10.11.2019 - Isänpäivänä

Tiedän tarkalleen, missä olin 34 vuotta sitten tänä päivänä. Silloinkin oli isänpäivä. Olin juuri synnyttänyt toisen lapseni. Hänestä tuli varsinainen hymypoika, kun hän vähän varttui. Sillä reissulla tutustuin erääseen äitiin, jonka kanssa olen tekemisissä vielä tänäkin päivänä. Itse asiassa jokaisen pojan syntymä jätti minulle yhden äitiystävyyden. Tytär puolestaan syntyi Kristiinankaupungin sairaalassa ja siellä huonetoverina oli nuori, ruotsinkielinen rouva, jonka kanssa ei syntynyt ystävyyskontaktia. Kieli ainakin oli esteenä.

Viikko on

sujahtanut jälleen nopeasti. Neljänä päivänä retkeilimme lapsosten kanssa. Sen jälkeen lounas maistui kuten myös päiväunet, siis lapsille. Minulle maistui ruoka, mutta unia en ottanut. Perjantaina saimme isiä ja pappoja aamupalalle lastensa kanssa ja se oli mukavaa. Onneksi meidän päiväkoti voi viettää isänpäiviä sekä äitienpäiviä päinvastoin kuin kunnalliset, joissa kaikki sukupuoleen viittaava on pahasta. Minun on vaikea uskoa, miten nopeasti tällaiseen tilanteeseen on tultu, mutta näin vain näyttää maa makaavan. Niin makaa kuin petaa, sanotaan.

Tänään

messussa oli juhlaa. Messu on aina juhlaa, sillä siellä kuulin taas pastorin suusta totuuden sanan. Itsessäni minun on mahdotonta pelastua, koska teen sitä, mitä en tahdo, mutta sitä, mitä tahdon, en tee. Näin on laita niin minun kuin sinunkin. Emme kykene edes yhtä tuntia saati päivää toimimaan kuten oikeaksi tiedämme. Vähintään ajatuksemme kulkevat vääriä uria, ajattelemme pahaa toisista tai olemme kiittämättömiä ja rakkaudettomia.

Onneksi

evankeliumia julistetaan, ja se tarkoittaa sitä, että syntinen saa uskoa syntinsä anteeksi, koska Jeesus on sovittanut nykyiset ja myös tulevat syntimme. Uskokaa siis evankeliumi ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sanoo Raamattu.

Kirkkokahvit

maistuvat erinomaiselta, sillä messun jälkeen on puhdas ja hyvä mieli. Vauvoja oli messussa usempia, ja ylipäänsä oli aika paljon ihmisiä, vaikka on isänpäivä ja monet olivat jääneet sen takia kotiin sukulaisten kanssa.

Minä lupasin

leipoa suklaakakun, jos mies käy kaupassa ja hän aikoi käydä. On toki tehtävä koekakku tulevia syntymäpäiviämme ajatellen. Koska päivämme sattuvat sentään eri viikoille, voimme pitää pientä jatkuvaa juhlaa tulevat päivät. Eipä sillä, ettemmekö olisi jo joitakin pirskeitä niiden tiimoilta pitäneet, mutta menkööt välivuodet sitten vähän hiljaisemmin.

Murheekseni huomasin puntarilla käydessäni, että paluumuuttajat ovat saapuneet. Ne kolme kiloa, jotka lähtivät parisen vuotta sitten, ovat palanneet. Kuinka ne olisivatkaan malttaneet pysytellä poissa luotani! -No, minä liikun kuitenkin joka päivä, joten en viitsi puntaria vaivata alvariinsa ja pilata mielialaani.

Eilenkin

kävelimme lähes 6 km, kun kävimme tutustumassa vasta avattuun Minimosseniin. Sitä pitävät yrittäjät, jotka kunnostavat Stormossenin jätelaitokselta pelastettuja tuotteita ja tietysti muutakin. Joimme siellä kahvit ja luimme päivän lehden. Yhden kirjan sai ilmaiseksi ja sellaisen löysin. Olin kai tosi väsynyt illalla, sillä naurusta ei meinannut tulla loppua, kun sitä kirjaa luin. En usko, että se aivan niin hauska oli kuin miltä se iltamyöhään tuntui.

Palatessa sieltä poikkesimme          

varsinaisella kirpparilla ja löysin sieltä vähän pitsinauhaa ja jouluteippiä. Miehen mielestä meidän yhteinen kävely oli päivän mukavin tapaus, minusta taas miehen  ilme siellä kirpputorilla eräässä tilanteessa, kerrassaan syötävä tapaus.

Iltasella

saimme vieraaksi pojan perheen, ja Saarukka jäi pariksi tunniksi meille leikkimään. Leivoin hänen kanssaan sämpylöitä. Enemmänkin hän olisi taputellut, mutta taikina loppui. Me joimme kahvia ja Saarukka aterioi. Itse kaadettu vesi itse valittuun kuppiin oli parempaa kuin mikä tahansa muu vesi.

Lapsen oppiminen

tapahtuu kertauksen kautta. Jälleen sen totesin, kun Saarukka leikki Tupperwaren koulubussilla ja minä keksin antaa bensaletkun, josta sai tankata. Sen jälkeen bussin tankki oli tyhjä noin 10 kertaa peräjälkeen, sillä tankkaamista piti treenata. Samoin kun piirtelimme, lapsi piirsi samoja asioita, joita kauan sitten yhdessä piirrellessämme piirsin. Autotie, junarata, kukkia. Suloisia nämä pienokaiset, niin omat lapsenlapset kuin töissäkin saman ikäiset. Hoidan heitä samalla tavalla, rakkaudella, parhaan kykyni mukaan.

Jos olen minäkin

innokas dyykkaaja ja ekotorin asiakas, niin mies pistää vielä paremmaksi. Kirkosta tultuamme hän kävi korjaamassa vian pyörästäni ja arvaan, että hän odottaa innolla, että pääsee käsiksi löytämäänsä pyörän raatoon työpöydällään. Siitä pitänee irrottaa kaikki mahdollinen, jota voi tarvita jossakin. Sanoamattakin on selvää, että rotisko löytyi talon romuroskiksesta. Minäkin olen löydöistä innoissani, mutta en ole niin laajamittainen säilyttäjä (lue: hamsteri) kuin mieheni. Lumen tulo harmittaa sen takia, että prikkoja on vaikea löytää lumen seasta, sellaisia minäkin olen alkanut bongailla kävellessäni.

Mies taisi

nukahtaa ruuan päälle. Paistoin jälleen juureksia uunissa. Puolivälissä juuresten kypysymisen heitin perään lihapullia paistumaan. Hyvää oli. Viikolla hain ison lohen tarjouksesta, sitä söimme pari päivää juuresten ja perunoiden kanssa. Ruuan laitto onkin ihan mukavaa, en ole pitkään aikaan oikein ehtinyt innostua siitä, mutta nyt huomaan, miten paljon pidän kokkaamisesta. Lohen kanssa ostin yhtä aikaa silakkafileitä ja paistoin ne ensimmäiseksi. Ruisjauhoja ei ollut, mutta ruisrouhe ja suolaa sekaan, maukkaita tuli, kaikki meni. Tosin mieheltä lohkesi hammas niitä syödessä. Kova jyvä kai sen teki ja hammas saa häädön.

Toivotan

siunattua kaamosaikaa, arvoisa lukijani. Nyt on parasta vaan nukkua niin paljon kuin voi ja sytyttää kynttilöitä pimeää ja alakuloa karkottamaan. Ensi kuussa alkaa päivä jo pidentyä, se kannattaa muistaa!