01.11.2019 - Pyhäinpäivän aatto

Viikko vierähti taas sukkelaan. Nyt nautimme perjantai-illan rauhaa mieheni kanssa kotona. On hiljaista ja hoitavaa, kun ei ole melua, ei meteliä, vaan molemmat pötköttelemme sängyllä. Mies lukee netistä uutisia ja itse olen lukenut Hietamiehen vanhaa kirjaa, jonka olen lukenut kai pariin kertaan.

Maanantaina

kävin ranteeni vuoksi lääkärillä. Georgii oli hyvä, rauhallinen lääkäri. Hän antoi ranteeseeni piikin, mitä pelkäsin kovasti, mutta joka ei tietenkään varsinaisesti käynyt kipeää, kunhan vain oli hiukan epämiellyttävä kokemus. Lähete lähti röntgeniin, jonne pääsinkin melkein saman tien. Odotellessani jututin vanhaa Tupperware-kamua, joka oli jalka paketissa menossa röntgeniin hänkin.

Kipu on vähitellen

lievittynyt. Ei se täysin koko aikaa ole poissa, mutta joka tapauksessa en tarvitse rannetukea ja elämä tuntuu sikäli normaalilta. Eikä minun tarvitse ähkäistä auts aina kun käsi menee hetkittäin väärään asentoon, sillä sellaista kipua ei nyt tunnu. Toivon sydämestäni, että kipu pysyy poissa.

Jatkossa

minun on vältettävä toistuvaa tekemistä, toisin sanoen jätän hyvästit kutomiselle ja virkkaamiselle. Tosin en ole niitä harrastanutkaan juuri tänä vuonna. Sen sijaan ompeleminen on minusta nyttemmin hauskaa eikä siinä mielestäni ole sitä samaa rannetta rasittavaa toimintaa. Nytkin minulla on tekeillä yksi uusi tanttu, joka tarkoittaa mekkoa. Sitä ennen korjasin yhden ystävän takkia, ompelin kissoja viimeisiin vajaisiin Joulun lapsi -laatikkoihin, mutta aika vähän kaiken kaikkiaan olen ompeluakaan harrastanut oman mittapuuni mukaan.

Tietokonettakin käytän oikeastaan vain tämän kotisivun kirjoittamiseen. Kännykkää sen sijaan tosi paljon. Liian paljon.

Töissä

oli vilskettä tasaiseen tahtiin, Kävimme neljänä aamupäivänä eri puistoissa lasten kanssa. Kaupungin puistossa, Paloautopuistossa ja Aseman puistossa. Tänään tepastelimme hautausmaalle. Lapsille jäi  toivottavasti rauhallinen ja myönteinen mielikuva paikasta. He ovat niin pieniä, etteivät he voi käsittää kuolemiseen liittyviä asioita kuten aikuiset tai ehkä isommat lapset. Mutta tunnelman he vaistoavat. Jos aikuinen suhtautuu kuolemaan ja hautausmaahan luonnollisena asiana kuten ne ovatkin, uskon, että lapsi tekee samoin.

Sytytimme

Arin haudalle kynttilän lyhtyyn. Osa lapsista makasi mahallaan hautakiven vieressä ja katseli kynttilän palamista lyhdyssä. Kävellessämme hiljaista hiekkapolkua he osoittelivat näkemiään kynttilöitä ja enkelipatsaita haudoilla. Ihmisiä oli runsaasti liikkeellä, vaikka oli vasta perjantaiaamupäivä. Meillä oli reissuköysi ja parirattaat. Välillä pari pienintä pääsi rattaisiin, kun väsy yllätti. 

Haudalta löntystelimme Tiklas-puistoon syömään eväitä. Lapset istuivat rivissä penkillä ja yritimme löytää sorsia ja muutamia olikin ihan lammen toisessa reunassa, missä oli sula kohta. Muutoin lampi oli jäässä. Lapset saivat palan näkkileipää ilman voita ja lämmintä vettä termospullosta. Se tuntuu suosiosta päätellen mieluiselta. Aiemmin vesi oli kylmää.

