinäpä oivallisesti opetettu lapselle käytöstapa! Lapsi ei opi, jos ei jo pienenä opeteta toistuvasti sanomaan kiitos, anteeksi ja vaikkapa otan osaa. Viimeisin on todella tärkeä sekin, sillä elämän myötä jokaisella tulee tilanteita, joissa tulisi osata sanoa nuo sanat jollekin. Muuta ei tarvi osatakaan surevalle sanoa. Tämä puhuu sitten senkin edestä, jos jaksaa ja tahtoo.

Toinen opetettava asia

on oppia niitä asioita, joita jokaisessa kodissa on jonkun tehtävä eivätkä ne suinkaan ole äidin tai isän töitä pelkästään. On vietävä roskat, siivottava, kerättävä tavaroita, laitettava ruokaa, pestävä pyykkiä ja niin edelleen. On hyvä oppia lapsena jo pikku puuhiin niin isompana ne eivät ole vaikeita. Tiskirätin vääntäminen, pöydän pyyhkiminen, vaatteiden paikoilleen laittaminen. Niin jokapäiväisiä asioita, mutta moni lapsi ei osaa näitä vielä murrosiässäkään. Miten vaikeaa on aloittaa oma aikuinen elämä, jos kodin askareet ovat vieraita.

Itselleni tärkeimpiä

asioita, mitä olen oppinut, olen oppinut lapsena kotoa. Äidiltä minä niitä opin samalla kun yhdessä teimme kotitöitä, kävimme navetalla, hoidimme kasvimaata, huhkimme heinäpellolla ja hikoilimme kiviä pellolta keräten keväisin, syksyllä marjametsässä. Eiväthän ne lapsesta mitään hauskaa olleet aina, mukavampi olisi ollut vain leikkiä kavereiden kanssa. Monen asian käsittää vasta myöhemmin. Lapsen elämäntaitojen opettaminen on vanhempien asia, vaikka nykyisin se on paljon siirtynyt varhaiskasvatukseen, mikä on taas ihan eri asia. Kotia ei korvaa mikään, paitsi silloin, jos koti ei ole lapselle se paras paikka maailmassa.

Joskus lapsuudenystävä

pisti välit poikki, vaikka tosin ilmestyi taas seuraavana aamuna, sillä häntä harmitti, kun minun piti lullata pikkuveljiä tai muuten vahtia heitä. Nimipäivänäni olin perunamaata ruohomassa, kun ystävä toi kukkia ja deodoranttia, joka tuoksui kukkaiselta. Ehkä se ei olisi edes jäänyt mieleeni, ellen olisi ollut kyykkimässä pellolla. Ja ellen olisi joutunut jo pienenä hakemaan lehmiä nevalta aamutuimaan saappaat jalassa, risu kourassa, tuskin muistaisin ihania kesäaamuja, jolloin aina paistoi aurinko ja leivonen luritti taivaankannella. On minulla hämärä aavistus, että joskus saattoi sataakin ja olla kurja sää...

Kuuntelin viikolla

opetussarjaa Mooseksen kirjasta. Vanhoina aikoina ihmisille oli hyvin tärkeää, mistä suvusta on lähtöisin. Ihmiset kertoivat tavatessaan, kuka on heidän isänsä, isoisänsä ja tämän isä. Sitä kautta etsittiin mahdollista yhteistä sukulaisuutta. Se myös asetti kunkin omalle paikalleen, omaan sukuun. Nykyään sen sijaan kysymme toisiltamme, mitä teet työksesi. Se kai osoittaa arvomme ja paikkamme yhteiskunnassa. Tosin kotipuolessa vielä etenkin nuorempana ollessani kysyttiin aina, kenen tyttö olet ja itsekin osasin esitellä itseni. Olen Silvastin tyttöjä, Oivan ja Fannin tyttö. Vieläkin sukusiteet ovat aika syvät tai ainakin laajat kotikylälläni, kun suku on suuri.

