15.01.2022 - Mikäs on ollessa!

Siirryin vuoteesta olohuoneen sohvalle lampaannahan päälle pötköttelemään. Sytytin takan, napinpainallus, ja tuli alkoi roihuta. Kaksi kynttilää takan päälle palamaan. Kukkavalo ikkunalla saa vielä sekin luoda terveellistä valoaan kukkasille ennen kuin päivä kirkastuu, sammutan lampun ja avaan sälekaihtimet kokonaan.

Olin jo toki

herännyt seitsemän jälkeen, syönyt aamupalaa mieheni kanssa keittiössä, mutta mies kuunteli jotain englanninkielistä ohjelmaa, joka koski jotain koneita - ei junia eikä öljylamppuja tällä kertaa, joten katsoin parhaimmaksi siirtyä eri huoneen hiljaisuuteen. Sitä ennen luimme mieheni kanssa tapamme mukaan yhdessä Isä meidän, mies pyysi rukouksessa Pyhän Hengen johdatusta päivän toimiin ja minä rukoilin, tällä kertaa työtoverieni ja lasten puolesta, varjelusta ja johdatusta nykytilanteen tuomien haasteiden puolesta; että Jumalan tahto tapahtuisi kaikessa. En pyydä, ettei korona tulisi vaan että Jumala johdattaisi tapahtuipa niin tai näin. Jumala on kanssamme, olimmepa terveitä tai sairaita, elimmepä tai kuolimme, kuten Raamattu lupaa niille, jotka uskovat Jeesukseen:

Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. -Room 8.luvun lopusta

Tämän takia meidän ei tarvitse pelätä! Jos olet kastettu, olet Jeesuksen Kristuksen kuolemaan kastettu ja saanut syntisi anteeksi ja saat elää ylösnousemuselämää hänessä. Saat omistaa kaiken, mitä Jumala lupaa Raamatussa omilleen: minä en sinua hylkää enkä sinua jätä, hän vakuuttaa. Ilman mitään omia tekojasi olet pelastettu ja taivaaseen matkalla. Uskotko sen?

Olemme lukeneet

viime viikot 1. Mooseksen kirjan selitystä Sepon kanssa, Lutherin 500 vuotta sitten selittämää. Se on avannut monia asioita ja luettu tekee työtään sisimmässä, sillä luemme kirjaa joka ilta. Välillä nauramme Lutherin räväkälle ilmaisulle asioista. Hän puhuu Aabrahamin uskosta. Sitä olen miettinyt. Aabraham näki hengen silmillä näkymättömän ja sen takia kesti monet koetukset. Hänelle ei omaisuus merkinnyt mitään siinä mielessä, että hän asui teltoissa vuosikymmenet vieraalla maalla. Hän vain odotti, että Jumala täyttää lupauksensa ja antaa hänelle sen maan, minkä on luvannut. Itse hän ei alkanut toteuttaa Jumalan lupauksia kuten me saatamme tehdä. Hän luotti Jumalaan, uskoi Jumalan lupaukset ja näki sen, mikä ei vielä ollut näkyväistä. Näin mekin saamme tehdä ja elää täysin turvassa, sillä meidän Isämme pitää meistä huolen, vaikka ei aina tuntuisi siltä.

Luther selittää

myös sen, minkä itse olen kokenut. Suurten voittojen jälkeen, tarkoitan omalla kohdallani esimerkiksi sitä, että aikoinaan Ari selvisi hengissä jostain kamalasta kuumekohtauksesta, tulee väistämättä monttu. Tulee turhautuminen ja jopa epäusko. Hän selittää sen sitä kautta, että Aabrahamille Jumala sanoi: Älä pelkää, minä olen sinun kilpesi jne. Aabrahamille tuli neljän kuninkaan voittamisen jälkeen jokin masennuskausi tai alakulo, jolloin Jumala rohkaisi häntä sanallaan. Mekin saamme etsiä Jumalan sanasta lohdutusta, sillä sieltä sen vain löydämme silloin, kun on ahdistus.

Muistan kirkkaasti erään tapauksen, jolloin Jumala lohdutti minua voimallisesti sanallaan. Vuosia sitten, kun tulin keskussairaalasta itkien pois Arin luota, kun hän oli kovin sairaana ja kävelin alaovelle niitä aukaisten. Kuulin Raamatun sanat sisimmässäni:

Älä itke, sinun työstäsi on tuleva palkka.

Se oli huikea lohdutus.

Noina vaikeina aikoina Jumala joutui rohkaisemaan minua usein ja paljon ja hän teki sen. En antaisi noita kokemuksia pois mistään hinnasta - tosin en liioin haluaisi niitä takaisin, sillä elämä oli kovaa. Mutta me emme avarru, ellei meissä mene jotain rikki.

