23.11.2019 - Tuomiosunnuntain kynnyksellä

Uusi armon aamu on koittanut. Se koitti itse asiassa paljon varhemmin kuin olisin toivonut. Puoli kolmelta. Yritin koikkua vuoteessa muutamaan otteeseen, mutta lopulta könysin ylös. Olen juonut aamukahvin aikapäiviä sitten ja syönyt aamupalankin.

Sytytin kolme kynttilää

ja yhden tuikun siirryttyäni olohuoneeseen. Taustalla soi radio deistä hengellinen musiikki. Puhtaat pyykit nököttävät telineellä lattialla. Joulun lapsi -laatikot sentään lähtivät maanantaina, joten tilaa tuli.

Hain tyttären vuosi sitten minulle tekemän valotaulun ja asetin sen kaapiston päälle. Mies saa laittaa sen paremmin. Hän tykkää näpräillä enemmän kuin minä. Erilaisia valoja meillä on kohtalaisen paljon pimeyttä poistamaan.

Yleensä saan nukutuksi läpi yön, mutta joskus herään yöllä eikä se ole mukavaa. Minulla on kyllä lääkkeitä, joilla uni pysyy, mutta nyt olen luultavasti tavallista väsyneempi. Pimeys väsyttää, odotan joululomaa.

Keskiviikkona

mies tuli minua vastaan töistä päästyäni. Huikkasin, että tulen pian, ja hän poikkesi kirpparille minua odottaessaan. Alakerrassahan on Compoliina-kirppis. Tulin pyörien luo eikä miestä näkynyt. Pari minuuttia jaksoin odottaa, sitten minua alkoi uuvuttaa sietämättömästi. Lasten äänet ja muovirekkojen jyrinä pihan asfaltilla tuntuivat ylivoimaisilta kestää.

Miehen tultua ulos olin jo menossa, olimme sopineet lähikahvilaan menosta. Kahvilassa luimme päivän lehtiä, joimme torttukahvit. En jaksanut juuri puhua ja mies vaikeni viisaasti.

Jatkoimme matkaa markettiin, sieltä kotiin. Vielä kotona pyysin miestä olemaan laulamatta, kun sisimpäni vaati hiljaisuutta, mutta mies oli hyvällä tuulella eikä kyennyt olla hyräilemättä. Laitoin makuuhuoneen oven kiinni, selailin mainoslehtiä tai mitä lie. Vähitellen aloin elpyä. Mies keitti kahvia, toi minulle vuoteeseen.

Tiesin, että seuraavana työpäivänä

lapsia olisi vähemmän ja sovin illan mittaan, että pidän vapaapäivän myös torstaina; perjantain olin sopinut jo aiemmin. Nukuin rauhallisesti, kun tiesin, että aamu on vapaa ja herätessäni tunsin, miten stressiä oli vähemmän.

Pidän todella työstäni enkä stressaa tai jännitä tietoisesti, mutta alitajuinen tieto aamuheräämisestä herättää minut yleensä viimeistään kuudelta. Töissä on oltava korvat ja silmät tarkkana koko ajan eikä se ole ylivoimaista, mutta onhan se haastavaa. Ja luultavasti muutaman viikon tiukka tahti purkautui nyt ja tarvitsin katkoa.

Mieheni täytti

torstaina 60 vuotta. Annoin lahjan ja kortin, söimme tekemääni kakkua. Pyöräilimme kaupungille iltamassa sysipimeässä. Ihmettelin, kun vanhemmat hakivat lapsiaan päivähoidosta, mutta tosiaan: kello oli vasta puoli viisi!

Tapasimme miehen veljen vaimoineen pitsapaikassa ja vietimme pari tuntia jutellen ja syöden. Mukava ilta! Palatessa pyöräilimme hautausmaan kautta, sytytin kynttilän lyhtyyn, Seppo vei palaneet kynttilät roskiin. Hyvä mieli.

