20.10.2020 - Kiitollinen siitä mitä on

Äitini viimeaikainen motto on ollut, että pitää olla kiitollinen siitä, mitä on tallella eikä ajatella sitä, minkä on menettänyt. Entinen on mennyt, uusi on sijaan tullut. On suunnattava katse eteenpäin - ja mieluiten vielä ylöspäin, eikä katsella taakse.

Näin unen

Arin kuoleman jälkeen. Se oli hyvin selvä ja elämääni kuvaava. Olin ajanut autolla pimeässä, ilman valoja pitkän matkan, ja vieläpä aika lujaa. Kun pääsin perille erään talon eteen, näin taipaleen, jonka olin ajanut. Tie oli huonokulkuinen, kuin peltotie. Toisella puolella tietä oli savikolo, pellot olivat vetisiä, soisia. Ja siitä minä olin ajanut näkemättä mitään, mutta perille olin päässyt, lepopaikkaan.

Lepopaikan jälkeen oli astuttava ulos talon takaovesta ja sillä tiellä nyt olen. Heittäydyin virran (kirjoitin ensin: virren! - no, sama asia!) vietäväksi ja Jumalan lupaus on toteutunut.

Minä johdatan niitä, jotka rukoillen kulkevat.

Jumala ei jää mitään velkaa, sen olen kokenut. Hän on antanut minulle yllin kyllin nyt jo sitä turvallisuutta ja lepoa, mitä tarvitsen elämääni kaiken kokemani jälkeen. En toki ole turvaton ollut ennenkään, sillä Jumala on ollut suojelijani kaikin tavoin. Mutta että vielä sain palata päiväkotityöhön, se on ihme! No, olen tietysti taas kaikkeni antanut, kun olen kaksi päivää ollut töissä, mutta senpä takia olen ottanut palkattoman vapaapäivän huomiseksi ja olen siitä iloinen.

Tässä iässä

ei ole helppoa elää keskellä pikkulapsishowta, mitä elämä on naperoiden kanssa. Vaikka hektistä se on lasten vanhemmillekin. Tänään pari vilperttiä livisti portista koulun puolelle, kiipesi portaita ylös takaisin ulko-ovelle, josta aikuinen heidät hoksasi ja palautti ruotuun. Minä en ollut ehtinyt edes huomata, että näin ehti tapahtua, kun paimensin laumaa ulos. Pidin puhuttelun, tiukahkon. Toinen vesseleistä ei todennäköisesti tiennyt, mikä oli aihe, toinen ehkä aavisti. Varjelusta siis tulee rukoilla jatkuvasti ja sitä on onneksi tarjolla. Tänään pidin lisäksi opetushetken ryhmän vauvaa koskien. Vauvan suuhun ei tungeta  leluja. Ei syötetä leikkihaarukoilla liioin. Arvata saa vaan, muistaako kukaan siitä puhuttelusta mitään.

Kävimme

viikonloppuna junioripoikani perheessä kylässä. Seurasimme Vienon (nimi muutettu) pyöräilyä, pallon pelaamista, legoilla leikkimistä, tanssimistä ja mitä kaikkea nyt vuoden ikäinen ehtiikään pienessä hetkessä tehdä, kun on koko ajan toimintaa täynnä. Hän laittoi sekä joululaulun että lastenlaulun soimaan, ennen kuin alkoi hytkytellä rytmin tahdissa. Korona on rajoittanut lasten perheiden tapaamista, ja toki muutenkin tapailut ovat vähäisiä, kun lapseni elävät pikkulapsiarkea ja itse olen töissä pienten lasten ryhmässä viikot ja silmät ja korvat täynnä ääniä.

Juniori

vaihtoi viikonloppuna autoomme talvirenkaat. Nyt sopii rällätä, vaikka luntakin sataisi ja eiköhän sitä sada ja tule liukkaat kelit ennemmin tai myöhemmin. Kävimme eilen juuri autoillen kaupassa. Ostin töihin vuorilliset kengät ja ruokaa toisesta kaupasta. Jouduimme kurvaamaan pitkän kautta kotiin, kun tietä päällystettiin juuri emmekä päässeet kääntymään Palosaarelle suoraan.

Kävimme kurkkaamassa

kyläreissullamme toisenkin pojan perhettä ja sain pidellä vauvaa sylissäni. Se on kyllä juhlaa, vauvan sylissä pito ja silmiin tuijottelu! Petrus (nimi muutettu) hymyilikin minulle ensi kertaa. Toimme tullessamme omenia ja tein siitä omenahyvettä kotona.

Viikonloppuna

teimme hienoja löytöjä ihan ilmaiseksi. Roskiskatoksesta löytyi juuri sellainen lamppu, jota olen kaivannut olohuoneeseen. Mies avasi ja huolsi lampun ja se ilahduttaa meitä nyt olohuoneessa. Töihin vaaville löytyi autonistuin, jota hän on tottunut käyttämään kotonaan ja on tyytyväinen siinä seuratessaan toisten leikkimistä silloin kun ei itse konttaile. Pesin istuimen irto-osat ja veimme sen viikonloppuna työpaikalle. Näyttävät siinä mielellään istuvan muutkin kuin vauva, kun silmämme välttää.

Tänään olemme

viettäneet leppoisan illan. Mies soitti netistä vanhan ajan musiikkia ja jotain uudempaakin ja minä keskityin kuuntelemaan. On vaan levätty ja nautittu rauhasta ja hiljaisuudesta. Siitä nautin erityisesti, kun tiedän, että seuraavana päivänä on vapaata eikä ole aikaista ylösnousua. Ja vaikka heräisin, ei tarvitse lähteä mihinkään. Tämän viikon olen kulkenut pyörällä töissä; eilen sateen takia, tänään kävin ruokaostoksilla töistä tullessani.

Unohdukset

harmittavat. Eilen unohdin sadetakin kotiin, kun lähdin töihin. Pyörän valotkin unohdin, mutta ne palasin hakemaan, kun muistin asian. Tänään luulin, etten ole unohtanut mitään, mutta unohdin kuitenkin farkut, joten jouduin olemaan legginseillä, mikä ei ollut iso ongelma. Rannekelloni on ollut kohta kuukauden hukassa. Eilisestä asti pyöräilypipoa ei ole näkynyt.

Ärsyttää oikeasti tällainen, etten pysy kärryillä tavaroistani. Äsken mies vei liukkaasti kännykän laturin talteen, kun olin lainannut sitä häneltä, etten ehdi hukata sitä. Omani hajosi, on hankittava uusi.

Päiväkodissa

on oltava monenlaista vaatetta. Sateen varalta saappaat ja sadevaatteet. Sisällä oloa varten lämmintä ja vähemmän lämmintä vaatetta. On hanskaa, pipoa ja huivia erilaisia säitä varten. Luontaisetu sinänsä, että saan ulkoilla työn puitteissa. Tänäänkin kävelimme naperoiden kanssa pari kilometriä, kun kävimme kaupungin puistossa leikkimässä. Reissuköysi on välillä hinausköysi, kun väki väsyy ja alkaa tulla nälkä. Mutta sittenpä maistuu ruoka ja uni!

On aika

lopettaa, mies jo nukahti. Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!