Ja totisesti, Jumala ei jää mitään velkaa. Hän on ollut minulle uskollinen ja hyvä. Antanut hyvät lapset ja vielä Sepon, jonka koulutus on vielä pahasti kesken, kuten hän itse ilmaisee monta kertaa. Tosi on, että joudun pyytämään häneltä monesti anteeksi, sillä olen nopea ärähtelemään, kun hän ei ehdi kuulla monia selityksiäni eikä sisäistää niitä, sillä hänen sisäinen maailmansa on ihan erilainen kuin minun. Ei huono eikä vääränlainen, vaan erilainen. Kivi kiveä hioo, ihminen toistansa - niin se on.

Jonain päivänä

totesin miehelleni, että rukoilen, ettei innostukseni koskaan laantuisi niin kauan kuin elän. On innostavaa ommella penaaleja, kissoja, laukkuja. On ihanaa virkata pikkuisen, kutoa vähäsen. Kukkiakin on kiva kasvattaa, kotia hoitaa - tosin siivouspuoli ei jaksa innostaa, varsinkin kun nykyisin ei käy juuri vieraita. -Tosin pari päivää sitten ystäväpariskunta istui meillä iltaa ja se oli todella mukavaa. Seppo jauhoi papukahvia, minä olin leiponut leipää edellisenä päivänä.

Viimeksi kerroin, että leivon

nykyisin lähinnä perusleipää. Sen jälkeen innostuinkin pitkästä aikaa leipomaan foccacciaa - sanahirviö - ja ciabattaa - toinen, jolle en tiedä suomalaista nimeä. Syynä innostukseen oli ja on Happy olive-öljy, jota olen tilannut. Hehkutin siitä jo viimeksi. Nyttemmin olen siirtynyt rasvaamaan sillä myös itseäni ulkoisesti enkä vain sisäisesti. Öljy on vihreää, se näyttää, tuoksuu ja maistuu ihan samalta: vihreältä, ruoholta. Se on siis taatusti tuoretta ja terveellistä. Voit lukea siitä googlettamalla Happy olive. Sitä tuottavat pienviljelijät Kreetalla, maahantuoja lähettää öljyn Tampereelta ja se tulee muutamassa päivässä.

Tein Linströmin pihvejä,

en muista, koska olisin niitä tehnyt, vai olenko tehnyt koskaan. Kaupassa ei ollut jauhelihaa, kertoi mies, mutta hän toi valmiin jauheliharullan, johon lisäsin ison punajuuren raastettuna. Teen toistekin, niistä tuli todella maukkaita. Perunoita ja pihvejä jäi, seuraavana päivänä söimme ne pilkottuna ja paistinpannussa lämmitettynä.

Pari päivää sitten

kävelin kaupungille, mies jäi tekemään lumitöitä pihalle - tai kolaamaan lumisohjoa, niin se taisi olla, sillä mittari on ollut lämpimän puolella pari päivää. Kävin ostamassa kotimaisen kirjolohen marketista, kun sitä näytti olevan tarjouksessa. Aiemmin olin yrittänyt saada silakoita haaviini, mutta niitä ei ollut saatu. Yllättäen niitä oli nyt, joten otin niitäkin. Minulla oli repussa noin 3 kiloa silakoita, joten jouduin paketoimaan lohen ja laittamaan povitaskuun paluumatkalle. Hyvin se pysyi, vaikka pyrstö oli takin ulkopuolella, sillä repun vyöt olivat kiinni, joten kala ei päässyt putoamaan.

Repussa oli myös värikyniä,

joita haalin aina, kun vaan näen yhtään edullisia. Jos olet vakituinen lukijani, tietänet, että ne menevät seuraaviin Joulun lapsi -paketteihin. -Jos joku saa sydämelleen hankkia värikyniä ja lahjoittaa niitä paketteihimme, niin olen kiitollinen: seuraava pakkaaminen meillä on huhtikuussa ensi joulua ajatellen, ja tavoitteena on 100 pakettia. Siis sadat värikynät, tai mahdollisesti 8 värikynää/penaali kynien, terottimen ja pyyhekumin lisäksi. Edullisimmat hyvät pyyhekumit olen löytänyt Nivalasta Savenmaalta...

