16.05.2020 - Verkkokiikussa

Makailen verkkokiikussa. On mukavan lämmintä ja kahvikuppi on käden ulottuvilla. Tosin jo tyhjänä. No, itse asiassa verkkokiikku on olohuoneessa ja kuivaharjoittelen kesälomaa varten, kun lähdemme jonnekin rannalle nauttimaan kauniista säästä ja minä vaan löhöilen. Jää nähtäväksi, miten hyvin osaan löhöillä.

Mieheni kuljetti

verkkokiikun rungon pyörän perässä kotiin, ihan vain minua ajatellen, monta kilometriä. Ei hän tietysti koko matkaa minua ajatellut, mutta kehikko tuskin olisi tullut ostetuksi, ellen minä olisi sitä toivonut. Loma ona aina haasteellinen, ihmisen stressipisteet kasvavat niinkin mukavan asian kuin loman takia. Haluaisi tehdä niin paljon kaikkea sellaista, mitä ei voi tehdä talvella.

Olen onnellinen,

monestakin syystä. Esimerkiksi nyt juuri on todella rentouttavaa makoilla rauhassa, hiljaisuudessa. Mies nukkuu vielä ja nämä lauantaiaamut ovat ominta omaa aikaani. Tänään en onneksi herännyt viideltä, vaan vasta kuuden jälkeen. Menimme poikkeuksellisesti vasta 23 maissa nukkumaan, sillä en ehtinyt mitenkään ennemmin. Oli monta taikinaa tekeillä. Ne eivät ole vaivalloisia tehdä, mutta puolen tunnin tai tunnin välein niitä on käänneltävä eri asentoon ennen jääkaappiin tai uuniin laittoa. Nautin leipomisesta, erityisesti nyt tästä hapanjuurileipomisesta, josta kirjoitan kakkosblogissani

Onnellisuuden syitä

on runsaasti muitakin. Äidiltäni olen oppinut tyytyväisyyden löytämistä. Hän osaa olla kiitollinen elämästään ja siihen riittävät pienetkin asiat. Äiti nauttii, kun saa yhä asua tutussa paikassa kotonaan, vaikka korona rajoittaa ihmisten vierailua. Hän on kiitollinen, kun tietää, missä oma sänky on, osaa laittaa pyykkikoneen päälle, käydä saunassa, ruoka tuodaan kotiin ja se maistuu. On televisio ja radio, voi kirjoittaa päiväkirjaa, mitä hän on tehnyt koko elämänsä. Nyt tosin käsi on kipeytynyt niin, että kirjoittamista on pitänyt rajoittaa.

Mietin avioliittoani,

se on onnellinen. Vähitellen opimme tuntemaan toisiamme paremmin mieheni kanssa. Tätä elämääni en voi verrata mitenkään aiempaan. Ne kulkevat aivan eri kategoriassa. Ei voi sanoa, että toinen avioliitto olisi parempi tai huonompi kuin toinen. Ne ovat olleet tyystin erilaisia, kuin eri maailmasta. Sitä en olisi osannut mitenkään aavistaa.

Arin kanssa

yhteinen elämä oli pitkä. Yhteiset lapset, yhteinen nuoruus ja suku. Kaikki jaettiin. Ei ollut elämää ilman toisesta huolehtimista ja toisen tarpeiden näkemistä ja niiden tuntemisen opettelua. Rankkaa, mutta sangen opettavaista. Syvä rakkaus ja periksiantamattomuus. Kotikasvatus auttoi, luottamus Jumalaan syveni, sillä ei ollut muuta turvaa, mutta se turva kesti, vaikka minä en aina kestänytkään. Koulu, josta en päässyt puhtain paperein, mutta oppia siivilöityi väkisinkin selkärankaan. Annoin avioliitolle ja suhteellemme kaiken niin että olin täysin kypsä siinä vaiheessa, kun Jumala kutsui Arin kotiin. Siitä voit lukea toukokuun 2016 lopun kirjoituksistani. Ne päivät olivat mitä ihmeellisintä Jumalan johdatusta.