Lauluhetkiä

pidämme päivittäin ja luemme lyhyitä satukirjoja. Kun leikimme Täti Monikaa eräänä päivänä, sanoin, että pitää viitata, jos haluaa olla tätinä. Lähes kaikki viittasivat, mutta eivät suinkaan siksi, että olisivat halunneet leikkiin. Käden nosto on vaan niin hauskaa. Joku viittasi ja ryntäsi saman tien rooliin ja jatkoi viittaamista tätihattu päässä ja laukku kädessä. Toisena päivänä asia oli jo sisäistetty vähän paremmin. Yleensä nämä tädit seisovat paikallaan ja heiluttavat satunnaisesti laukkua, mutta taito karttuu vähitellen. Turha kai sanoa, että lauluhetkemme ovat hauskoja.

Iltaisin

kerään lähinnä voimia seuraavaan päivään ja touhuilen kotona. Olen hyvin onnellinen, että jaksan käydä töissä ja minua on siunattu hyvällä työparilla ja työpaikalla. Ihmettelen sitä, että jaksan, mutta mieheni työpanos kotona auttaa jaksamaan ja se, että mies ei kohdista minuun vaatimuksia tai paineita. Saan olla juuri sellainen kuin olen. Ja se tuntuu mukavalta ja vapauttavalta.

Mietin, onko tämä avioliitto muuttanut minua. En osaa sanoa. Ehkä joku muu voisi kertoa sen paremmin. Minulla on moni muukin asia muuttunut kuin aviosääty, joten en osaa sanoa, miten mikäkin asia on minuun vaikuttanut. Työ on tosi suuri vaikuttaja, mutta avioliitto on tehnyt minusta kyllä itsellisemmän suhteessa lapsiin. Seison enemmän omilla jaloillani. En siis mieheni jaloilla enkä lasten, vaan omillani.

Hyvä hetki

oli taas tänään, kun pääsin töistä. Mies laittoi viestin, että tulee minua vastaan. Pyöräilimme kauppaan, hain muutaman laatikon Joulun lapsi -paketeille, että saan 17 isoa laatikkoa täyteen eivätkä ne jää vajaiksi. Kotona keitimme kahvia ja menimme olohuoneeseen istumaan. Sytyttelin kynttilöitä parvekkeelle. Katselimme niitä ja valoja, joita mies on kehitellyt olohuoneeseen ja parvekkeelle. Hän keksii jatkuvasti jotain pientä kivaa kotiimme, varsinainen Pelle Peloton. Minulle on usein pieniä yllätyksiä, kun tulen töistä.

Alkaa väsyttää,

tapaan herätä viimeistään kuuden maissa. On aika mennä iltapuuhiin ja vähitellen nukkumaan. Toivotan siunattua pyhäinpäivän aikaa ja kynttiläntuiketta sekä valoa sydämeesi, arvoisa lukijani! Pyhäinpäivän virsi olkoon matkaoppaanamme viikonloppuun:

1.
Rauhan saivat pyhät Herran,
jotka kerran
taistelivat päällä maan.
Kun me heitä muistelemme,
kaipailemme
sinne taivaan kunniaan.

2.
Ei he enää itke siellä,
niin kuin tiellä
itkivät he kulkeissaan.
Täällä painoi synnin taakka
maahan saakka,
taivaassa ei milloinkaan.

3.
Täällä kylväin kyyneleitä
murheen teitä
kilvoitellen kulkivat,
siellä nyt he kanneltansa
riemuissansa
Karitsalle soittavat.

4.
Auta, Herra, aina meitä
elon teitä
uskossa vain kulkemaan.
Auta, milloin täältä lähden,
haavais tähden
pyhäin joukkoon joutumaan.

Lauri Kalliala 1931. Uud. komitea 1937. Virsikirjaan 1938. | Sävelmä: Toisinto Savosta / Armas Maasalo 1937.