17.09.2022 - Villi viikko

Yksi viikon juttuja on käydä yhdessä kirjastossa. Luemme lehtiä ja minä lainaan lisää kirjoja. Taisimme käydä tiistaina siellä viimeksi. Luen Utrion ja Hietamiehen/Hirvisaaren kirjoja tällä haavaa.

Iltaisin ja aamupäivisin

luemme yhdessä Raamatusta pari lukua - Uusi Testamentti saadaan loppuun tänään ja aloitamme taas Vanhasta Testamentista. Edelleen tulee kohtia, joita en muista Raamatusta nähneeni. Ja edelleen en ymmärrä kovinkaan paljon. Turha kenenkään väittää, että tietää jo, mitä siellä lukee. Olen oppipojan paikalla, sanoi Luther, teologian tohtori, itsestään. Tietysti päivinä, jolloin on menoja, ehdimme lukea vain kerran yhdessä. Tunnustuskirjoissa on 600 sivua, mielenkiintoista luettavaa; sitä on luettu yli puolen välin.

Olimme yhteisöpäivässä

Hirvijärvellä viime lauantaina. Opettamassa oli Seinäjoen pastori Ville Typpö sekä vapaitten luterilaisten seurakuntien nuori pastori Esa, jonka sukunimeä en muista. Oli rohkaisevaa kuulla juuri sitä samaa opetusta, mitä olemme lukeneet Tunnustuskirjoista viime aikoina sekä myös Raamatusta. Oli Raamattu- ja virsivisa, jossa osa ryhmistä kunnostautui hyvin, osa ei niin hyvin. Markus Pöyry piti edellisen, ja halusikin kuulemma juuri masentaa meitä osaamattomuudella, jotta innostuisimme lukemaan Raamattua. Piti tietää, mihin kohtaan Raamatussa sijoittui hänen lukemansa jae.

Oli hyvä päivä tuttujen tapaamisen merkeissä. Menomatkalla poikkesimme parilla kirpparilla Sepon kanssa.

Tälle viikolle

osui monta menoa, jotka ovat olleet mukavia kaikki. Maanantaina oli jännittävä tapaaminen, mutta kerron siitä myöhemmin jotain. Parina päivänä pikku-Pedro oli meillä opettelemassa sisällä nukkumista rattaissa nukkumisen sijaan. Hyvin se sujui, Pedro on kiltti ja ihana. Ei puhu vielä, mutta saa muutamalla tavulla itsensä täysin ymmärretyksi. Kieli, eleet ja ilmeet ovat kyllä ihmeellinen lahja ihmiselle. Ja ymmärrys. Ensin opitaan ymmärtämään, kieli tulee myöhemmin. Näin on lapsen laita, me aikuiset saatamme puhua sanoja, joilla emme tarkoita mitään.

Tiistaiaamuna

mies oli sängyn petattuaan jättänyt suklaalevyn minulle, kun lähti itse töihin. Ihana, suloinen ajatus. Varsinkin ottaen huomioon, että hän on meillä suklaansyöjä, en minä niinkään. Ja teon jalomielisyys paljastui myöhemmin. Hän oli ostanut suklaan itselleen, mutta päättikin jättää sen minulle, mikä oli tietenkin paljon tehty. Minultakin vaatisi paljon antaa itselleni varaama kanankoipi, joten ymmärrän lahjoituksen suuruuden.

Miestäni tuntien piilotin suklaalevyn syötyäni siitä pari palaa. Myöhemmin olen tehnyt lahjoituksia kyseisestä levystä, mutta en paljasta kätköä. Joskus on viisasta, ettei luota toiseen täysin... Joka tapauksessa miehelläni on hieno luonne, ja siitä tuleekin mieleeni nämä luonteiden eroavaisuudet.

Olin luullut

olevani edes jonkin verran kiltti, mutta jokaiseen meistä on kätkettynä syntiinlankeemuksen myötä mahdollisuudet kaikkiin pahoihin tekoihin, saati ajatuksiin, vaikka joskus luulisimmekin muuta. Tulee mieleeni tarina, jossa mies rukoili ja luotti Jumalaan, vaikka - tai sen takia, että hänellä oli ilkeä ja alistava vaimo. Myöhemmin tarinan pastori tapasi miehen, ja tämä oli juovuksissa ja huonossa jamassa. Kävi ilmi, että vaimo oli kuollut joitakin aikoja aikaisemmin.

Koska mieheni

on kiltti, huomaavainen ja ihana, mutta ei niin nopea ja tehokas kuin minä, puhun toisinaan ilkeästi, sillä sehän on helppoa, kun toinen ei anna samalla mitalla takaisin. Senpä takia minulla on jatkuva itsekurin paikka. Toiselle ei saa olla ilkeä, missään tilanteessa, vaikka hän ei siitä suuttuisikaan. On hyvä, että joudumme kohtaamaan erilaisia ihmisiä, sillä suhteessa toisiin ihmisiin meillä on mahdollisuus kasvaa ja huomata, että kasvuun on aihetta ja tarvetta.

Sitä paitsi,

me naiset puhumme usein liikaa. Naisen ajatukset, kai keskimäärin, juoksevat paljon nopeammin kuin miehen, asiasta toiseen. Ja etenkin, jos lähtökohdat ovat erilaiset, miehen on vaikea edes ymmärtää, mistä nainen puhuu, eikä hän ehdi sisäistää kaikkea, mitä nainen vuodattaa suustaan, sillä naisen asiat saattavat olla hyvin erilaisia kuin mitä mies miettii - ainakin meillä.

