15.03.2020 - Koronanko varjossa?

Psalmi 91 puhuu tälle ajalle, kuten Jumalan sana aina puhuu kullekin aikakaudelle, jos vain haluamme kuulla. Mitä se sanoo:

 Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan". Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus. Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee. Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu. Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan.

— Sillä: "Sinä, Herra, olet minun turvani". — Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi. Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi. Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi. He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi. Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä.

— "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."

Pastori Ville

puhui tänään kohti käyvästi saarnassaan. Jumalan sana herättää toiset kuulemaan, mutta paaduttaa toiset. Toisin sanoen: joka haluaa kuulla Jumalan ääntä, hän kuulee sen. Mutta joka ei halua, sen se sama sana kovettaa ja tämä kääntyy vähitellen palvelemaan tätä maailmaa ja näitä ajallisia. En muista raamatun kohtia, mutta suosittelen kuuntelemaan lhpk.fi -sivustolta Ville Typön tämän päivän saarnan. Kaikki kuuntelivat lähes henkeä pidättäen.

Järkyttävää. Ihminen siis kuulee ja näkee, mutta oikeasti on sokea ja kuuro Jumalan sanalle, ellei ota sitä vastaan. Muistanhan minä itseni nuorena. Sana meni minun ohitseni, se koski mielestäni joitakin muita, mutta ei minua. Kun sitten Pyhä Henki oli herättänyt minussa kaipuun löytää pohja elämälleni, alkoi sana aueta. Nyt se koskikin minua ja halusin tietää, miten voisin pelastua, kun syntisyyteni alkoi painaa.

Emmehän me voi itseämme pelastaa, emme mitenkään. Pelastuksen täytyy tulla ulkopuoleltamme. Jos hylkäämme Kristuksen, meillä ei ole mitään toivoa eikä pelastusta. Jos siis tänä päivänä kuulemme hänen äänensä, älkäämme paaduttako sydäntämme, vaan sanokaamme kuten Samuel: Puhu Herra, palvelijasi kuulee!

Meillä oli siis

messu ainakin vielä tänään. Väkeä oli vähemmän kuin tavallisesti ja käsiä pestiin ja desinfioitiin innokkaasti. Seurakunnalle luettiin myös messun alussa kehotukset pysyä kotona, jos ei ole terve ja muutakin koronaan liittyvää.

Lhpk-sivustolla

on uusi blogikirjoitus liittyen tähän aikaan ja siihen, miten koronaan pitäisi suhtautua. Ajatukset ja ohjeet tulevat Lutherin ajalta, jolloin hätä oli toista luokkaa, kun rutto jylläsi.

Yhteiskuntamme alkaa suhtautua vakavasti ja asiallisesti tämän hetkiseen tilanteeseen. Jää nähtäväksi, miten suuresti tämä kaikki vaikuttaa koko maailman tilanteeseen, mutta kyllä se kovasti vaikuttaa. Kuitenkin on turvallista tietää ja luottaa, että mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta. Herra on vanhurskaan turva ja apu hädän päivänä kuten aina. Jos olet kastettu, luota Herraan ja siihen, että hän on sinut lunastanut ja omakseen ostanut. Eivät meidän uskonnolliset tekemiset meitä pelasta, vaan se, että me luotamme Jeesuksen maksaneen meistä jo hinnan Jumalalle.

Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. -Hepr 11:1-3

Lounaaksi tein kalakeittoa

eilen paistamastani lohesta. Kävimme kävelemässä ruokalevon jälkeen. Tuuli oli navakka ja ilkeä. Katselin valmiiksi pajuja rannasta, käyn napsimassa niitä ja teen kransseja, jahka ennätän.

Meillä on tänään vuosipäivä,

tasan vuosi sitten avioidumme, mutta hääjuhla pidettiin vasta huhtikuun alussa. Vuosi on mennyt todella nopeasti, kuin vilaus vain! Hyvä vuosi tämä on ollut, ja toivon, että elämä jatkuu yhtä seesteisenä kuin tähän asti miehen kanssa, joka tuossa vieressä köllöttelee ja lukee kirjaansa. Sain lahjaksi tarpeellisen piikkimaton, joka on tietysti osuva lahja meikäläiselle kaikin puolin. Mies osti nahkaisen avainkukkaron, jonka minä maksoin - entinen oli mennyt hajalle. -MIgreeniä on ollut pari kertaa, mutta panadolilla olen saanut sen aisoihin. Menen taas tulevalla viikolla hierojalle, se auttoi kovasti viimeksi.

Siunattua ja turvallista alkavaa viikkoa, arvoisa lukijani!