03.10.2020 - Aurinkoista lokakuuta!

Istun olohuoneessa, katselen parvekkeella olevia kukkakimppuja, joita olen poiminut ojanpientareelta. Maariankämmeköitä, liekö alalaji kalkkimaariankämmekkä. Keittiössä hurisee hiljakseen uuni, jonka valo on päällä. Näin uuniin tulee hiukan lämpöä, valkosipulileivät ja kauraleivät siellä kohoavat lämpimässä. Onneksi uuni toimii, vaikka kiertoilmatoiminto päätyi finaaliin.

Ilokseni

työhuoneesta kuuluu myös hurinaa, ja suuni kääntyy välittömästi hymyyn. Pelle Peloton -mieheni siellä ompelee kettingille säilytyspussukkaa omalla ompelukoneellaan. Joka on siis minun entinen kone, jonka mies korjasi. Ties mitä hän vielä tulee ompelemaan, lippalakkia hän suunnitteli jonain päivänä ja arvelen, että hän myös tekee sen. Vahvistetun tiedon mukaan mies vasta puolasi lankaa. Hän lukee ohjekirjaa, jossa neuvotaan lankojen laitto. Hän ei tarvitse minun ohjeitani, vaan osaa lukea kirjasta, jota minä en taas oikein osaa.

Mennyt viikko

sujui rivakasti. Sunnuntaina en lopulta jaksanut messuun, mies meni yksin. Maanantaiaamuna alkoi migreeni. Olisin kai könynnyt töihin migreeninstä huolimatta, kun sijaista ei meinattu saada, mutta viime hetkellä sain tiedon, että myös lapsukaisia oli runsain määrin sairastunut. Samaa räkätautia meillä kaikilla. Minä kävin kuitenkin taas korona-testissä, vastaus tuli jo vuorokauden kuluttua; ei koronaa.

Säälitti nainen,

joka istui edellisessä autossa näytteenottojonossa, ihan paniikissa, kun näyte piti ottaa. Hän suorastaan ulisi ja näytteen otto kuului olevan kamala. Kuitenkaan se ei ole sen kummempi kuin lääkärin katsoessa kurkkuun ja painaessa lusikalla kieltä. Epämiellyttävä, mutta kivusta ei voi puhua. Pelko ja paniikki on kurja juttu. Onneksi olin ollut jo aiemmin näytteen otossa niin en itse alkanut pelätä turhaan.

Kolme päivää

oli lievähkö kurkkukipu ja räkäinen olo. Torstaina ja perjantaina olin töissä ja olin niin iloinen, kun sain olla töissä. Kuitenkin pääni oli kipeä kumpanakin iltapäivänä, ei migreeniä, vaan jotain muuta. Allergiaa? Väsymystä? Kyselen, mitä Jumala tahtoo sanoa. Olenko liian vanha tai huonokuntoinen olemaan töissä? Olen työikäinen enkä sairasta mitään, minkä vuoksi voisin jäädä eläkkeelle. Olen vaan kulunut ja stressinsietokykyni on alentunut.

Perjantaina menin

töistä päin miehen kanssa torille, jossa oli markkinat. Kävimme markkinakahvilla. Ostin valkosipuleita, ytyä lajia. Muuta ei mieleni torilta tehnyt. Vaatteet teen mieluummin itse tai hankin kirpputorilta, en kaipaa valmiita, uusia puseroita tai muuta. Kävelin sauvoilla, mies pyöräili vieressä. Oli ihana sää, kävelimme Onkilahden rantoja. Pääni oli vaan kipeä ja se vähän latisti oloani.

Illan makolin

ja vähän lueskelin. Jopa lepäsin lukematta, kun oli huono olo ja pää kipeä. Vähitellen aloin elpyä. Laitoin ruokaa. Mies oli keittänyt vielä lisää kahvia, kun tulimme kotiin ja toi sitä minulle makuuhuoneeseen.

Olin ostanut töiden jälkeen runsain määrin vihanneksia, joista tein ruokaa:

- porkkanoita, kerä-, kyssä-, parsa- ja lehtikaalta, fenkolia ja varsiselleriä. Niiden lisäksi laitoin ruokaan ostamaani valkosipulia, pekonista koskenlaskijaa, salaattijuustoa öljyineen ja lopuksi hiukan paistettua jauhelihaa. Heitin sekaan kuminaa ja mustapippuria, suolan vasta lopuksi, kun muistin. Ruoka oli erittäin maukasta. Olen todella tykästynyt tällaiseen ruokaan. Annan sen hautua sopivasti ja lopuksi jäähtyä riittävästi ennen syömistä, ettei se ole tulikuumaa.