Suolasin kalan,

karkeaa suolaa sisälle, päälle ja alle - sen omaan muovipussiin ja pussi kääreparin sisässä kylmään yöksi. Eilen pyyhin enimmät suolan rippeet pois, kala pellille ja pilkottuja porkkanoita, punajuuria, lanttuja ja keräkaalta pellille - hölskytin niitä pussissa, jossa oli öljyä. Uuni 200 asteeseen, vajaa tunti paistamista - ja maukasta tuli. Kalan ruodot, pää ja kuoret laitoin yhteen astiaan ja tänään keitän niistä liemen, jonka siivilöin. Kalaa jäi, joten sen lisään lopuksi. Perunalohkot keitän vedessä ilman suolaa, jos liemi vaikuttaa suolaiselta ja siirrän lähes kypsät lohkot liemeen ja lopun kalan sen jälkeen. Arvelen, että hyvää tulee.

Pakko myöntää,

että paistoin iltapäivällä lähes kilon silakoita ja nekin me söimme paria lukuunottamatta. Kuumensin öljyä paistinpannussa ja "keitin" tai mitä friteerausta se lienee, silakat, jotka olin pyöritellyt gluteenittomissa jauhoissa, joissa oli suolaa. Menekki kertonee, oliko ruoka hyvää. Happy olive -blogissa kerrotaan, että kun silakat laittaa sopivan kuumaan öljyyn, ne eivät vedä öljyä sisäänsä, vaan ne kypsyvät siinä. Mutta jos ruuan laittaa kylmään öljyyn paistumaan, se vetää öljyn itseensä.

Areenalta katson muun muassa norjalaista

Tiettömän taipaleen takana -sarjaa. Eräässä osassa kerrotaan naisesta, joka 57-vuotiaana sai aivoverenvuodon. Hän selvisi siitä, kun pääsi heti leikkaukseen, mutta vammaksi jäi se, ettei hän kestänyt melua ja paljoa sosiaalista elämää, vaikka olikin sosiaalinen. Koska hän ei kyennyt enää työelämään, vaikka yritti, hän muutti takaisin saarelle, jossa oli syntynyt. Hän oli 10 vuodessa kuntouttanut itseään ja voi hyvin. Hän ei laiskotellut, ja sanoikin, että 1. vuotena saarella asui toinenkin ihminen, eikä haitannut, vaikka tämä muutti pois, sillä nyt tuli paremmin työt tehdyksi.

Itse sain nelisen vuotta sitten

pari kertaa ns. tia-oireen. Hetkeksi menetin kykyni puhua, kyseessä oli verenkiertohäiriö, jonka takia syön loppuelämäni paria lääkettä. Kyseinen nainen kertoi, että hänelle tulee stressi heti, kun hän menee kaupunkiin. Hän kävi kerran viikossa kaupassa ja sanoi kestävänsä juuri pari tuntia, jonka jälkeen laiva toi hänet takaisin saarelle. Minullahan on myös olematon stressinsietokyky ja palautuminen hidasta johtuen aiemmasta elämästäni. Jos stressi kestää liian kauan ilman että ehtii palautua, näin käy. Naisen tarina tuntui tutulta.

Aika sammuttaa

kukkalamppu - mies sammutti, kun toi minulle kahvia - sillä aurinko nousee, paistaa kauempana olevan talon ikkunoihin ja sieltä meille sisälle! Mies on ehtinyt jo aloittaa imuroinnin, mutta minä vielä kirjoitan. Aiemmin sain tunnissa kirjoitetuksi ja laitetuksi jutun kuvineen nettiin, mutta nykyisin kestää kaksi tuntia. Mutta eipä se haittaa.

Ohjelman nainen kertoi, ettei tarvitse saarelle mönkijää, sillä ei haittaa, vaikka laivalle kävelemiseen menee tunti tai kaksi. Hänellä on aikaa. Ja hän epäili, että hänestä tulisi laiska, jos olisi mönkijä. Jos hän siihen istuisi, ei siitä nousisi. Kertoi myös eläkeläistutuistaan, jotka vain istuvat ja katsovat tv:tä kaiket päivät -  hän pitänyt ajatuksesta ollenkaan. En minäkään - nyt ei ole pelkän istumisen ja makaamisen aika.

Huomenna

menemme messuun, jos Herra suo ja olemme terveitä. Viime sunnuntain messu peruuntui, nyt se toivottavasti voidaan toimittaa. Minulla on kanttorivuoro. Soitan virret tänään läpi, että olen kärryillä niissä huomenna.

Siunattua päivää ja viikonloppua, arvoisa lukijani!

jk. Mies on petannut ja pukenut - minä vielä yövaatteissa, mutta nyt siihen tulee muutos!

jk2. Lisäys illalla. Oli rohkaisevaa, kun luimme päivän raamatunluvun, joka oli Jeremian 31. luku. Siinä oli tuo sama kohta, josta kerroin tänään. Se kohta, jossa Jumala rohkaisi minua. Se oli hiukan eri sanoin, kuin muistin päivällä, mutta ajatus oli sama: Ei tarvitse pelätä!