18.04.2022 - Kristus on totisesti ylösnoussut!

Aurinkoisista päivistä on saatu nauttia koko pääsiäisen ajan. Jopa pitkäperjantaina aurinko loi valoaan, vaikka mieli olikin alakuloinen kuten yleensä ennen pääsiäistä.

Ilonamme

vieraili virpojia, pohjalaiseen tapaan vasta lankalauantaina eikä palmusunnuntaina. Kaikki olivat tuttuja, omia lapsenlapsia ja yksi heidän serkkunsa. Eipä kerrostaloihin ole asiaa, kun ulko-ovi on säpissä. Mutta sitäkin hauskempaa oli nähdä iloisia pupun naamoja ja kuulla virpomisloruja ja antaa palkka lapsukaisille. Yksi perheistä jäi syömään, sillä sattui olemaan lounasaika ja meillä keitto juuri valmiina. Nuorimmalle laitoimme suolatonta ruokaa, joten Sepon pikkulevy kattiloineen pääsi jälleen töihin!

Parin vuoden

tauon jälkeen meillä piti olla seurakunnassa sekä kiirastorstain että pitkäperjantain tilaisuudet, mutta pastorin sairastuminen vesitti nuo tilaisuudet. Sen sijaan pääsiäisaamuna pääsimme runsain joukoin juhlimaan ylösnoussutta Vapahtajaa. Minulla oli pitkästä aikaa kanttorivuoro. Unohdin liturgiavihon kotiin - olen laittanut soinnut säkeisiin - joten jouduin säveltelemään eikä se aina mennyt nappiin. Seppo oli suntiona, hänestä on kehittynyt pätevä mies siihen toimeen. Onneksi sekä suntioita että kanttoreina toimivia on riittävästi. Keittiöpuolelle ei ole liikaa tunkua, mutta tähän asti on kahvi valmistunut kirkkokansalle. Kahvipöytäkeskustelu on tärkeä osa seurakuntaelämää.

Messuun

osallistuu koko ajan enemmän väkeä, mikä on siunattu ja hyvä asia. Ihmiset kaipaavat Jumalan sanan selitystä ja kuulemista. Sitä vähempi ei riitä ahdistuneelle ja väsyneelle ihmiselle. Rippi, synnintunnustus, synninpäästö ja ehtoollinen ovat tärkeä osa messua. Ja se, että joka kerta me syntiset saamme kuulla, mitä tekoa me olemme. Että meidän omat tekomme eivät riitä Jumalan edessä, ne ovat kuin saastainen vaate. Vain Kristuksen työ riittää ja kun me sen uskossa omistamme ilman, että yritämme siihen mitään omia suorituksiamme lisätä. Meidät on jo kasteessa puettu Kristukseen, ja siinä varmuudessa ja uskossa me voimme lähestyä Jumalaa.

Joskus voimme ihmetellä,

miksi sitä samaa pitää jatkuvasti julistaa. Syy on meidän syntisyytemme. Me olemme kuin rikkakasvimaa, joka pursuaa uutta roskaa jatkuvasti. Alati sitä pitää kitkeä ja puhdistaa, että siinä voisi näkyä vain Kristuksen työ eivätkä meidän rikkaruohomme, joita me saatamme pitää hyvinkin kelvollisina Jumalalle tuotavaksi. Oma kasvustomme ei kelpaa eikä riitä, vain Kristuksen työ riittää.

Ilman minua te ette voi mitään tehdä.

Lankalauantain

kävelylenkki vasta oli piristävä! Lähdimme vain tavalliselle lenkille, mutta sain miehen houkutelluksi tölkinkeruureissulle lähitien varrelle, jossa olemme nähneet menneinä viikkoina runsaasti tölkkejä. Se oli tosiaan mukavaa, mutta mitä pitemmälle lenkki jatkui, sitä paksumpi kerros rapaa kertyi kenkiimme. Lopulta olin yltäpäältä pölyssä ja ravassa.