Luimme illalla

kolmatta Mooseksen kirjaa. Se on pian lopussa. Illan raamattu- ja rukoushetket ovat minulle tärkeitä. Lepohetkiä, sitä ne ovat. Yhteentulemisen ja kohtaamisen hetkiä sekä Jumalan että mieheni kanssa.

Avioliittoja on monenlaisia,

meidän tarpeemme ovat erilaisia eri ikäisinä ja eri elämän tilanteissa. Avioliittoni Sepon kanssa on sitä lepoa ja rauhaa, mitä juuri tässä elämäni tilanteessa eniten kaipaan. Saan olla oma itseni, minun ei tarvitse jännittää tai miettiä, miten sanani asettaisin. Ehkä minun tosin pitäisi sitä vähän enemmän miettiä, sillä olen kohtalaisen suorasukainen. Toisaalta olen oppinut, että kiertely ja vihjailu miehelle ei auta asiaa. Mies ei sellaista ymmärrä. Arin kanssa sen opin ja kokemukseni mukaan tämä mies on samalla kaavalla tehty.

En tiedä ymmärtääkö nainenkaan kiertelypuheita - ainakaan siten, kuin toinen sen tarkoittaa. Rukoilen, etten loukkaa ja ole ilkeä. Ja ettei miehen tarvitse jännittää, miten minulle puhuu, niin ettei minulle tule paha mieli, kuten hän asian kauniisti ilmaisee. Minun sanoin: etten minä ala kärytä. Niin voimakasta ilmaisua mies ei rohkene käyttää, vaikka se totta onkin. Minulle ei tule paha mieli vaan minä suutun. Yleensä olen ensin hiljaa, kunnes osaan ilmaista, mitä sisälläni liikkuu. En siis ala kiljua tai rähistä, luulisin...

Kysyin mieheltä

ja sain vastauksen. Minun äänensävyni kuulemma muuttuu ja sanat tulevat teräviksi. Hmmh, tuo oli hyvä kuulla. Enhän minä sitä itse huomaa, kun sisälläni käy kova meteli. Se siis sävyttää ääneni ja ilmaisuni. Silloin mies tietää, että voi ei, nyt tuli sanotuksi tai tehdyksi jotain typerää - ja kunhan nyt keksisin mitä se on!

Mieleeni tulee

se, kun lähdimme retkelle ja tämä poikamies-mieheni kertoi iloisena pakanneensa jo mukinsa reppuun. JAHAH, SINÄ PAKKASIT MUKISI JA MINÄ TEIN MEILLE LEIVÄT. VAI NIIN! Mies-parka mietti kuumeisesti, mitä ihmettä nyt tapahtui. Hän vaan pakkasi oman mukinsa niin kuin on 60 vuotta tehnyt ja nyt se ei sitten jotenkin olekaan hyvä juttu. No, asiahan selvitettiin ja mieheni ottaa kyllä onkeensa asian kuin asian. Toista kertaa hän ei ole pakannut vain yhtä mukia.

Mukava kirjoitella,

kun ompelukoneen hurina kuuluu työhuoneesta, hymy leviää kasvoilleni välittömästi. Lähdemme miehen kanssa ulkoilemaan ennen ruokaa. Myöhemmin harjoittelen virsiä, kanttorivuoro huomenna messussa. Iltapäivällä saamme vieraaksemme keskipojan perheineen, pienen Petrus-vauvan (ei oikea nimi) sekä Saarukan. Petrus kasvaa huimaa vauhtia kuten isänsäkin aikoinaan, vähintää kilon kuussa näin alussa. Hän on pian kolmen kuukauden.

Jumala on ollut minulle hyvä, sydämestäni minä yhdyn Psalmistan sanoihin:

Minun sieluni ravitaan niin kuin lihavuudella ja rasvalla, ja minun suuni ylistää sinua riemuitsevilla huulilla, kun minä vuoteessani sinua muistan ja ajattelen sinua yön vartiohetkinä. Sillä sinä olet minun apuni, ja sinun siipiesi suojassa minä riemuitsen. -Ps 63 jakeita

Tervetuloa messuun, vaikkapa Laivakatu 7:ään, huomenna klo 9.30, arvoisa lukijani!