Itse olen sosiaalinen, vaikkakin olen nykyisin paljon mieluummin hiljaisuudessa kuin menossa mukana. Mieheni puolestaan mietiskelee pääsääntöisesti kaikkea sellaista, mikä ei liity mitenkään ihmisiin. Sanoisin esimerkin, mutta en muista, sillä hänen ajatuksensa koskevat aiheita, jotka ovat minulle täyttä utopiaa. Jotain sähköalan ongelmaa hän esimerkiksi illalla mietti. Kysyn häneltä: hän mietti ferroresonanssimuuntajaa ja sen toimintaa...

Mutta erilaisuus on rikkautta

ja meillä on aina paljon oppimista toisilta ihmisiltä. Eikä puolisoaankaan voine koskaan tuntea riittävän hyvin. Saati me, kun olemme tunteneet toisemme vasta vajaa neljä vuotta. Nopeasti on aika kulunut. Ja olen todennut, että Jumala ei tee tee virheitä. Hän antoi minulle juuri sellaisen miehen, joka on minulle sopiva kaikin tavoin. Ja minä haluan olla hyvä vaimo, opettelen sitä uutterasti. Eikä miehenikään ole valittanut, hän on pitkämielinen.

Torstaina meidät oli

kutsuttu kylään ja vierailimme ystävien kauniissa, uudessa kodissa. Kutsumme vastavierailulle, kunhan sopiva aika löytyy. Vierailun jälkeen lähdin ystävärouvan kanssa katsomaan harrastajateatterin esitystä

                                                                         Lumikit,

emmekä menneet turhaan. Näytelmää esitetään Ylistarossa, 60 km Vaasasta. Se kertoo kuuden naisen elämästä. Nämä ovat samassa huoneessa naistentautien osastolla, 1980-luvulla. Kohtalot ovat koskettavia, saa nauraa, mutta itkultakaan en voinut välttyä, sillä niin helposti me tuomitsemme toisemme, vaikka emme tiedä ollenkaan, mitä surua ja tuskaa toinen voi kantaa sisällään. Suru voi sitten purkautua kovana ryöppynä, mutta ulos sen on tultava.

Näytelmän ohjaa Jaana Jokinen, ja hyvin hän sen on tehnyt ja tekee. Jatkossakin on luvassa mielenkiintoisia näytelmiä. Uskon, että menemme myöhemminkin niitä seuraamaan.

Olisi luullut,

että nyt olisi viikon kiintiö menoja täynnä, mutta ei. Heti seuraavana aamuna, eli eilen perjantaina, heräsimme Sepon kanssa kuudelta ja hurautimme satamaan. Teimme päiväristeilyn Uumajan rantaan. Matka meni hyvin. Matkustajia oli vähän, Aurora Botnia oli valtava laiva. Ikkunapaikkoja löytyi etsimättä. Jopa makuupaikka sohvalta paluumatkalla, kun olimme syöneet raskaasti lounasta ja Seppo kaipasi päiväunia. Hän nukkui autuaan unta sohvan toisessa päässä ja minä pötkötin ja luin toisessa päässä. Se oli levoksi minullekin ja pirteänä palasimme kotiin.

Matkalle kannattaa aina lähteä, edes muutaman tunnin ajaksi, sillä sen jälkeen koti tuntuu entistä ihanammalta!

Kävinhän minä

viikolla eräänä aamuna pikaisesti päiväkodilla, jossa olin töissä kevääseen asti. Ihmisiä oli mukava nähdä, työkavereita ja lapsia. Yksi pikkupoika kyseli, muistanko, kun annoin hänelle keinussa vauhtia, ja että jos taas antaisin. Joku ihmetteli, mihin olen häipynyt ja odotti, että tulisin heidän kanssaan pihalle. - Oli todella aika jäädä sieltä eläkkeelle, sillä minulta oli jäänyt sinne pari takkia, parhaimmat tuulihousuni ja ties mitä muuta, enkä edes ollut osannut kaivata omaisuuttani. Luulin tuoneeni sieltä kaiken pois. Aika aikansa kutakin. Sain tehdä rakastamaani päiväkotityötä nämä yli 3 vuotta kunnes selvästi koin, että fyysiset voimani eivät enää riitä - eikä terveys, vaikka mieli palaisi opettaa ja ohjata.

Tänään käymme hoitamassa erään seurakuntaan kuuluvan tehtävän, huomenna olen kahvitusvuorossa kirkolla. Seppo on tinannut ehtoollismaljan ristiä, joka ei tahdo pysyä paikallaan.

Marjametsään tekisi mieleni,

mutta tänään on levättävä. Migreeni oli viimeksi maanantaina, kuten osasin odottaa, sillä olin nukkunut kahtena yönä liian vähän. Se alkoi päivällä ja jatkui iltaan asti. Ilokseni migreeniä ei ole tullut näinä päivinä, mutta se johtuu siitä, että olen saanut nukutuksi vähintään 6 tuntia. Riittävä uni, ja lepo muutenkin, on välttämätöntä.

Sain tarkistettua mieheltä hänen herättyään tuon ferroresonanssin, ja on aika ryhtyä päivän toimiin. Vaikka toki ryhdyinkin kohta herättyäni kirjoittamaan. Voi hyvin, arvoisa lukijani!

Ps 84:8 Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa, ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen.