Kategoriat: Ajankohtaista

Tänä aamuna emme lähteneet messuun miehen nuhan takia. Minähän olisin voinut mennä, mutta möhläsin tilanteen sikäli, että aloitin eilen liian hyvän kirjan lukemisen ja luin yöllä loppuun. En mennyt ajoissa nukkumaan enkä sitten saanut unta ennen kukonlaulua. Voi minua! Mutta kirja oli erinomainen, Kapellimestari, joka kertoo ensimmäisestä lahjakkaasta naiskapellimestarista noin sata vuotta sitten, Antonia Bricosta.

Olen loikoillut

olohuoneessa ja kuunnellut Markus Pöyryn opetuksen 2. Mooseksen kirjan alusta ja jaan siitä vielä muistaessani kohtia. Ajatukset eivät ole suoraan päivän opetuksesta, vaan siinä on muutakin, mitä mieleeni tuli ja tulee.

Jos Raamatussa

jokin sana on alkukielellä mainittu vaikkapa vain kaksi kertaa, kohdat on luettava yhtä aikaa, sillä ne selittävät toisiaan. Yksi tällainen sana on arkku, johon Jokebed laski Mooses-vauvan. Samaa sanaa käytetään vain Nooan arkista. Sekin piti sivellä tervalla ulkoa ja sisältä. Sen sisällä pelastuivat vedeltä ja vedessä ne, jotka arkissa olivat. Tämä on kuva myös kasteesta. Kasteen kautta ihminen pelastuu hukkumasta synteihinsä. Myös pieni lapsi.

Kuten ihminen

ei huomaa eikä tiedä, milloin ja miten Jumala antaa hänelle armolahjojaan eikä tiedä välttämättä niitä edes pyytää, näin on myös lapsen laita. Jotkut sanovat, että ihmisen pitää ymmärtää ja haluta kastetta, että siitä on hyötyä. Miten kuollut voi pyytää ja haluta mitään, sillä ihminen on kuollut synteihinsä ilman kastetta ja uskoa! Kasteessa kaikki tämä lahjoitetaan ihmiselle, sekä usko että syntien anteeksiantamus. Niinpä jokainen kastettu saa luottaa siihen, että Jumala on antanut ja tarkoittanut hänelle kaiken sen, mitä Raamattu lupaa omille lapsilleen. Kasteessa jokaisesta tulee Jumalan lapsi, Jeesuksen nimi annetaan jo pienelle lapselle kasteessa. Saat uskossa omistaa Sanan itsellesi.

Älä laita pahaa kiertoon,

sillä sitä Saatana juuri haluaa. Siten se saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Sillä joka kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa Raamatun mukaan. Eli kosto ja pahan toivominen ja tekeminen toiselle koituu lopulta tekijänsä kohtaloksi. Sen sijaan sinulle tehty tai tapahtunut paha voi kääntyä hyväksi kuten erään ihmisen kohdalla oli tapahtunut. Hän tervehti muita aina niin ystävällisesti, että jokainen koki olevansa erityisen tervetullut ja hyväksytty. Tämä ihminen oli saanut koko elämänsä kuulla, ettei ole toivottu eikä haluttu. Tämän katkeruuden hän käänsä voimaksi ja palveli toisia rakkaudella. Tällaisia ihmisiä tosiaan on!

Kun israelin kansaa

raskautettiin orjuudessa, se olikatkera murhe. Myöhemmin pääsiäisen vietossa piti syödä katkeria yrttejä muistuttamaan tuosta orjuudesta. Sitä pahaa ei tarvinnut unohtaa, kuten sitten myöhemmin kävi kuitenkin: israelilaiset alkoivat muistella, miten ihanaa ja helppoa heillä oli Egyptissä ja purnasivat Moosesta vastaan sen sijaan, että olisivat muistaneet, mistä Jumala on heidät pelastanut.

Mooses pantiin kaislikkoon,

ei virran vietäväksi. Isosisko pusikkoon vahtimaan, mitä lapselle tehtäisiin, sanotaan alkukielen mukaan. Äiti oli luultavasti seurannut, missä kohden faaraon tytär käy peseytymässä ja laittoi toivonsa tuohon naiseen. Tämä voisi pelastaa hänen lapsensa varmalta kuolemalta. Saamme ja meidän pitää käyttää järkeämme, mutta samalla jättää kaikki Jumalan johtoon, sillä häneltä meille kaikki tulee. Emme siis luota sokeasti, että kyllä Jumala hoitaa asiat ja varjelee aina, vaan meidän on oltava viisaita ja ymmärtäväisiä ja toimia parhaamme mukaan. -Äiti ei olisi laittanut tytärtään vahtimaan kaisla-arkkua, jos hän olisi luullut, että krokotiilit syövät lapsen tai tämä hukkuu. Hän rukoili ja toivoi, että lapsi pelastuisi vedestä kuten tapahtuikin.

Ensimmäinen vitsaus,

joka kohtasi myöhemmin egyptiläisiä, oli se, kun Niilin vesi muuttui vereksi. Tämä oli muistutus egyptiläisille lastenmurhasta, kun poikalapset tapettiin heittämällä heidät virtaan. Noin 2000v eKr Niilistä on kirjoitettu, että se antoi elämän lapsille ja ruokki nämä ja antoi ravinnon. Vitsaus kertoi kuolemasta, Niili haisi eikä antanut elämää, ihmiset eivät voineet juoda sen vettä.

Kaisla-arkku

antoi elämän Moosekselle ja myöhemmin Kaislameren läpi Mooses johdatti kansansa, mutta Jumala hukutti faaraon joukkoineen samaan mereen.

Mooses-lapsesta

sanotaan, että hän oli vanhempien mielestä ihana. Alkukielen sana ja samaa sanaa tarkoittava kohta viittaa sanaan otollinen. Lapsi oli otollinen Jumalalle, ja myös vanhemmat näkivät hänessä jotain siitä. Uskon kautta he näkivät ja saivat rohkeutta. Myös Joosafatista kerrotaan, VT, että kun hän oppi tuntemaan enemmän Jumalaa, hänen rohkeutensa kasvoi Herran tielläja hän uskalsi hajottaa epäjumalien patsaat jms.

Sain paljon

tästäkin opetuksesta kuten aina kaikista saarnoista ja opetuksista. Niitä voi kuunnella määrättömästi lhpk.fi/saarnatsivustolta. Voi valita pastorin nimellä tai kuunnella järjestyksessä. Jokainen saarna on myös opetus Raamatun tekstistä. On Jumalan suuri siunaus, jos ja kun pastoreille on annettu opettamisen armolahja Raamatun selittämiseen. Monet heistä osaavat lukea alkukieliä ja avata sitä kautta Sanaa, mitä me tavalliset maallikot emme osaa. Sieltä voi kuunnella myös joka päivä Sano vain sana -hartauskirjaa.

Vaikka olen ollut pian 40 vuotta uskossa, lukenut ja kuunnellut paljon Raamattua ja opetuksia, ovat viimeiset 10 vuotta olleet näiden opetusten ansiosta ja seurakunnan yhteydessä erityisen antoisia.

Mutta matka jatkuu, vielä emme ole perillä. Joka päivä uskomme kaipaa vahvistusta ja lain sanaa oikaisemaan vääriä polkujamme sekä evankeliumin sanaa meitä rohkaisemaan, ettemme väsy matkan pituuteen.

Jumalan siunausta sinulle, arvoisa lukija! Annetaan Herran Jeesuksen johdattaa meidät Kotiin!