12.10.2019 - 15 vuotta bloginpitoa - kiitos teille, arvoisat lukijani!

Ensi viikolla moni viettää syyslomaa. Niin minäkin, mutta vasta loppuviikolla. Töissäkin lienee vähän rauhallisempaa alkuviikon, kun suurin osa lapsista saa viettää lomaa perheensä kanssa ja hyvä niin. Perjantaina tuntui töissä, että kaikki olimme lopen uupuneita ja loman tarpeessa. Itsellänikin alkoi aika kova päänsärky kahden maissa eikä siihen purrut panadol eikä kahvi. Panadolia vahvempaa en saa syödäkään, koska nautiskelen verenohennuslääkkeitä päivittäin.

Torstaina

hyppäämme junaan mieheni kanssa, jos Herra suo. Lapseni järjestävät minulle syntymäpäivälahjaksi perheen yhteisen viikonlopun Keski-Suomessa. Mieheni ei ollut kuvioissa vielä, kun tämä päätettiin, mutta eikö sekin liene Jumalamme huumorintajua, että mieheni viettää syntymäpäiviään yhtä aikaa, vain 9 päivää hän on vanhempi.

On tosiaan

sanottava, että jos Herra suo ja me elämme. Lähipäivinä on sattunut ikäviä kuolemantapauksia lähipiirissä. Sellainen pysäyttää ajattelemaan, että me jokainen kuljemme elämän ja kuoleman rajalla jatkuvasti. Ei ole kuin askel minun ja kuoleman välillä, sanoi kuningas David aikoinaan, kun Saul jahtasi häntä tappaakseen. -Ja rajan takana on ikuisuus. Missä vietät iankaikkisuutesi, kysyttin tolppiin kiinnitetyissä julisteissa, etenkin 1980-luvulla - tiedän sen siitä, että itse näin noita julisteita, kun olin tuona aikana herätyksen tilassa. 

Töissä oli

viime viikolla kuukausittainen viikkopalaveri, jolloin työpäivä venyi pitkäksi. Huomaan joka kerta sen jälkeen olevani kuin tyhjiin rutistettu sieni. Perjantaiaamuna käteni oli lisäksi niin kipeä aamulla, että en tajunnut oikein mistään mitään. Luin kännykästä seuraavan päivän säätiedotuksen ja lastasin päälleni sadevaatteita huomatakseni sitten, että tänään ei sada. Se oli sinänsä ilahduttavaa, mutta tällaista sekoilua sattuu väsyneenä.

Mies ymmärsi

uupumukseni ja tuli minua pyörällä vastaan töihin. Se oli suloinen ele. Lähdimme sitten kahvilan kautta kotiin. Mies osti leivoskahvit ja hyvällä mielellä jatkoimme kotiin. Se oli kummallekin mukava kohokohta päivässä.

Työstäni minä pidän,

minulla on ihana työpari ja meillä on kädet täynnä suloisia lapsia, jotka vilkuttavat naama loistaen ikkunasta, kun menen töihin ja juoksevat vastaan. Lähes joka päivä meillä on mahdollisuus lähteä retkelle ja niinpä olemme menneellä viikollakin olleet sekä puistossa vaahteranlehtiä heittelemässä päällemme, että junien lähtöä katsomassa. Perjantaina pidimme hissipäivän ja ajelimme muutamalla keskustan hissillä ylös alas niin monesti kuin kehtasimme.

Eväät meillä on aina

mukana. Kaksi näkkileipää ilman voita ja vettä pullossa, joista jaan jokaiselle sopivan määrän samalla, kun seuraamme junan lähtöä ja lapset vilkuttavat minkä ehtivät.

Kaivinkoneet ja muut

vekottimet ovat kiinnostavia. Niitä näkyy onneksi lähistöllä paljon. Poliisiautoja ja ambulansseja samoin sekä rekka-autoja. Lapset oppivat kävelemään ja kunto kasvaa. On tärkeää, että lapset saavat liikkua epätasaisessa maastossa, jolloin tasapaino paranee, ja luonnossa mielikuvitus saa virikkeitä.

Olen kiitollinen Jumalalle,

että minulla on mahdollisuus olla tällaisessa työssä. Puhumattakaan siitä, että voimme siunata ruuan lasten kanssa, laulaa hengellisiä lauluja ja puhua Jeesuksesta. Kuitenkinhan pääsääntöisesti työ on täysin sitä samaa, mitä missä tahansa päiväkodissa tehdään: pidetään hyvää huolta pienistä lapsista, annetaan turvaa, rajoja ja rakkautta.

Psalmissa 71 sanotaan asioita, jotka minä olen elänyt todeksi - kenties sinäkin, hyvä lukijani:

Jumala, kuka on sinun vertaisesi? Sinä, joka olet antanut meidän kokea paljon ahdistusta ja onnettomuutta, sinä virvoitat meidät jälleen henkiin, ja maan syvyyksista sinä tuot meidät takaisin.

Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin häntä muistan, sillä hän on auttanut minua tähän asti ja voin luottaa, että hän tekee sen vastedeskin. Niin hän toimii jokaisen meidän kohdalla, kun panemme turvamme häneen. Älkäämme turvautuko omaan ymmärrykseemme vaan luottakaamme häneen, sillä hän on niin paljon suurempi meitä ja tietää kaiken. Jääkäämme hänen hyvään turvaansa, arvoisa lukijani!

jk. Huomisaamuna kirkkoon klo 9.30 - tervetuloa, Laivakatu 7, luterilainen messu!

jk 2. Seuraava kirjoitus luultavasti toisessa blogissa loppuviikolla!