16.09.2020 - Sadepäivänä vapaapäivä!

Minulle järjestyi sittenkin vapaapäivä tälle viikolle! Se oli kyllä tarpeen, sillä olin eilen varhaisessa vuorossa ja päätä alkoi särkeä jossain vaiheessa päivää. Vanhuus se ovella kolkuttaa, niin kai on asia otettava. Ihana työkaverini toimi tomerasti, ja sijainen järjestyi. Hypin kuulemma perjantaina seinille, jos en pidä vapaapäivää. Tuollainen uhkaus on kyllä otettava tosissaan, ellei halua hyppivää mummelia työpaikalleen, ja kukapa haluaisi!

Nukuin 8 tuntia,

heräsin lievään päänsärkyyn. Nousin hitaasti ja nautin aamusta. Päänsärky oli onneksi aika pinnallista ja lähti pian pois. Join monta kuppia kahvia, venyttelin, hieroin koneella ja heiluttelin harjanvartta pään ympäri sinne tänne kuten tyttären jumppaohjeet neuvovat.

Pyykit koneeseen

ja kuivumaan. Sängyn petaus, mies lähti töihin, kun vielä lepäsin. Onneksi on auto, sillä tänään sataa koko päivän. Kävin autolla uimahallilla. Uin hitaasti ja rauhallisesti puoli tuntia. Otin saunassa sorkkalöylyjä, kiitin Jumalaa tästä päivästä ja siunasin työkavereitani. Paluumatkalla kävin kaupassa.

Kotona söin

ja luin uutta Kodin Pellervoa. Ostin sen kaupasta, oli tarjouksessa. Eräässä tarinassa äiti pohtii elämäänsä ja sanoo, että välillä hän ei usko, että se on hän, jolle tapahtuu tällaista. Hänen poikansa oli kadonnut viisi vuotta sitten eikä tätä ole löydetty. Tunnistan tunteen. Kun läheinen kuolee, tunne on tuollainen. Kun Ari kuoli, en ymmärtänyt, että minulle tapahtuu tällaista. En oikein vieläkään ymmärrä. Ja tämä uusi avioliitto on sekin mysteeri. Että minulle tapahtuu tällaista, Että tässä olen minä, joka olen jäänyt leskeksi ja tempaissut vielä uudestaan naimisiin. Niin minä olen tehnyt, ja olen oikein tyytyväinen, että niin on tapahtunut, vaikka ymmärrys tulee hitaasti perässä.

Työpaikka on minulle

iso ilo ja onni. Saan tehdä työtä, josta pidän. Ja varsinkin jos ja kun voin tehdä sitä niin, että pidän välissä vapaapäivän ja saan kerätä voimia ja palautua. Iän myötä hiljaista aikaa tarvitsee entistä enemmän. Ainakin minä. Äitini ei tarvitse eikä kaipaa. Hän ei pidä ollenkaan siitä, että tapaa vain muutaman ihmisen päivässä. Mikään määrä ihmisiä ei ole hänelle liikaa, mutta minä kaipaan paljon hiljaisuutta ja omaa tilaa. Saan sitä tässä avioliitossa. Nautimme molemmat levollisesta yhdessäolosta, lukemisesta ja puuhastelusta kotona.

Viime lauantaina

tein ison läjän pitsoja. Iltapäivällä pojan perhe Espoosta tuli meille, lähdimme seurakuntatalolle kaikki ristiäisiin. Keskipojan perheeseen on syntynyt pieni poika ja hänet kastettiin tuolloin. Olimme siunaten mukana kaikki. Vävy ja yksi lapsenlapsi osallistuivat flunssan takia vain kirkossa kastetilaisuuteen, mutta muut olimme kahvittelemassa seurakuntatalolla. Lapsi viettää samana päivänä nimipäiväänsä kuin isänsä. Raamatullinen alkuperä nimelle.

Lastenlapset ovat ihania,

siitä ei pääse mihinkään. He oppivat uusia taitoja. Pikkuiset konttasivat, isommat juoksentelivat. Heitä ja heidän kasvamistaan on ilo seurata.

Illansuussa

saimme vielä pitää vierainamme hetken pojan perhettä ennen kuin he lähtivät kohti etelää jälleen. Luimme Isä meidän yhdessä ennen heidän lähtöään. Saa nähdä, koska on mahdollisuus tavata heitä jälleen. Siunaten saamme kuitenkin rukoilla heidän puolestaan päivittäin.

