25.10.2020 - Paljon on aihetta kiittää!

Luin kirjan Nepalista. Tai oikeastaan lähetistä, joka kertoi työstään siellä. Lähtiessään hän pelkäsi kovasti rottia, joita tiesi asemapaikassaan olevan valtavasti, ja että ne ovat isoja. Hän pyysi lähettävää seurakuntaa rukoilemaan joka pyhä asian puolesta yhteisessä esirukouksessa. Kaksi vuotta menikin hyvin, rottia ei näkynyt talossa. Sitten apupoika tuli kysymään: "Onko sinun Jumalasi kuollut? Lääkevarastossa on rottia!" Jumala eli, mutta seurakunta oli lopettanut yhteisen rukouksen, kun rukouspyyntö oli hävinnyt.

Seurakunta katui ja oppi,

rukous aloitettiin jälleen ja rotat hävisivät talosta. Sain vahvistusta asialle itsekin heti kirjan luettuani. -Kuulun pieneen ryhmään, jossa eräs henkilö pyytää esirukousta aina, kun hänellä on opiskeluviikonloppu. Häneltä tuli viesti, että olipa raskas viikonloppu. Hän oli saman tien huomannut, ettei ollut muistanut lähettää rukouspyyntöä! Muistamme nyt häntä jälkeen päin ja olen varma, että seuraavalla kerralla hän muistaa rukouspyynnön ja me muistamme rukoilla entistä enemmän - Herra siinä auttakoon!

Emme edes tiedä,

miten paljon rukoukset meitä itse kutakin kannattelevat. Minun puolestani rukoillaan varmasti todella paljon, sillä elämäni on hyvin seesteistä ja Jumalan rauha lepää ylläni ja kotini yllä. Kiitos siitä erityisesti Jumalalle ja Jeesukselle, joka rukoilee omiensa puolesta Isän oikealla puolella. Ja kiitos esirukoilijoille, jotka tekevät hiljaista työtään omissa rukoushetkissään. Itse koen olevani huono rukoilija, mutta Jumala on luvannut kuulla huokauksetkin ja jopa kaipuun, vaikka emme osaisi sanoittaa tarpeitamme ja huoliamme.

Olimme mieheni kanssa

ehtoollisella kirkossamme. Meitä oli seitsemän. Tuntia myöhemmin oli toinen ryhmä tulossa, siinäkin alle 10 ihmistä. Koronarajoitukset huomioidaan tarkasti myös siellä. Tilaisuus kesti puolisen tuntia, samoin kuin viime pyhänä. Katsotaan, miten ensi sunnuntain tilaisuus järjestetään, rajoituksia ollaan hiukan purkamassa näillä main.

Paluumatkalla

kävimme haudalla. Tyttäreni oli tuonut sinne hakoja ja sytytti juuri kynttilää, kun menimme sinne. Vien ensi viikolla lyhdyn ja kenties käymme lasten kanssa taas päiväkodista hautausmaalla ennen pyhäinpäivää välittämässä hiukan tätä perinnettä heille. Nyt on viides pyhäinpäivä Arin kuoleman jälkeen.

Eilen lähdimme

iltapäivällä vihdoin ja viimein käymään Öjenillä, joka on noin 6 km päässä meiltä Sundomiin päin. Siellä on luonnonpuisto ja reilun 4 km luontopolku. Onneksi meillä oli saappaat, sillä reitti oli kohtalaisen märkä ja pitkospuut liukkaita. Kunto kyllä kesti loikistella siellä, mutta ihmeen pitkältä reitti tuntui. Aika ikään kuin hävisi olemasta, kun tarvoimme metsäpolulla ja etsimme jaloille sopivaa sijaa. Puolivälissä reittiä on nuotiopaikka, jossa oli tuli valmiiksi ja makkaranpaistajia tuli meidänkin jälkeemme. Mukava reissu se oli. Pitäisi saada itsestämme irti ja lähteä toistekin, mutta Öjenille en menisi enää nyt syksyllä, sillä siellä oli liukasta ja maa riitteessä paikoin, vaikka pakkasta ei pitänyt edes olla. Sinne tuli väkeä vielä neljän maissakin, kun olimme menossa pois ja alkoi vähän hämärtää.