Olin töissä

alkuviikolla, olimme uimahallissa. Möhläsin pahasti eräässä asiassa ja ymmärsin vasta muutaman päivän päästä miksi. Uimahallissa on erillinen pukeutumistila liikuntarajoitteisille ja niille, jotka ovat hajusteille allergisia. Olimme pukeutumassa siellä avustettavani kanssa ja minä vetelin ihovoidetta kuivaan ihooni. Tilaan tuli nainen, ja arvelin, että onkohan hänellä vaikkapa jokin proteesi tai ehkä tehty rinnanpoisto, kun hän tuli tuohon tilaan, liikuntavammaa kun en huomannut. Yhtäkkiä nainen kysyi, onko täällä käytetty hajusteita. Tajusin, että minä pölvästi olen käyttänyt! Pyytelin kovasti anteeksi tyhmyyttäni, mutta en ole varma, sainko anteeksi. Nainen lähtikin jo pesutiloihin.

Harmitti tosissaan,

mutta minkäs teet. Jos minulla ei olisi sitä taustaa, mikä on, olisin ehkä käsittänyt, että tila on myös hajusteallergisille. Hiusainetta en ottanut mukaan, kotona jo ajattelin, että se tuoksuu liikaa, kun sitä suihkutetaan kosteisiin hiuksiin. Mutta koska olen ollut tekemisissä liikuntarajoitteisen mieheni Arin kanssa vuosikymmeniä, en osannut yhdistää "hajuhaittaa" riittävästi. Vaikka se lukee huonetilan seinällä ja ovessa! Ja vaikka itsekään en siedä voimakkaita tuoksuja! Jatkossa kyllä muistan karvaasti, vaikka nahkaa kiristäisi kuinka kovaa.

Miten vaikeaa, suorastaan mahdotonta

meidän itsekunkin on nähdä toisen tekemisten taakse. Luultavasti ensi viikolla risuja-palstalla on postia sille tyhmälle naiselle, joka menee haisemaan allergisten tilaan. Mutta nainen ei tiedä tuota, mistä kirjoitin ja mistä se johtui.

Jotain samaa oli edellisessä kirjoituksessani kertomassani kirjassa, joka kertoi kahden leskeytyneen ihmisen keskinäisestä suhteesta. Molemmat olivat tulleet törkeästi petetyksi: heidän uskolliset puolisonsa olivat pettäneet heitä toistensa kanssa eikä näillä ollut aavistustakaan. Kun he sitten takertuivat toisiinsa, rikostutkijat epäilivät, että heidän suhteensa on kestänyt jo kauan, eivät he voi viikossa, parissa olla noin yhtä pataa. Valtava järkytys kuitenkin yhdisti heidät, sillä heidän koko maailmansa on romahtunut. Tuo toinen petetty kuitenkin ymmärsi, miltä se tuntui, sillä hän oli kokenut ihan saman.

Areenalla näkyy

jälleen lempisarjamme McDonalds & Dodds, joka kertoo rikosetsivistä, jotka ovat kuin minä ja Seppo. Katsoimme peräkkäisinä päivinä kaikki kuusi osaa. Päähenkilöt ovat kovin tutun oloisia käytökseltään. Moni sukulainenkin katsoo siitä syystä, että siellä me kaksi olemme...

Myös sarjan Dodds, miesetsivä,

hairahtui yhdessä osassa sen takia, mitä hän oli elämässään kokenut. Hän oli hakenut avioeroa jo 30 vuotta katolisesta kirkosta, ja yhtäkkiä joku katolinen isä tuli kertomaan, että hänellä on asiaa siihen liittyen. Dodds oli innoissaan, kun viimein hänestä tulee vapaa mies. Hän ei osannut kyseenalaistaa pyhän isän toimia, saati kysellä tämän henkilötietoja, kun tämä tuli myöhemmin tuomaan jotain tietoa, joka liittyi meneillään olevaan rikokseen. Niinpä pyhä isä sai jymäytettyä Doddsia hyvin pitkälle, vaikka tämä onkin terävä tyyppi. Näin meidän mennyt elämämme vaikuttaa tähän päivään ja välillä hämärtää tai suorastaan pimentää käsityskykyämme ja havaintojamme.

Flunssa vaikuttaa

vähitellen menevän ohi, tosin yskin yhä yön aikana ja Seppo vielä enemmän. Eilen olin tutustumassa uuteen sairaalakombinaatioon vai miksi sanoisi koko kaupunkia käsittävää terveyskeskusta. Kävin näyttämässä oirehtiaa silmääni. Ilmeisesti silmien kutina johtui alunperin silmien kuivuudesta ja sen jälkeen silmän alus tulehtui. Siihen sain nyt voidetta, joka on heti auttanut. Sain myös silmiä kostuttavia tippoja, jotka ovat tehokkaampia kuin apteekista ostamani Bebanthen-tipat. Sairaalassa oli eläkeläinen vapaaehtoinen kuljettamassa minua oikeaan paikkaan, ja se esti eksymiseni. He tekevät kuulemma parin tunnin hukeja ja palvelevat näin uusissa tilossa harhailuun taipuvaisia heti ovelta lähtien.

