31.12.2019 - Onnellista Uutta vuotta 2020!

Vuosikatsauksen paikka. Tahdon katsoa vuotta taakse päin ja myös suunnata ajatuksia sen jälkeen eteenpäin.

Onhan tämä ollut hurja vuosi. Tasan vuosi sitten tapasimme ensi kertaa Sepon kanssa. Sitä ennen olimme muutaman viikon rakennelleet ystävyyttä kirjoittamalla syvällisesti heti ensi kirjeestä alkaen. Tavattuamme sovimme tapaavamme uudelleen ja niin myös tapahtui.

Samaan aikaan

työni Setlementillä päättyi, tammikuun lopussa. Hiukan ennen työn päättymistä Tarja-ystävä ilmoitteli, että kristillinen päiväkoti etsii lastentarhanopettajaa - olin kertonut blogissa työni päättymisestä. Olin viimeksi 19 vuotta aiemmin ollut kokopäivätyössä päiväkodissa, välillä yritin sitä pari kertaa vuosien varrella myöhemmin, mutta muutaman päivän jälkeen paloin jo loppuun - tein silloin surutyön siitä, etten pysty enää koskaan tekemään mieleistäni työtä päiväkodissa lasten parissa.

Nyt yhtäkkiä

tuntui, että mitäpä jos sittenkin! Jospa sittenkin yrittäisin, jospa olisin palautunut uupumuksistani ja raskaista painolasteista niin paljon, että pystyisin yrittämään päiväkotityötä. Niinpä soitin ja ampaisin päiväkodille tuota pikaa ja sovimme, että aloitan työn heti helmikuun alusta. Pian on vuosi täynnä ja mielestäni olen jaksanut kohtalaisen hyvin. Olen ottanut vapaapäiviä, kun olen alkanut väsyä.

Seurustelu jatkui

myös tiiviisti ja mottoni (uusi sellainen) oli, että vauhdilla vaan eteenpäin. Niinpä päätimme mennä naimisiin Sepon kanssa. Hirvittää oikein, miten me uskalsimme. Minä en kai paljonkaan jännittänyt, mutta poikamies-Seppo oli kauhusta kankea. 15.3 meidät vihittiin avioliittoon maistraatissa, koska minä en kuulu kirkkoon, vaan olen jäsenenä luterilaisessa Lähetyshiippakunnassa. Hääjuhlamme ja avioliiton siunaus pidettiin 5.4. Ilman seurakuntalaisten apua emme olisi selviytyneet - meillä on siellä vahva tukiverkko.

Seppo muutti

saman tien luokseni, kun meidät oli vihitty ja aloimme etsiä yhteistä, vähän isompaa kotia. Se löytyi pienen etsinnän jälkeen Palosaarelta, ja muutimme kesäkuun lopussa. Seppo haki vähitellen tavaroitaan Jyväskylästä.

Sain miehen

seurakuntaan mukaan alusta lähtien ja myös hän kokee Mikaelin seurakunnan omakseen. Meillä on yhteinen paikka, yhteisiä tehtäviä sekä seurakunnan esirukoukset tukemassa meitä ja ystäviä siellä. Saimme juuri ihanan rukousvastauksen koskien mieheni harrastetilaa - heti, kun asian puolesta rukoiltiin seurakunnassa!

Minulla alkoi siis

uusi työ, avioliitto ja uuden kodin laittaminen samoihin aikoihin. Ja mitä kaikkea niihin sisältyykään! Onneksi olen voinut ottaa vapaapäiviä välillä töistä, niin että jaksan. Mehän täytimme molemmat loppuvuodesta 60 vuotta, ja sitäkin juhlimme sekä lasten perheiden kanssa Muuramessa syyslomalla että ystävien ja sukulaisten kanssa myöhemmin. Lisäksi perheeseemme syntyi kaksi vauvaa ja heidän ristiäisistä iloitsimme.

Tänään sanon

vilpittömästi, että olen onnellinen ihminen. Jumala on ollut minulle hyvä. Sain vielä toistamiseen parhaan mahdollisen miehen itselleni minua kouluttamaan elämää ja taivasta varten. Myös Seppo totesi tänään, että vuosi sitten alkoi hänen koulunsa. Hän onkin ottanut pitkiä harppauksia kasvun tiellä, kun ottaa huomioon, ettei hänellä ole ollut kokemusta lasten kanssa olemisesta eikä paljon mistään muustakaan perhe-elämän asioista, mitä nyt omasta lapsuudesta.

Meillä on oikein mukavaa yhdessä. Elämä on rauhallista ja tasapainoista. Minä rauhoitun, kun mies on hidas ja rauhallinen; mies taas piristyy, kun joutuu harppomaan pysyäkseen minun perässäni. Totta puhuen hermostun välillä, kun meidän tahtimme on tosiaan hyvin erilainen. Ja olen varma, ettei mieskään ole onnensa kukkuloilla silloin, kun minä olen vauhdissa. Mutta me pystymme puhumaan asioistamme, rukoilemme yhdessä ja olemme aloittaneet yhteisen raamatunluvun hiljattain ja se  tuntuu oikein ihanalta.

Tulevaisuuteen

katson luottavaisesti. Toivon pysyväni terveenä niin että jaksan käydä töissä. Minulla on vielä yli viisi vuotta eläkeikään, ja se tuntuu aika pitkältä ajalta. Aion myös ottaa vapaata ja varoa väsymystä. Haluan olla mieheni ja lasten perheiden sekä ystävien kanssa, mutta jos en saa ylimääräisiä vapaapäiviä, en jaksa muuta kuin käydä töissä enkä usko, että se on elämän tarkoitus.

Painopeitosta

kirjoittelin, sain sellaisen kuukausi sitten mieheltä lahjaksi. Se on 9 kg painoinen ja iltaisin käy melkein työstä päästä könyämään sen alle. Mutta jahka siinä on onnistunut, niin pian leviää suloinen lämpö joka paikkaan ja koen, että nukun paremmin tämän peiton ansiosta.

Wello2 -laitteen hankin noin viikko sitten. Se irrottaa kyllä limaa ja on lopulta helppo käyttää, vaikka siinä on useampia osia. Se on turvallinen ja tehokas, mutta sitä on vaan jaksettava käyttää. Ry`iskelen edelleen jonkin verran, mutta loma on tehnyt hyvää ja olen mielestäni suurin piirtein kunnossa.

Seuraavaksi kirjoittanen

kakkosblogiin junasta, mutta jatkan tätä blogin pitämistä niin kauan kuin Herra suo ja minä jaksan. Tämä on yksi tärkeimmistä tehtävistäni, joskin elämäntyöni koen jo tehneeni. Se oli Arista huolehtiminen loppuun asti ja olen ikuisesti kiitollinen Jumalalle, että hän teki sen työn minulle mahdolliseksi. Odotan jälleennäkemistämme innolla. Näin jokin aika sitten unen, jossa Ari oli terve - muuta en siitä unesta muistakaan. En kaipaa häntä enää tässä ajassa, mutta iankaikkisuudessa kyllä. Tässä ajassa iloitsen Seposta, joka on kaikkea sitä, mitä tarvitsen ja kaipaan - täydellinen rukousvastaus Jumalalta.

Onnellista alkavaa vuotta ja vuosikymmentä, arvoisa lukijani, ja kiitos, kun olet kulkenut kanssani tänne asti! Jumala siunatkoon sinua ja rakkaitasi!