Olen ommellut

innoissani viime aikoina lastenlapsille jotain hauskaa joululahjoiksi. Joulun lapsi- tavarat alkanevat olla koossa, joten on aikaa tehdä jotain muutakin. Tosin olenhan tehnyt pitkin aikaa paljonkin muuta. Mutta pitää takoa silloin, kun rauta on kuumaa. Aina ei tee mieli ommella tai en jaksa, mutta kun on tuli päällä, niin silloin teen.

Parvekkeella kukkii

edelleen begonia, jonka sain juhannuksen aikaan nimipäivänä mieheltäni. Se kukoistaa nyt vielä kauniimmin kuin kesän kuumilla ilmoilla. Parvekkeella on myös riittävän viileä säilyttää leipätaikinoita kylmälevossa yön yli. Tänäänkin paistoin pari leipää, jotka olin eilen tehnyt. Olipa taas niin erinomaisen maukasta tuo leipä. Ja eilen tekemäni keitto on uskomattoman hyvää, vaikka itse sanonkin. Paljon erilaisia vihanneksia, ja purkki pippurikermaa - luulen, että jälkimmäisessä on maun salaisuus. Pari lihaliemikuutiota laitoin myös ja lopuksi paistettua jauhelihaa, johon olin lisännyt suolaa ja mustapippuria. Sitä tuli neljä litraa, mutta äkkiäkös sen syö, kun se maistuu. Parvekkeella sekin säilyy nyt niin pitkään kuin sitä riittää.

Tulevalla viikolla

pääsen fysioterapeutille viimein päänsärkyni vuoksi. Toivon mukaan reissu jouduttaa myös lääkärille pääsyä jännetuppitulehduksen johdosta. Yritin tehdä kuminauhajumppaa hartioille, mutta ranne ei tykännyt siitä ollenkaan. Mutta lähes päivittäinen venyttely ja pään hierominen mutjuttimella lienee auttanut - ja varmasti esirukoukset! Lukemassani Pappila-sarjan kirjoissa parturi valittaa pastorille, että tämän päänahka on kireä, selvä merkki stressistä kuulemma. Mietin, että minunkin päänahkaani taitaa kiristää, joten hieron sitä ja se auttanee niin että veri kiertää paremmin.

Jatkamme mieheni

kanssa Raamatun lukua yhdessä. Neljäs Mooseksen kirja on lukemisen alla. Koen suurta siunausta yhteisestä kotihartaudesta. Aamuisin luen kännykästä netin kautta sekä Psalmeja että nyttemmin Korinttilaiskirjeitä. Kummallista, että yhä tulee vastaan kohtia, jotka lukee kuin ensi kertaa. Näin rajoittunut on ihmisen kyky nähdä ja sisäistää Jumalan sanaa. Esimerkiksi ihan uutta oli olevinaan se, että leeviläiset maksoivat kymmenykset niistä kymmenyksistä Jumalalle, joita kansa toi heille.

Pian alkaa

Hercule Poirot, jonka katsomme, vaikka sarjan osat alkavat ollakin tuttuja. Mutta sitä on sittenkin mukava seurata. Samalla pyörittelen hulavannetta ja syömme varmaan tuoretta leipää. Illemmalla käymme kävelyllä, palautan kirjoja kirjaston luukulle.

Olkoon alkava viikkosi siunattu, arvoisa lukijani! Sitä toivon ja rukoilen itsellemmekin!

Vanhurskaus käy hänen edellänsä ja seuraa hänen askeltensa jälkiä. -Ps 85:14