Lauantaina

olin niin väsynyt, että heräsin kahdelta yöllä omaan uupumukseeni. Katsoin kännykkää. Pojan perhe oli päässyt kotiinsa puolenyön jälkeen, kiitos Jumalalle. Mutta en saanut unta. Käsivarsia särki, pääkin uhkaili tulla kipeäksi. Aamulla olin uupunut, en lähtenyt kirkkoonkaan. Lepäsin aamupäivän, mies meni yksin kirkkoon. Illemmalla kävimme kävelemässä ja kävin Vikingan rannassa uimassa. Tuuli oli navakka, aallot isohkoja ja vesi raitista. Mutta uinti virkisti, se on selvä. Uusi työviikko edessä, taas sain voimia siihen.

Tein meille kakun,

koska vietimme eilen 1,5v hääpäivää ja maanantaina tuli 38v täyteen siitä, kun minusta tuli äiti. Tietysti nämä ovat vain tekosyitä sille, että minun teki mieleni jotain herkkua. Yritän välttää sokeria, ja nytkin laitoin sokerin asemesta steviaa makeutusaineeksi. Juustokakusta tuli oikein herkullisen makuinen, sitruunainen. Sovelsin erästä ohjetta.

Pitkästä aikaa,

siis ehkä viikon, parin jälkeen, innostuin ompelemaan valmiiksi tunikan, joka on ollut leikattuna jonkin aikaa. Seuraavaksi aion tehdä jotain korjaustöitä kaverin vaatteille ja ommella mahdollisesti yhden pussukkalaukun. Minun pitäisi myös varata paikka Joulun lapsi -paketoinnille. Sen jälkeen ehkä innostun ompelemaan lisää kissoja ja muuta, kun saan entiset pois tieltä. Tai näen, mitä puuttuu syksyn paketeista.

Uimahallissa uidessa

on hyvä rukoilla. Mielessäni oli erityisesti ystäväpariskunta ja heidän lapsenlapsensa, joilla on surujuhla lähiaikoina. He hautaavat tyttärensä  ja lastenlastensa äidin. Rukoilin ja rukoilen heille voimia. En luule olevani erityinen rukoilija tai masentuneiden kuuntelija, mutta jotain pientä voin tehdä, sen minkä jaksan. Jälkimmäinen liittyy Facebookissa olleeseen kyselyyn, kuka lupautuu aina kuuntelemaan masentunutta ja tarjoutuu olemaan lähellä. Minä en voi luvata aina kuunnella. Joskus voin jaksaa, joskus ehkä pystyn siihen, mutta en aina. Nuorempana kuuntelin joskus ihmisiä, vaikka en olisi jaksanutkaan ja se saattoi tapahtua perheen kustannuksella, joten se ei ollut luultavasti edes Jumalan tahto. Enkä usko, että kukaan aina jaksaa, se on utopistista, eikö olekin?

Olen kävellyt

sauvoilla viuhtoen töihin parina päivänä ja ehkä huomennakin. Toivon sen tekevän hyvää. Minähän kävin perjantaina hierojalla, joka kyseli, olenko mahdollisesti ollut onnettomuudessa, kun vasen puoleni on niin jumissa. Hän koetti saada jumittumia auki. Sen seurauksena minulla on käsivarsissa ja kainaloiden alla mustelmia. Ihme ettei naamassakin ole, sillä jos minulla olisi tekohampaat, ne olisivat varmasti lentäneet lattialle, kun hieroja venytteli naamaani. Kuitenkin kyseinen kiskonta tuntui enimäkseen hyvältä, ja menen uudestaan ensi viikolla. Elän toivossa, että päänsärkyni häviää tai ainakin vähenee tämän ansiosta.

Kenties

vasemman käden jännetuppitulehdus, vai mitä se lienee, johtuu samasta asiasta. En vielä ole ihan valmis menemään kortisonipiikille sen kanssa, mutta viimeistään ensi kuussa menen, ellei käsi ala parantua. Pärjään sen kanssa, sillä se ei ole koko aikaa kipeänä. Olen kiitollinen, että pystyn liikkumaan ja toimimaan vielä hyvin. Se on iso ilon aihe.

Odota Herraa, ja ota vaari hänen tiestänsä. -Ps 37;34

Siunattua sadepäivää, syksyä ja kynttiläiltoja, arvoisa lukijani!