20.09.2020 - Myrskyn jälkeen

Aila-myrsky kaatoi pihastamme vaahteran melkein porraspäähän. Paljon puita kaatui lähistöltä eikä kaikkia ole vielä raivattu edes pois. Tiklas-lampeen hautausmaan vieressä kaatui valtavan suuri hopeapaju, se se mielestäni oli, joka lampeen on mätkähtänyt, juuret irronneet maasta.

Sen jälkeen

on ollut tyynenpää. Kävin jopa uimassa eilen Vikingan rannassa, kun meri oli kohtalaisen tyyni. Vesi oli 12-asteista, sanoi eräs rouva, joka kiljahdellen kävi myös uimassa mittari kourassaan. Eihän vettä toki voi lämpimäksi väittää, mutta kyllä siellä virkistyi, se on selvää. Uimakoppi oli viety jo pois, joten rantakiviä oli käytettävä uimakoppina. Mies oli mukana vaatteita ojentelemassa. Tänäänkin on mielessäni uimareissu, mutta en ole vielä varma, toteutuuko se.

Tänä aamuna

toimin kanttorina messussa. Monta kömmähdystä sattui, mutta jatkoin sinnikkäästi muina miehinä. Keskustelimme kirkkokahvien mahdollisesta vietosta jatkossa, mutta asia jäi vielä auki. Antaa ajan kulua. Kukaan ei halua hätiköidä, kun tiedämme koronan tuomat rajoitteet.

Otto puhui Mariasta ja Martasta. Hän toi esille molempien naisten hyvät ominaisuudet ja sen, että velvollisuudet on hoidettava, mutta ei pidä väsyttää itseään, ei myöskään seurakunnan vastuutehtävissä. Ne eivät ole itsetarkoitus, vaan se, että saatamme kokoontua kuulemaan Jumalan puhetta meille. Pääsimme ehtoolliselle jälleen, mikä on meille hyvin tärkeää. Saamme uskoa syntimme anteeksi, koska Jeesus on antanut itsensä puolestamme.

Olen ommellut

ja korjaillut jotain vaatteita, ystäväni omia lähinnä. Sekin on hauskaa. Tosin jännittää, onnistunko tehtävässä. Kankaita on mukava räplätä, se on innostavaa. Mutta teen sitä vain sen verran kuin tuntuu hyvälle. Vasen ranteeni kenkkuilee, joten se on otettava huomioon. Jokohan ensi viikolla pyrkisin kortisonipiikille lääkärin vastaanotolle? Hammaslääkärillekin olisi mentävä, laiskottaa, tekee mieli siirtää ikäviä asioita.

Kukkaset olen siirtänyt

parvekkeelta sisälle viimein. Mies asensi kukkalampun ikkunan yläpuolelle ja yritin lastata kukat mahdollisimman lähelle valoa. Suurimman anopinkielen vein alakerran aulaan, kun sain talon naisilta siihen luvan. Nyt kukkani mahtuvat paremmin tupasalle, mutta laajentaa en voi, ikkunatilaa ei ole. Anopinkieliä minulla on useita. Haluaisikohan joku saada itselleen sellaisen?

Eilen tein

jälleen ciabatta-taikinoita ja tänään, kun tulimme kirkosta, paistoin ne. Että osaavat olla makoisia! Mallasleipä on toinen, josta pidän erityisesti. Sitä meillä on ennestään, mutta nuo ciabatat menevät kuin kuumille kiville meillä. Ehkä vien jollekin lapsistani sellaisen, jos innostumme pyöräilemään tai kävelemään tänään.

Hercule Poirot

alkaa pian. Olemme katsoneet joka jakson. En tosiaan pääse aina kärryille joka käänteestä, mutta ohjelmassa on mukavia vanhoja kartanoita - kuin kummituslinnoja - sekä maalaismaisemaa ja itse Poirot on tietysti nähtävyys pikkutarkkoine tapoineen.

Tuleva viikko

näyttää hyvältä. Keskiviikkona kenties pääsen taas uimahalliin, sillä vapaapäivä pitäisi olla luvassa. On palaveria vanhempien kanssa ja joka päivä lähdemme lasten kanssa retkelle. Käymme usein sairaalan puistossa, jonne on reilu kilometri, mutta niin vaan pikkuiset taapertavat narussa kiinni valittamatta. Myös kaupungin puisto on yksi kohteemme, kuten myös sorsalampi eli Tiklaslampi. Viimeksi unohdin eväät, joten lapset istuivat penkillä ja hörppivät pelkkää vettä. Jokainen kysyi vuorollaan, koska me saadaan leipää. No, ei saatu.

Ohjelma alkaa,

täytyy lopettaa ja jatkaa toiste. Siunattua viikkoa, syyskuu alkaa kääntyä lopuilleen ja pian on koko syksykin mennyt - aika kiitää nykyisin! Iloa ja valoisia ajatuksia sinulle, arvoisa lukijani!