Muuten torstai meni siten, että nettiyhteyden korjaajat häärivät meillä tai kellarissa vaihtaen piuhoja niin että netti taas toimisi. Alkoi se toimia, ainakin siltä näyttää.

Perjantaiaamuna

nukuin PITKÄÄN, minun mittapuuni mukaan, yli seitsemään. Moisesta ylinukkumisestako johtuen tänään sitten heräsin keskellä yötä? No, nukkuminen on ollut minulle aina haastava taiteen laji, en ole siinä lahjakas. Mutta keskimäärin meillä nukutaan paljon, mies edustaa nukkujien parhaimmistoa.

Viereinen kuva on kirjasta, jonka luin, sillä minulla on etuoikeus olla mukana 3-luokkalaisen lapsenlapseni luokkalaisten lukupiirissä, jossa luetaan ja kommentoidaan tuota kirjaa.

Kävimme eilen

kaupungilla. Ostin joululahjan miehelle sekä pussillisen vanua ja muutaman palan joulukangasta putiikista. Mies kävi omilla asioillaan. Päivällä fiilistelimme lähigöranissa, söimme nuggetteja. Palatessa haimme ruokaa lähikaupasta.

Olen aikonut

koko syksyn ottaa yhteyttä iäkkääseen vanhaan ystävään, joka asuu nyttemmin naapuritalossa, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Viimeksi edellisenä päivänä sanoin Sepolle, että aion soittaa tälle ihmiselle. Nyt tämä Helena tuli meitä vastaan kauppareissulla!

Hän kertoi melkein itkussa silmin miettineensä, mistä olen hänelle suuttunut, kun en ole pitänyt yhteyttä. Kerroin, että olen vajaan vuoden sisällä tavannut tämän miehen, mennyt naimisiin, aloittanut kokopäivätyön, muuttanut ja niin edelleen. Lyhyesti sanottuna on ollut haipakkaa.

Sain anteeksi, ja nyt odotamme kahvikutsua naapuritaloon.

Töissä

naurattaa lapsen ajatusmaailman rajallisuudesta johtuvat piristykset. Lapsi toimii niillä tiedoilla, mitä hän on ehtinyt saavuttaa. Kävelyreissullamme eräänä päivänä katsoimme ravintolan seinään maalattua liekkiä. Tulipalo tuolla, sanoi Herra 2v. Kerroin laaja-alaisesti ravintolan vahvamausteisista ruuista ja päätettyäni opettavaisen luentoni, Herra 2v totesi: tulipalo tuolla! Käytyämme kaupungilla ja palatessamme samaa kautta, poika ilmoitti jälleen itsevarmasti: tulipalo!

Hilpeyttä herättää myös Laupias samarialainen kirja. Tai sen kuvista seuraavat kommentit. Kirja on lapsenomaisesti ja selkokielisesti kirjoitettu. Kun pääsemme kohtaan, jossa piispa, isohattupäinen, paksu ja arvokas herra, ohittaa tiellä makaavan miehen, lapset huutavat kuorossa: mummo! No, lapselle mummo on toki tutumpi kuin joku ihmeen piispa, josta he eivät ole kuulleetkaan saati nähneet.

Aamu on valkenemassa,

taidanpa soittaa äidille Nivalaan. Ehkä sitten keitän lisää kahvia ja katson, joka mies alkaisi heräillä. Rukoilemme yhdessä, aiheista ei ole pulaa. Uskova puoliso on suuri siunaus, olemme kiitollisia toisistamme. Huomenna menemme, jos Herra suo, jälleen messuun; minulla on kanttorivuoro ja päivän aihe on tuomiosunnuntai. Kirkkovuosi päättyy ja viikon kuluttua alkaa uusi, jolloin saamme laulaa Hoosiannaa ja odottaa Jeesuksen tuloa.

Päivästä tulee varmasti antoisa, sillä olemme menossa Saarukan 3-vuotissynttäreille illansuussa. Siunattua päivää ja viikonloppua sinullekin, arvoisa lukijani!