Jossain vaiheessa tulimme suljetulle portille, josta ei kaikesta päätellen ollut tarkoitus päästä yli. Ihmettelin suuresti lainkuuliaista miestäni, joka keksi tehdä rautatangoista apukeinot päästä portin yli. Sitä en ihmetellyt, että hän sen keksi, vaan sitä, että hän päätti mennä siitä yli! Ja minä perässä, tietysti! No, olisikin ollut kurjaa palata pitkä matka takaisin kuratietä, kun edessä oli oikea katu kulkea.

Saalis

oli aika surkea. Joku toinen oli ehtinyt meidän vitkutellessamme kerätä tölkit plakkariin ja viedä kauppaan ennen meitä. Tietysti me jotain löysimme. Myös yhden hienon harjan, jonka mies otti mukaan ja jätti sitten kaupan roksiksen pieleen jonkun löydettäväksi. Kotona kaikki vaatteeni menivät suoraan pesukoneeseen ja kengät puhdistukseen ja rasvaukseen. Minulla oli paljasjalkakengät, jotka ovat tosiaan mukavat jalkaan, mutta eiliselle lenkille Onkilahden ympäri pistin kiltisti saappaat jalkaani, kun mies kehotti. Viisasta se olikin, sillä paikoin vettä oli nilkkaan asti siellä, missä me kuljimme. Meillä oli keräyskepit jälleen mukanamme - se on kätevä kapine.

Parvekkeella on 14 astetta,

vielä liian kylmä kahvitella. Ja se pitää ensin siivota kesää varten ennen kuin viemme sinne kesätavarat. Toisin sanoen minun loikoilupunkkani sekä kukat, jotka voinee viedä vasta kuukauden päästä, riippuen säistä.

Pääsiäisen ajan menumme

on ollut hyvin tavallinen. En ole jaksanut enkä viitsinyt nähdä ylimääräistä vaivaa. Tosin jonain päivänä jo ennen pääsiäistä tein rahkapiirakan, mies auttoi siivuttamalla persikat. Pitsat tein molemmille, ja ne söimme samana päivänä. Lauantaina meillä oli herkullista sosekeiton tapaista, eilen kaalijauhelihapataa. Kohta alan paistaa silakoita lounaaksi - ei siis varsinaisia pääsiäisruokia, mutta haitanneeko tuo.

Virpojien jäljiltä jäi suklaapyörylöitä. Pistelin ne poskeeni eilen, kun katsoimme Viktoriaa Areenasta. Mies ihmetteli syömisvauhtiani. No, minähän en yleensä ahmi makeita kovin usein, mutta kun sen teen, niin kaikki menee ja nopeasti.

Miehen kuuloaisti

on aika pitkälle vaihtunut luuloaistiin. Sanoin lauantai-iltana, että voisimme laittaa tiistaiaamuna lakanat pyykkiin, kun homma jäi hoitamatta ennen pääsiäistä. Mies alkoi saman tien irrottaa pussilakanoita ihmetellen aikataulua. Hmmh. Mutta on siitä hyötyäkin, ettei toisella korvalla kuule ollenkaan. Voi nukkua autuaan unta kuuleva korva tyynyä vasten eivätkä mitkään äänet häiritse. Asioilla on aina puolensa.

Lenkkiemme

aikana takaraivoani alkoi pakottaa kumpanakin päivänä. Eräs hieroja sanoi, että kyse on siitä, että niskarusetti painaa verisuonia, kun ihmettelin hänelle asiaa. Takaraivoon tulee sellainen jäätävä pakotus, joka jatkui kumpanakin päivänä muutamia tunteja lenkin jälkeen siitä huolimatta, että käärin huivin pään ympärille. Ja viime yönä Mr Migren saapui viiden päivän jälkeen. Kumma kyllä sain nukutuksi joten kuten siitä huolimatta ja aamupäivän aikana migreeni meni ohitse. 

Silakat odottavat

paistajaansa. Toivotan siunattua pääsiäisen jälkeistä aikaa, arvoisa lukijani! Iloa jokaiseen päivääsi!