Nyt voin hyvin,

mutta en nuku riittävästi. Se syö muistia, ja esim. tuona uimahallipäivää edeltävänä yönäkin olin nukkunut jotain 3 h. Jonotan lääkärille kysyäkseni, miten on estrogeenin laita, voisiko sitä mitata. Sen puute voi aiheuttaa aamuyöheräilyä. Tänään heräsin 4.50, ja yllätyin, että kello oli jo niin paljon. 5h 30 min nukuin. Joulukuulla minun tarvitsi ottaa vain kolme kertaa Panadolia vahvempaa lääkettä migreeniin, siis Pronaxenia, mutta silloinkaan siitä ei ollut juuri apua, sillä se auttaa vain, jos sen ottaa heti migreenin alkaessa.

Mutta mistä voisin tietää, miten pahaksi migreeni kehittyy? Verenkiertohäiriöriskini takia en saisi syödä kipulääkkeitä liikaa, Panadol on kuitenkin turvallinen. Jos osaan ottaa Panadolin oikealla hetkellä, migreeni menee yleensä pois hyvin helposti. En tiedä, johtuuko oikeasta Panadol-aikataulusta vai marraskuun kahdesta akupunktiosta, mutta tilanne on nyt paremmin hallinnassa. Tietysti flunssan ollessa päällä migreeniä oli melkein joka päivä. Kierre tuli yskimisestä ja valvomisesta ja tämä epäsäännöllisyys johti päänsärkyyn.

Edessä on loppiainen,

se tietää juhlia. Huomenna menemme 8-vuotiaan neiti Amandan syntymäpäiville, jonne koko suku kokoontuu. Se on myös tyttären kastepäivä. Lauantaina vietämme pikkuisen pojanpojan ristiäisiä eräässä seurakuntatalossa, sillä emme mahdu kovin hyvin kotiin ison suvun kanssa. Iloinen asia on, että tällä kertaa myös espoolaiset päässevät osallistumaan näihin juhliin. Yleensä vain vaasalaiset pääsevät paikalle.

Minä olen lupautunut

tekemään jotain suolaista, aion tehdä makoisia voileipiä sekä hankin kastepöytään kukat. Tänään valmistelemme vauvalle postilaatikkoa, kuten olen tehnyt muillekin lapsenlapsille. Kortin osoitan vauvalle ja kerron, mitä kaikkea Jumala lahjoittaa hänelle kasteen kautta tulevan elämän suojaksi ja avuksi. Ja että kasteen kautta hän saa omistaa kaikki Raamatun lupaukset.

Pakkasaamu, -11, oli aamuvarhain,

päiväksi pakkanen laskee. Eilen tein tunnin lenkin. Mitäs sanot, hyvä lukijani, jos sinulle vuoden lopulla lahjoitettaisiin 95£ bonusta vuoden lenkkeilystä? Eikö se olisi mukava taskuraha? Minä sain sellaisen, tosin sain sen vähitellen pitkin vuotta. Tölkit ja pullot, jotka olemme löytäneet tai dyykkailleet lähiroskiksista, tekivät minusta rikkaan taskurahanaisen. Kun löydöt kirjoittaa ylös, ne ovat paljon suurempi erä kuin luulisi. Sanotaan, että seurakuntaankin rahat kertyvät pienistä puroista. Niistä saattaa syntyä jopa virta. - Keräilyn ohessa itse saa hyvää mieltä ja liikuntaa.

On aamun Raamattuhetki

mieheni kanssa. Hän herää yleensä monta tuntia myöhemmin kuin minä. Olen kirjoittanut kauan, hän on ehtinyt herätä.

Muistolauseeksi itselleni ja sinulle, arvoisa lukijani, jätän tälle vuodelle pari tuttua jaetta. Voi hyvin ja olkoon vuotesi siunattu!

Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.

Ilo Herrassa on meidän väkevyytemme.