Ilman avioliittoa Arin kanssa

tuskin olisin ollut kypsä uuteen avioliittoon, enkä olisi ollutkaan, siitä olen täysin varma. Kaipasin tosi kovasti yhteistä, konkreettista elämän jakamista. En kyennyt olemaan tyytyväinen yksin Arin kuoleman jälkeen, vaikka yritin ja halusin. Rukoilin, että voisin olla onnellinen leskenä, jos Jumalalla ei ole minulle varattuna uutta puolisoa. En vaan ollut, ja muutamat tapahtumat johdattivat minut hakeutumaan kristilliselle deittipalstalle. Kirjauduttuani sinne, löysin heti Sepon kirjoituksen, johon vastasin. Mies osasi ja osaa kirjoittaa ja sanoittaa ajatuksensa. Melkein heti tiesin, että tässä se mies on jos jossakin. Päivä päivältä kasvamme toistemme tuntemiseen ja elämä on seesteistä, rauhallista, tyytyväistä ja onnellista. Mutta ihan eri maailma kuin missä olen elänyt tähän asti. Mitä rikkautta Jumala onkaan antanut minulle koko elämäni ajan: hyvin erilaisia ihmissuhteita, joiden keskellä saan opetella elämää!

Siitäkin olen

onnellinen, että selvisin kaksi täyttä työviikkoa, vaikka etukäteen mietin, miten jaksan. Työpäivän jälkeen olen välillä sangen väsynyt ja äkäinen kuin ampiainen. Eräänäkin päivänä kiukuttelin miehelle, kun tulin kotiin, että nyt sun on paras olla hiljaa vähän aikaa. Kun saan olla hiljaisuudessa, juoda kupin, pari kahvia, olla vaan, niin jo alkaa elämä kirkastua! Minähän palaudun, se on iso kiitosaihe, kun taannoin en palautunut ollenkaan, vaan olin uupunut jatkuvasti.

Olen lukenut

viime aikoina e-kirjoja. Toisin sanoen luen niitä kännykästä ja jopa kuuntelen. Olen tilannut Enni Mustosen Sivustakatsojan kirjasarjaa, yhden äänikirjana. Kun kirjastot eivät ole auki, on sentään luettavaa. Eilen tosin olin sen verran väsynyt, että otin hyllystä ikivanhan, moneen kertaan lukemani Hilja Valtosen kirjan, ja sitä lukiessani hihittelin vuoteessa ennen nukahtamista.

Joka ilta

luemme miehen kanssa yhdessä Raamattua ja rukoilemme. Heprealaiskirje on menossa. Aamuisin luemme Isä meidän ennen työhön lähtöäni. Itsekseni luen Psalmeja, yhden kerrallaan päivittäin ja VT:ssa olen Sananlaskuissa menossa. Seuraan aamuhartauskirjaa, jossa käydään Raamattu vuodessa läpi. Aiemmin muistin, mistä kohdasta jokin kohta löytyy, mutta muisti on alkanut pettää. Google löytää onneksi helposti tarvittaessa.

Tänään meidän

on tarkoitus siivota. Mies imuroi ja minä pesen lattioita. Keittiö on tärkein kohde, sillä siellä pölisee nykyisin jatkuvasti. Jos mikä, niin lika ja pöly kodissa ahdistaa välillä. Vaikka meillä on puhdasta, niin pölyä, käden jälkiä ja oven pielien laikkuja en viitsisi katsella, mutta ne kaikki kuuluvat tähän maailmaan. Sikäli kuin ihmisellä on koti - kiitos Jumalalle kodista - niin jatkuvasti pitäisi heilua rätti kourassa, jos haluaa puhtautta. Mutta on kai vaan opittava sietämään jonkin asteista epäpuhtautta.

Aiomme kenties

myös vähän ajella tänään. Ehkä käymme Öjbergillä rappusia kävelemässä, ellei siellä ole miljoonaa muuta ihmistä. Tai sitten ajelemme Raippaluodossa ja poikkeamma kalakaupassa. Joka tapauksessa nyt on kohta noustava ja alettava hommiin. Kolme leipää jääkaapissa odottaa uuniin pääsyä sekä pitsataikinat paistamista. On tehtävä täyte niihin sitä ennen. Työhuoneessa on rivi penaaleja taas valmiina ja uusia leikattuna. Toivottavasti ensi syksynä Joulun Lapsi -kampanja voi jatkua ja saamme ison määrän paketteja taas lähtemään Romaniaan. Niihin puuhailen sisältöä ja iloitsen tosi paljon meidän työhuoneesta, jossa saan hääräillä. Eilenkin varmaan pari tuntia ompelin ja kuuntelin samalla äänikirjaa. Ihmettelin silloinkin Jumalan siunausta, kuinka hän johdatti minulle ompelukoneen Lahdesta asti Pirjolta. Kiitos Jumalalle hänen rakkaudestaan minuakin kohtaan!

Kuvia en edelleenkään

saan tänne laitetuksi. Saatte siis taas vuosien takaisia kuvia, mutta niitä onneksi riittää, niitäkin. Iloista päivää, Herra kanssasi, arvoisa lukijani!

Joka painaa mieleensä sanan, se löytää onnen; ja autuas se, joka Herraan turvaa. -Snl 16:20