20.05.2022 - Elämä on!

Pari viikkoa on hurahtanut niin etten ole ehtinyt kuin silmää räpäyttää ja taas on ollut uusi päivä. Ja väsymystä on ollut riittämiin, mutta jopa tuli sentään hetki, jolloin makoilen peitto jaloillani sängyllä, ovi parvekkeelle on auki. Ihastelen parvekkeen kukkasia ja hiirenkorvaista koivua, jonka oksia tuuli hilpeästi heiluttelee.

Hilpeät heilutukset

ovat kyllä olleet raikkaita viime aikoina, vaikka tuulettomassa paikassa kesän lämmön jo voi aistia. Tänään istuimme Mansikkasaaressa ja aioin uida siellä, mutta tuuli oli kolkko, en viitsinyt. Sen sijaan kävelimme tuttuun Vikingan rantaan, jossa on suojaista ja siellä sitten kävin uimassa. Mittaria en ole muistanut ottaa mukaan, mutta arvelisin veden olevan 10 asteen luokkaa. Aloitin uimisen 12.5 ja olen käynyt melkein joka päivä uimassa Isä meidän -rukouksen tai lähes sen verran.

Eräänä

päivänä uin kahdesti ja siitä oli seuraamuksia. Kipitin vessassa seuraavana yönä puolen tunnin välein, kunnes puin villahousut ja -takin ylleni ja tilanne viimein rauhoittui. Vesi on vielä kylmää, ei auta ruveta vetkuttelemaan märässä uikkarissa eikä liioin olla liian kauan vedessä.

Luimme Galatalaiskirjeen

selityksen loppuun, 703 sivua Sepon kanssa kolmessa kuukaudessa. Seuraavaksi pääsemme jatkamaan 1. Mooseksen kirjan selityksiä. Kuolon kamppailu-ilmaisu jäi mieleeni ja sitä ajatusta olen miettinyt. Itse asiassa jopa nukkumaan meno on niin sanottu pieni kuolema. Päivä jää taakse, sitä emme enää tavoita. Uutta päivää meillä ei vielä ole. Samoin jokainen uusi elämänvaihe on vähintään pienen kriisin paikka. Minä elän nyt sellaista vaihetta.

Tulin siihen tulokseen,

etten kerrassaan jaksa enää tehdä työtä päiväkodissa. Työtoverit olivat mitä ihanimpia, mutta minun voimani ja terveyteni ei riitä työn haasteisiin. Minulta ei liioin löydy nimettävää sairautta, jonka perusteella pääsisin sairauseläkkeelle. Vaatimukset ovat kovat, mitä tulee eläkkeelle pääsemiseen näinä aikoina. Sairauslomallakaan en halua roikkua määrättömästi, jonkin aikaa kylläkin. Sen sijaan sanouduin irti työstä niin että tilalleni voidaan palkata joku nuori ja vetreä, joka jaksaa ja on innostunut haasteista. Tämä tuntuu oikealta vaihtoehdolta.

Eilen poikkesin

työpaikalla, ja työtoverit ja lapset yllättivät minut laululla, jota itse olen lapsille opettanut:

Jeesus mua rakastaa, Raamattu sen ilmoittaa. Vaikka olen pienikin, hän mua hoitaa hellimmin...

Kahvia

tarjottiin ja lapsetkin saivat kääretorttua juhlan kunniaksi. Sain myös lahjoja. Koin että tällainen loppupiste on tärkeä olemassa. OIkeasti alkaa käsittää, että edessä on muutos. Kiitos päiväkoti Lyhty, kiitos Vaasan Kristillinen päiväkoti, sen työntekijät, lasten perheet ja johtokunta!

Nytpä toivoisinkin,

että te, jotka jo olette eläkkeellä, kertoisitte, miten se teille onnistui! Kyseessä on kuitenkin jonkinlainen iso rajapyykki, luopuminen jostain vaiheesta, että uusi voi alkaa. Eräs ystäväni kertoi, että hän koki syyllisyyttä ja tuntui kuin olisi tehnyt jotain aivan hullua, kun jäi pois työstä hiukan ennen eläkeikää. -Itse muistan erään kollegan, joka jäi pois vähän ennen kuin täytti 60 vuotta, ja sitä ihmeteltiin silloin kovasti. Se oli kuitenkin viisas teko, sillä hän sai viettää vielä pari vuotta puolisonsa kanssa yhteistä aikaa ennen tämän kuolemaa.

Minun on opeteltava

hidastamaan. Entinen tempo ei kerrassaan käy. Jos en palaudu, joudun valvomaan ja saan migreenin. Ja minä en palaudu, jos ihmisiä on koko ajan ympärillä tai on useampi meno päivän mittaan.

Kävimme Sepon kanssa hänen vanhempiaan tapaamassa Ikaalisissa. Yövyimme täysin hiljaisessa pienessä hotellissa, meillä oli paljon rauhoittumisaikaa. Kuitenkin reissusta palautuminen otti pari päivää ja migreeni seurasi. Tänäänkään en ole vielä terässä, mutta teimme pitkähkön kävelylenkin ja kävin uimassa, mikä oli tosi ihanaa. 

Ja tänä aamupäivänä

kävin keräämässä lammen rannasta nokkosia sekä horsman varsia. Seppo keräsi roskia sen ajan keruukepin avulla. Nokkoset ryöppäsin ja ne ovat kuivumassa uunissa. Laitan nokkosjauhetta leipään sekä ruokiin. Horsmasta tein sangen eksoottista ruokaa. Lisäsin paistokseen raparperia, pekonia, homejuustoa, valkosipulia ja juustoraastetta. Kaiken paistoin tietysti Happy olive -öljyssä, mikä on mitä parasta. Olen toki paljon surkeampaakin ruokaa syönyt, mutta ehkä seuraavalla kerralla harkitsen raparperin käyttöä tai laitan sitä vähemmän. Tiraus Koskenlaskijaa olisi voinut olla maukas lisä.

Kyllästyimme hiukan

perjantaimakkaraamme, joka on ollut jatkuvasti Homejuusto-valkosipulimakkaraa, sitä parasta. Nyt sen sijaan ostimme kanapihvejä (-30%) ja ne odottavat syöjäänsä, joten lopettelen. Toivotan siunattua viikonloppua - itse harjoittelen virsiä sunnuntain messuun, mutta muutoin aion lötkistellä, lueskella ja ehkä vähän ommella jotain, jos huvittaa.

Niin kuin päiväsi, niin olkoon voimasikin oleva, arvoisa lukijani

jk. En saanut sivustoon yhteyttä eilen, nyt lauantaiaamuna se onnistuu - ensi kertaa saatoimme juoda parvekekahvit aamulla, kun lämpöä on +20 astetta. Päivä päivältä luonto vihertyy!

jk2. Tänään yritämme saada olohuoneen ikkunan pestyksi. Se on päivän työosuus...